Hiljainen viikko

Ei jotenkin tunnu hiljaiselta viikolta, sillä en ole aikonut käydä missään konsertissa enkä myöskään iltamessuissa kuten nuorempana oli tapana. Nyt on ollut kyllä hiljaista tässä kotona ja radiokin on saanut olla kiinni. Olen tänään jatkanut sitä eilistä urakkaa saunakamarin kanssa, sillä eilen jäi vielä vähän kesken tyynynpäällisten ompelu.

Pihan yli on vaikeaa harppoa. Nimittäin ukkeli kaatoi viimeinkin yhden ison koivun eilen pihasta. Sen, joka on näyttänyt lahoavan ensimmäisenä. Tosin koko puu oli aivan ehyt sisältä latvaa myöten. Joka tapauksessa haluan vähemmän haravoitavaa ja vähemmän myös ravinnon viejää koivuista. Niitä riittää kuitenkin aivan riittämiin. Saadaan ensi talven polttopuut ihan tästä pihasta jos vielä nuo kaksi isoa koivua saataisiin kaadetuksi.

Minä varmaan rasituin siitä pelkäämisestä hänen kaataessaan puuta. Pelkäsin puun kaatuvan väärään suuntaan. Toki hän on taitava siinä hommassa, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos sattuu joku juttu menemään pieleen. Kai hän oli jännittänyt itsekin, sillä tänään hänellä on kaikki lihakset jäykkänä ja kipeänä. Odotellaan nyt pyhien yli ennenkuin pätkitään ja siirretään pölkkyinä se koivu liiterin eteen halottavaksi ja liiteriin siirrettäväksi. Se viimeinen on minun mielipuuhaani.

Kävin tänään saunalla viemässä valmiit tyynyt ja vielä yhden verhon pätkän lisää saunakamariin. Kyllä siellä on nyt raikas tuoksu ja niin viihtyisää että. Teki mieli alkaa lämmittämään saunaa käydessäni siellä, mutta jätin sen huomiseen kun Lucaskin on täällä. Vielä olisi löydettävä sopivan värinen roskakori ja pieni seinäkaappikaan ei olisi pahitteeksi pienille tavaroille. Ne löytyvät kyllä kirpputorilta kun sinne milloin pääsen käymään.

Niinpä tänään olemme lepäilleet ja nauttineet hiljaisuudesta suurimman osan aikaa. Jalka on huomattavasti parempi, joten ehkäpä pääsen piakkoin kävelemään pitempiä lenkkejä. Oli järkevää aloittaa se tulehduskipulääkityskuuri. Vielä jatkan viikon päivät sitä varmuuden vuoksi.

Peikot olivat kuivuneet ja voisinpa melkein harjailla niiden hiuksia seuraavalla saunareissulla etteivät jää niin kauhean takkuisiksi. Varmaan niillä on nyt hyvä mieli saada olla puhtaana ja kuivana kivien joukossa takassa. Eihän sitä takkaa enää muuhun käyttöön ole tarkoitettukaan kuin peikkojen kotina. Ehkäpä innostun katselemaan niille uusia kavereita vähitellen.

Peikot hädissään veden alla!

Innostuin vihdoinkin sisustamaan meidän saunakamaria uusiksi. Entinen sisustus kelpasikin 9 vuotta, jopa itseänikin ihmetyttäen. Yleensä en monta vuotta jaksa samaa katsella. Saunalla on siinä mielessä helppoa, että käydään ehkä vain kolme kertaa tai jopa vähemmän viikoittain.

Olen siis ostellut kankaita kirpputoreilta ja yhden pätkän myös alennusmyynnistä ihan normaalihinnalla. Oli sitä viitisentoista metriä kun aamulla aloin katselemaan mitä niistä aikaan saisin. Ensin kylmään saunaan meno ei oikein innostanut, enkä saanut mitään hihhuli tunteitakaan aikaiseksi.

Ukkeli pelasti tilanteen kuten niin usein aina. Hän kävi laittamassa sinne tulen kiukaan alle ja niin siellä oli kohta oikein mukavan lämmintä mittailla kankaita, kiinnitellä sinne ja tänne miettien mitä näistä voisin tehdä.

Kappas kummaa kun peikot vanhan takan pohjalla alkoivat kilpaa huutamaan haluavansa päästä kylpyyn. Sanoin heille kipakasti, että täytyy olla hiljaa vielä juhannusviikolle saakka. En nimittäin uskonut jaksavani koko saunakamaria tehdä valmiiksi yhdellä kertaa.

