Nyt näyttää ihan siltä, että matkastani tulee totta! Olen jotenkin aivan transsissa tämän vuoksi, sillä tätä matkaa olen toivonut ja odottanut kauan. Menen tapaamaan lapsuuden aikaisia ystäviä.

Asuimme samassa huoneessa asuntolassa aikoinaan. Minulla ei ole muuta kuvaa siitä vuodesta kuin se, että minun vaatekomerossani oli aina kuivuneita kanelipitkon tähteitä ja niiden ominainen haju. Ja toisena se, etten osannut pitää järjestystä kuten toiset ja siitä tuli sanomista.

Olin todella rauhaton sielu nuorena ja lapsena, sillä minä kärsin tosi paljon kaikesta, vaikka leipää olikin riittämiin. Olin aivan kuin vieras kaikille, sillä asuin äidin uuden perheen kanssa. Ikävöin isää ja veljiäni aivan sanattomasti. Minusta tuli kummallinen monenkin mielestä. Ja ihan oikeasti pitikin tulla kestääkseni se tilanteen edes niinkin terveenä sielultani.

Ylipainoisuudesta puheenollen, on se jännää, että suurin muisto lapsuuden hyvista ajoista liittyvät juuri pullaan, munkkeihin, kanelipitkoihin ja mustikkapiirakkaan. Ne olivat kuin ikoni ortodoksille. Ja ovat edelleenkin jotenkin pyhiä asioita.

On todella onni, että minulle on tehty gastric bypass leikkaus, enkä kykene enää syömään niin paljon kuin aikoinaan. Muistan kuinka ihanaa oli tulla tansseista kotiin salaa tietenkin ja sitten mennä kaivosta hakemaan maitoa ja aitasta pullaa puolikin pitkoa. Olin tietenkin kuluttanutkin polkiessani tansseihin kolmisenkymmentä kilometriä ja tanssinut koko íllan, mutta sittenkin siinä tuli sellainen ilmiö kuin ahmiminen tutuksi.

Edelleenkin voisin tehdä saman homman, eli syödä pullaa, juoda maitoa ja nauttia hetken, enkä vain sen tanssireissun jälkeen vaan ihan milloin vain, jos kykenisin. Silti mieleeni nousevat ne lapsuuden tai paremminkin nuoruuden muistot kysymättä minulta lupaa. Onko se ihan oikein sekään? Miksi minä en saa päättää tästä ja nyt etten halua pullaa enkä maitoakaan???

Jos niin helppoa olisi muuttaa itseään, tekojaan ja ajatuksiaan niin tuskin pohjolassa olisi yhtään lihavaa ihmistä!!! Ei ole myöskään sen helpompaa meille leikatuille, sillä se vaatii oman koulunsa oppia elämään tätä päivää. Ihanaa joka tapauksessa, sillä kaikki on luvallista, mutta niin äärettömän vähän kerrallaan.

Minulla on vuosipäivä leikkauksesta ja nautin iloiten tästä kaikesta. Edessäni on siideriä ja kukkakimppu itselleni. Olen sen arvoinen kyllä ja elämäni on ihanaa. Huomenna lähden ystäviä säikyttelemään tai ilahduttamaan, sen näkee sitten.