En anna periksi

Oli pari päivää, ettei oikein elämä maittanut. Sitten tuli tämä ihana kevät sää. Onko enää ihanampaa kuin vaihtaa talven selkä +18 asteen lämpöön? Se on ollut siis varjolaskelmia. Aurinkoisella etelärinteellä, kuten tämä minun mökkini sijaitsee on lämpöä ollut +25 useita tunteja päivittäin. Ei siis ollenkaan ihmettä koivujen olevan jo pienen pienellä hiirenkorvalla ja ruohokin on alkanut vihertämään sitä mukaa mitä ehdin vanhaa haravoimaan. Laitoin siis sykemittarin käteeni ja päätin kuluttaa vain sen minkä liikunkin. Tuhannen kaloriaa poltan tuossa töpötellessäni pihaa harava kourassa. Toisen tuhannen pitäisi kyllä mennä ihan muutenkin vaikka sängyllä räkiessä tällä painolla. Kuukauden päästä menen sitten vaakalle ja vasta parin viikon päästä meinaan mitata metrimitalla. Ellei sitten mitään tapahdu, sanon piut paut kaikelle syömisen ja juomisen kyttäämiselle. Etkö sinäkin tekisi niin housuissani?

Ei tästä tule mitään

Aamulla pistäydyin vaakalla ja kauhukseni on taas se pari kiloa tullut takaisin. Tunnen kyllä kuinka nestettä on enemmän kuin vaikkapa viikko sitten. Ja nyt on ollut kovaa liikuntaa, sillä viikonlopun olimme tanssikurssilla, jolloin liikuntaa tuli 8 tuntia. Ei pitäisi olla liikunnan vähyyttä ainakaan. Olen nyt syytellyt mämmiä ja sitä suklaanougat palaa ja juustolla herkuttelua, sekä pari viiniiltaakin on takana, vaikka ohjeissa kyllä on luvattu yksi herkuttelupäivä viikossa ellei se mahdottomiin mene. Kai olen unohtanut jotakin tärkeää. On kai alettava taas kirjaamaan kaikki vedestä alkaen mitä tuonne suuhuni pistelen viikon aikana. En usko kuitenkaan syöväni edelleenkään enempää kuin 1400-1600 kcal keskimäärin päivässä ja se pitäisi olla ihan normaalia ainakin dietistin mukaan. Miksi ihmeessä nämä kilot ovat tiukassa kuin sementti lusikalla purettavaksi. Kyllä harmittaa tällainen. Olisi kai parasta pysyä poissa vaakalta ja unohtaa koko juttu joksikin aikaa, ettei stressiä synny tästä tappiosta. Voi kun on kurjaa.

Joku kilo on kadonnut!

Oli tosi kiva käydä vaakalla pitkästä aikaa, sillä se näytti nyt vihdoin ja viimein 92.5kg! Kauan menikin näiden viimeisten kilojen kanssa värkätessä kun vaaka näytti 93.5-94.5 edestakaisin parin kuukauden ajan. Aamulla oikein tunsin kuinka kevyempi olen ja hiivin vaakalle ensimmäisenä. Lieneekö sittenkin ollut apua lukemastani stressistä, joka voi estää laihtumista jos käy liian usein vaakalla. En tiedä, olenhan kyllä polkenut tuota kuntopyörää nyt lähes päivittäin melkoista haipakkaa ja vähensin myös hedelmien syömistä. Siihen kyllä on ihan luonnollinen selitys, kun ei ole oikein hyviä omenia enää myynnissä tai ei ole sattunut olemaan viime viikolla.
Kevät keikkuen tulevi. Sain ensimmäisen kukkapenkin siivottua ja sieltä on tulossa melkoinen määrä pieniä kukkasia. Lunta näkyy kyllä vielä ikkunasta metsässä jonkin verran, mutta tämä sade kyllä sulattaa sitä pois pika vauhtia. Tänään käyn katsomassa joko sinivuokot ovat alkaneet kukkimaan, ei ikkunaan saakka näy tai en osaa katsoa oikeasta kohtaa. Niitä ei ole kovin paljoa, sillä toin siskoni luota niitä joitakin vuosia sitten ja laitoin tuonne mökin taakse muutaman tuppaan.
Nyt viime viikkoina olen huomannut hiuksia lähtevän melkoisesti. Lakanani on aivan täynnä hiuksia vielä pesunkin jälkeen vaikka puistelen enimmät pölyt ennen koneeseen laittamista. Se vähän hätkäytti ja aloin katselemaan tarkemmin kammatessani. Kyllä se tosi on, että harventunut on kovasti ja päänahka paistaa läpi. Pitänee lisätä vitamiinien syöntiä. Tämä on ilkeä sivuvaikutus jos jää pitemmäksi aikaa, sillä hiukset on melko tärkeät. Tosin kuulema melko yleinen vaiva gastric bypass leikkauksen jälkeen.

Lumi sulaa

Tulimme hetki sitten keväiseltä retkeltä. Kävimme ensin Palmusunnuntain jumalanpalveluksessa. Siellä oli tosi kivaa, sillä kylän pelimannit säestivät vanhoja läsarsånger, mitähän nekin suomeksi muuten ovat. Sellaisia vanhoja iloisia hengellisiä lauluja. Minä lauloin täysillä ja ukkeli yritti vieressäni tehdä samoin. Väkeä oli huomattavasti enemmän kuin normaalina sunnuntaina. Me livistimme ulos jäämättä kirkkokahville, sillä minulla oli jo aivan kauhea nälkä syötyäni vain pienen aamupalan ja lasillisen maitoa välipalana. Kävimme syömässä lounaan lähi kaupungissa. Se oli todella suuri nautinto. Siitä onkin aikaa kun edellisen kerran olemme sunnuntaina lähteneet ulos syömään. Arkisin käymme kylläkin usein samalla kun olemme asioimassa. Minut muistetaan jo hyvin meidän kantapaikassa ja saan aina sen lapsen annoksen tarvitsematta näyttää korttia, joka on siihen tarkoitukseen. Edelleenkin kyllä laittavat kaksi perunaa lautaselleni ja joka kerta se toinen jää syömättä. Kotimatkalla alkoi kauheasti haluttamaan karkkia. Pysähdyttiin huoltamolle ja kävin ostamassa suklaanougat patukan. Se oli aivan taivaallisen hyvää. Oli eka kerta elämässäni ostaa sellainen! Tuskin viimeinen kuitenkaan. Nyt on ihanaa lähteä päivälevolle lukemaan lehteä sekä sielu että ruumis kylläisenä.