Kävin välillä ompelemassa ja silittämässä. Sieluni silmin näin jo muka valmistakin. hi hi. Ei minusta ole sisustajaksi eikä somistajaksi näillä eväillä. NO, joka tapauksessa aloin sinne saada melko paljon vaihtelua ja jotenkin myös mieleistäni viime syksynä ostamiini mattoihin. Sehän oli melkoisen rohkea ostos ostaa tällä iällä musta-hopeanharmaata saunamattoa. Ystäväni kyllä piti valinnastani. Minä vaan jostain syystä en voi pitää jostain kuviollisesta matosta juuri saunalla ja siksi ihastuin tähän ainoaan vaihtoehtoon silloin.

Kun olin saanut kaiken järjestykseen ja paikoilleen niin peikot edelleen kitisivät takassa. En voinut siis kieltäytyä enää ja niin keräsin koko porukan ja vein ne suihkuun. Voi sitä katseiden määrää, sillä näille vekkuleille tämä oli eka suihkutus näiden 9 vuoden aikana! Siinä istua nöpöttivät hetkisen ihan hiljaa ennenkuin vein ne takaisin ihan uusille paikoille.

Moni muu vanha juttu sai nyt kyytiä ja kun viimein tässä iltapäivällä olin valmis olisin halunnut ottaa valokuvan tuloksesta kunnes muistin, että pojallahan se kamera tietenkin on juuri nyt. Peikotkin tuumasivat ehtivänsä kyllä kuivumaan ennen seuraavaa saunomista, jolloin ne kauniit vesikampauksetkin ovat jo unohtuneet. Pienin peikoista lupasi kiivetä karhun selkään siihen mennessä kun saan kameran kotiin. Nämä peikot tietävät ja tuntevat minun lapsellisuuteni ja toivoisin ystävienikin arvostavan sitä samaa.

Saunoimme ukkelin kanssa ihan yhdessä ja kyllä hänkin piti tästä uudesta sisustuksesta. Hän sai tietenkin olla apuna vähän siinä ja tuossa ja vielä tässäkin. Kyllä harmittaa kun en saanut kuvaa entisestä enkä tästä uudestakaan juuri nyt kun sen aika olisi. Peikot kyllä varmaan muistuttavat vielä pitemmän aikaa, sillä heidät on nyt kylvetetty ihan veden alla!

Väsynyt mutta onnellinen

Tulimme äsken kotiin. Nyt on pannu lämpenemässä, hellassa tuli ja massu täynnä ruokaa. Sain laitettua laskut nettiin maksuun ja nyt kuuntelen uutta karaokelevyä samalla kun napsuttelen tätä blogiani. Kerran teksti jo katosi, joten nyt toivon.....

Meillä oli oikein kiva reissu. Saimme tehtyä ne ostokset, joita varten jo perjantaina menimme sinne. Eli ostimme uuden painepesurin, vahauskoneen sekä vähän muuta tillbehöriä autoihin. Lasten turvaistuimen aikoivat nuoret ostaa seuraavaan reissuun mennessä korvauksena auttamisesta muutossa. Entinen kopperonikin on siellä myynnissä nyt ja kai pitäisi pian olla myös netissä kuvallinen ilmoitus.

Eilen illalla oli sitten karaoketanssit aivan uudessa paikassa Karlstadissa. En millään löytänyt sitä paikkaa, sillä unohdin ottaa ne puhelimessa saamani ohjeet mukaan. Tosin muistin kyllä oikein, mutta sitten en muistanut sitä viimeistä vasemmalle kääntymistä ja se ajettiin useaan kertaan ohitse ennenkuin ukkeli sanoi, ettei ole enää muuta vaihtoehtoa.

Siellä oli tanssin jytke jo täydessä vauhdissa. Saimme mekin itsellemme laululistakansion ja laitoimme laput, joita sitten vuorollamme kävimme laulamassa. Eilen ei ollutkaan niin kovin monta laulajaa, niin saimme laulaa monet pelit. Väliajat meni tanssien, ainakin minulla. Jalka kun kesti hyvin, niin eihän silloin minulla ole sanastossa sellaista tauko sanaa olemassakaan. Jopa polkan hyppäsin yksin kun ei löytynyt ketään polkan taitajaa salista. Sehän riemastutti väkeä kovasti.

Meidän pöytään kannettiin vettä isolla kannulla vähän väliä, sillä koko porukka oli innokkaita tanssimaan ja silloin vesi maistuu. Söimmepä isot makkaratkin jossain välissä kun alkoi tuntua, ettei energia riitä enempään. Vielä kämpille tultua oli tehtävä voileipä ja lasillinen maitoa sen kanssa ennenkuin jaloista loppui tärinä.

Aamulla oli sitten jälkien siivous ja meidän tavaroiden autoon pakkaaminen. Olemmehan käyttäneet asuntoa tämän kahden kuukauden ajan melko usein niin tavaraa on kertynyt petivaatteista alkaen melkoisesti. Sinne jäi niin kiva ja siisti kämppä, että olisi tehnyt mieli jäädä sinne muutamaksi päiväksi ihan itsekseni.

Nyt on vuoro levätä ainakin tämä loppu päivä ja huominenkin. Tiistainahan onkin sitten jo uimahalliin meno ja keskiviikkona on pikkupojan haku. Hän on täällä sitten lauantaihin tai sunnuntaihin. Näin meillä jää perinteellinen pitkäperjantain supé tansseineen väliin tässä kylällä.

Kankaita on melkoinen läjä tässä työpöydälläni odottamassa uuden sisustuksen ompelemista saunakamariin. Olin suunnitellut ehtiväni ommella ne ennen pääsiäistä, mutta mitenkähän käy jos näin väsyneen oloinen olen jatkossa. No, eipähän se niin turhan nuukaa ole, voin siirtää tavoiteen helluntaihin tai juhannukseenkin. Kai nyt tähän hommaan voisin käyttää ne aikaiset aamutunnit, sillä herään nykyisin jo viiden jälkeen pohtimaan tätä maailman menoa. Kun jään kuitenkin sänkyyn lötköttämään ja odottamaan ajan kulua niin siitä tulee vaan päänsärky. Voin nousta ompelemaan niin pysyn vähän vireämpänä ja ilman tautia, hi hi.

Taas meno päällä

Olen jälleen tekemässä lähtöä pienelle reissulle, tosin vain muutamaksi päiväksi. Ensin menemme etsimään painepesuria ja lasten turvaistuinta. Varmaankin sen reissun jälkeen olemme niin väsyneitä, että on kiva painautua jo tutuksi tulleelle petille tyttären asunnolla.

Huomenna on sitten karaoketanssit suomiseuralla lähi kaupungissa, joten ei ole pitkä matka ajaa sinne. Olemme tässä harjoitelleen paria laulua yhdessä ja erikseen ihan sitä varten. Minä kun olen siinäkin hommassa sellainen hössö, etten halua laulaa samoja lauluja kerrasta toiseen vaan mieluummin aina uusia. Kai niitä vanhojakin olisi kun vain osaisin yhdistää laulun nimestä sen tutun sävelen. Tosin vaikka kuinka tuttu olisikin nuoruudesta niin ei se harjoittelematta onnistu laulaa. Tulee niitä suuria virheitä vielä harjoittelunkin jälkeen.

Kolmantena asiana on tietenkin tavata niitä pienokaisia ja ehkäpä otamme Lucaksen mukaan tullessamme sunnuntaina ellei sitten siirry keskiviikkoon hänen hakeminen. Nuoret haluavat mennä ulos torstai iltana ja meillä on pitkäperjantaina kutsu eläkeläisten illanviettoon silloin. Saa nähdä miten nämä kaksi asiaa saadaan toimimaan yhteen.

Tytär tulee Etelä-Afrikasta pitkäperjantaina ja hänen toivomus olisi perheen yhteisestä päivällisestä joku näistä pyhäpäivistä. Taitaa tällä hetkellä tilaa sellaiseen olla eniten täällä jos vain he jaksavat tänne saakka tulla. Muutoin voidaan varmaan mennä johonkin ravintolaan ihan valmiille niin ei kenenkään tarvitse passata eikä huolta kantaa. Vaikka niin mielelläni kuin minä sellaisen pääsiäispöydän laittaisin, niin onhan siinä melkoinen homma.

Niinpä tässä istun ja nypiskelen kulmakarvoja ja partahaivenia odottaessani pannun hiiltymistä. Lauleskelemme samalla vuorotellen. Tällä kerralla ei ole kovin paljon pakattavaakaan mukaan. Käydään syömässä ravintolassa ja aamiaista varten siellä on jo tarpeet jääkaapissa sekä pakasteessa edelliseltä reissulta.

Samalla viemme minun vanhan palvelijani eli Suzukin myytäväksi. Se saa jäädä tyttären parkkipaikalle. Toivoa vain voi, että joku tarvitsee juuri tuollaista kopperoa pikku ajoihinsa. Se ei ole kaunis eikä sitä voi sanoa hyvin pidetyksi muutenkaan.

Nyt on hiiltynyt pannu, ukkelin ääni käheänä laulamisesta ja minulla jo aivan huutava nälkä, jonka pääsen tyydyttämään vasta Torsbyssä mennessämme lounastamaan kantapaikkaamme. Olen kai kertonut sen olevan minulle edullinen eli maksan vain 35 kr ateriasta sen GBP leikkauksen jälkeen, sillä en jaksa syödä kuin lasten annoksen. Eli on tässä jotain hyötyäkin, vaikka paino ei olekaan laskenut odotetusti.

Yrtiän vielä sitä kuvaa liittää

Jotain vikaa on jossain, mutta en oikein ymmärrä. Internet Explorer ei halua toimia kuin hetken kerrallaan ja taas katkos. Siinä syy, ettei se kuva ehdi mukaan. Jospa tällä kertaa onnistaisi.

Janne oli Lucaksen kanssa varmuuden vuoksi tarkistamassa autokaupan ennenkuin sain istahtaa ajelemaan yksikseni. Lucas olisi heti halunnut mummin autossa matkustaa, mutta ei ole vielä saatu siihen lasten turvatuolia asennettua tai edes hankittua.

Siis tämä auto on Kia Cee´d turbodiesel. Hyväksytty miljöbil, mikähän sekin on suomeksi. Eli sen kulutus on niin vähän luontoa rasittavaa, etten tarvitse maksaa veroa ensimmäisen viiden vuoden aikana. Alle 5 litraa meni jsatasella Örebron reissulla. Eilen kulutus oli 5.2 l/100 km kun ajelin ensin pikkukatuja Kilissä ja pysähdyin pari kolme kertaa matkalla. Sanoivat kulutuksen pienenevän kunhan se on sisäänajettu eli muutaman tuhannen kilometrin jälkeen.

Minulla on siis ihan lököttelypäivä tänään. Yöllä jouduin pari kertaa ottamaan lisää särkylääkettä, mutta aamulla pääsin ihan hyvin jo sängystä ylös. Tämä hinnan maksaminen on aina edessä kun vähänkin raskaampaa hommaa teen. Vaikkakin tällä kertaa pisin työpäivä oli 5½ tuntia, niin siinäkin on varmaan puolet liikaa. Hyvä näinkin, olen ihan kiitollinen kun edes tämän verran jaksan auttaa nuoria silloin tällöin.

Nyt on kevät, sillä peipponen on saapunut poissa ollessamme. Seuraavana odotan mustarastasta. On satanut vettä ja painanut lumihangen matalaksi. Aamulla oli varmaankin liukasta kun yöllä on ollut pakkasta, eli oikein keväinen sää on. Joku lukijoistani kirjoitti ja epäili että juhannuksena saa vielä lumessa pyöriä. En usko kevään kovin pitkän olevan. Tiet ovat kyllä kehnossa kunnossa.

Siitä tulikin mieleeni kuinka paljon voi yksi wisky pullo merkitä. Nimittäin meidän tietä on aurannut sama mies nämä kymmenen vuotta. Joskus harvoin kun lumi on ollut raskasta tai ei muuten ole jaksettu kolata niin olen pyytänyt häntä traktorilla pukkaamaan enimpiä. Tästä hyvästä annoin kiitoksena pullon tässä joku viikko sitten, sillä ei hän ole rahaa huolinut. Nyt maanantaina kun satoi lunta hän oli soittanut myöhään illalla ja kysynyt jos pitäisi aurata. Ei ennen sellaisia ole kyselty vaan on käyty silloin kun on heille sopinut ajaa. Kivaltahan se tuntuu ja mikäpä etten toistekin anna sellaisen pullon, sillä ostimme tällaisia tilanteita varten kokonaisen laatikon wiskyä Tallinnassa käydessämme.

Odotan suurella mielenkiinnolla ukkelin puhelua kun hän saa hakea kopperon autoverstaalta ja ajella sitten katsastukseen. Ei sitä osaa saanut mistään ostaa niin aikoivat verstaalla vaihtaa sen toisella tavalla jolloin sen pitäisi täyttää se sama tehtävä. Eli kaikki jarrun osat on vaihdettu ja vika olikin sitten tuossa lastintasaus osassa. Kyllä soisin, että loppuisi jo tuon auton kanssa temppuileminen, sillä ukkelille se on raskasta ei vain rahassa vaan kärsivällisyyttä koettelee jo liian paljon.

Ei onnistunut kuvan liittäminen

Ei taida onnistua kuvan liittäminen millään konstilla tänään. Jokin juttu vaan ei toimi, joten en saa sitä kuvaa tähän mukaan, vaikka kuinka haluaisin. NO, kirjoitan sitten lisää kun olen lepäillyt pahimman väsymyksen pois. Onneksi on vielä kirjasarjasta vähän toista kirjaa jäljellä torstaihin saakka lukea.

Muuten sen sarjan kirjoittaja on Margit Söderholm. Kirjat kertovat elämästä Hälsinglandissa 1700-1800 luvulla. Sellaista maalaiselämän kuvausta romantiikan tuulahduksin, köyhyyttä ja rikkautta, väärää rakkautta vai olisikohan luvatonta siihen aikaan. Huomasinkin jokaisella kirjalla olevan oma tittelinsä, enkä näe missään sarjan nimeä. Kaipa hän on kirjoittanut kirjat erikseen, mutta niistä syntyi ikäänkuin sarja. Ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta en tiedä onko käännetty suomeksi.

Mökki on viileä ja yritän lämmittää pikaisesti lämpimäksi, joten hellassa on palanut tuli, samoin pannussa heti jo ennenkuin ehdin takkia päältä pois heittää. Nyt alkaa olla lähes normaali lämpö eli on jo 18 astetta. Varmaankin voin lähteä jo sänkyyn ja käydä sitten laittamassa pannun pellin kiinni jonkun ajan kuluttua.

Aamulla saan nukkua juuri niin kauan kuin haluan, sillä ukkeli lähtee viemään entisen palvelijan verstaalle ja sieltä suoraan sitten katsastukseen. Jospa se perjantaina saisi jäädä myyntiin pojan luo. Hän lupasi auttaa siinä hommassa kun hänellä on paremmat myyjän lahjat kuin meillä kummallakaan. Ei voi kun toivoa jonkun tarvitsevan paljon uusia varaosia niin tässähän niitä on koko rahan edestä. Ja kori tulee kaupan päällisinä, samoin renkaat, joista yksi on ihan uusi. hi hi.

Vihdoinkin kotona

Siivous on valmis ja tietenkin voimat ihan loppu. Uusi auto haettu ja sillä on oikein kiva huristella menemään. Kävimme sillä Örebrossa saakka lauantaina ja ihan mukava oli ajella. On tietenkin vielä vempaimia, joiden käyttämisestä ei ole hajuakaan. Lueskelen käyttöopasta silloin tällöin ja asian kerrallaan opin uutta.

Olen kahdesti kirjoittanut tähän, mutta juuri kun sain valmiiksi katosi teksti taivahan tuuliin. Joten nyt en kirjoita tämän enempää vaan yritän liittää kuvan mukaan. Pitäähän tämä näyttää nyt kaikille, sillä en kovin usein uudella pääse ajamaan.

Eka hämärä aamu

On eka hämärä tai paremminkin pilvinen aamu koko maaliskuun aikana. Eilen luin lehdestä voivamme odottaa ehkä mittauksien alkamisen jälkeen aurinkoisinta maaliskuuta. Entinen ennätys on 133 aurinkotuntia. Nyt olemme jo lähellä sitä ja kuukaudesta on jäljellä vielä reilu kolmannes.

Heräsin aamulla aikaisin. Kai se lähtö jälleen nakerteli mieltä alitajunnassa. Eilen en valmistellut mitään, koska tänään on aamupäivä aikaa touhuta. Nyt on viikon vaatteet kuitenkin pakattu monenlaista menoa varten. Kylmälaukussa on perustarpeita muutamaksi päiväksi ja vietäväksi tarkoitetut on myös kasseissa valmiina. Paperikasa pankkiin on myös valmiina lähtöön. Eli ei tässä enää kovin paljon touhua ole jäljellä, ehdin vaikka pienet aamupäivänokoset vetäistä.

Ukkeli oli saanut valvoa minun uneksimisen takia, sillä olin säikyttänyt hänet valveille jo alkuyöstä. Eilen satuin näkemään ihan pikaisesti sellaista veristä elokuvaa, mutta se musiikki herätti minussa jo inhottavan tunteen. Luin kirjaa ja siinä kerrottiin susista, jotka ahdistelivat juuri orvoksi jäänyt nuorta poikaa. Ja eilen aamulla katselin jälleen jos se ilves olisi pihassa käynyt tai olisi pihalla ylösnoustessani. Kaikista näistä oli syntynyt unessani joku yhdistelmä ja olin hypännyt pystyyn, alkanut sähisemään ja lyömään jotain. Ukkeli oli luullut minun häntä tavoittelevan nyrkeilläni ja kysynyt miksi hosun. "Ilves hyökkää". Kohta olin nukahtanut uudelleen, mutta hän jäi sitten valvomaan.

Minä olen aina ollut vähän liian herkkä. Muistan kun olin oppinut lukemaan siinä viiden vanhana ja saanut enoltani oikein jännän eläinkirjan lahjaksi. Sain mennä eka kertaa sinä kesänä aittaan nukkumaan ihan yksin. Olin sellainen erakko ihan pienestä ja hain sitä omaa nurkkausta ja omaa rauhaa ihan pienestä saakka. Äiti kävi aitassa tarkistamassa peitot ja käski laittaa kirjan pois etten uneksisi yöllä. Enhän minä malttanut vaan luin kunnes olin nukahtanut siihen. Aamulla heräsin sisällä sängyssä. Olin huutanut kuin syötävä äidin vielä ollessa ulkona. Enkä ollut lopettanut sitä huutoa edes silloin kun hän oli kantanut minut sisälle omalle petilleni.

Usein kävelin unissani. Kerran heräsin naapurin rappusella ja ihmettelin miksi varpaita palelsi ennenkuin heräsin kunnolla ja tajusin kävelleeni sen 300 m matkan unissani. Joku kerta nukuin vintillä ja sieltä olin hipsutellut hiljaa alas, rullannut kaikki matot rullalle ja mennyt takaisin nukkumaan tietämättä tapahtumista yhtään mitään ennen kuin äiti aamulla kertoi.

Kai tuo mielikuvitus on melkoisen eläväinen, kuten minä muutenkin. Eräs hyvä ystäväni sanoo usein, että köyhän suurin huvitus on vilkas mielikuvitus ja se varmaankin pitää paikkansa ainakin minun kohdallani. Mutta nyt odottaa silitysurakka tekijää.

Valmista tuli sittenkin

Nyt on taas mökki siisti. Aivan turhaan rasitan itseäni siivouksella näin usein. Kai elämä koiran kanssa oli aivan toisenlaista kuin nyt me kahdestaan. Eihän oikeastaan mitään pesemistä edes ollut, ainakin vesi oli lähes puhdasta. Pölyäkään ei ollut kuin nimeksi. Meillä varmaan riittäisi näiden tavaroiden järjesteleminen ja pari tai jopa kerran viikossa imuroiminen oikein hyvin. Keittiössä nyt voi pyyhkäistä lattian kerran viikkoon, mutta muualla varmaan riittäisi kerran kuukaudessa. Joku voi sanoa tietysti, että hyi. Liika on liikaa joka tapauksessa. Eli ensi viikolla en siivoa ellei jotain muuta tule kuvioon sotkemaan mökkiä.

Istuin ulkona hetken auringon lämmössä katsellen kuinka lumi sulaa aivan silmissä portaiden vierestä. Portaiden edessä on jo pieni sula. Lapsena varmaankin olisin aivan hypellyt riemusta nähdessäni eka sulan, johon pääsi hyppäämään ruutua. Eipä silti, olen tuossa sulassa hyppinyt ruutua muutamana keväänä ihan vain siksi, että sain toteuttaa lapsena ollutta haavetta saada hypätä ruutua kesäkengissä pääsiäisenä kuten jossain lapsena lukemassani kirjassa kerrottiin. Kivaa oli hypätä vielä aikuisenakin, tosin ei näillä koivilla kovin kauan hypitä.

Eilen tuli mielenkiintoinen ohjelma Marja-Sisko Aallosta, eli entisestä Olli Aallosta. Aivan kyyneleet tippuivat silmistäni ajatellessani hänen kärsimystään jo ihan pienestä. Hän oli tosi rohkea tullessaan kaapista ulos ja jättäytyessään niin rohkeasti ihmisten pilkattavaksi ja syljettäväksi. Nostan kyllä pipoani korkealle. Tässäkin asiassa nähtiin kuinka sudet erottuivat lampaista. Ei ole meillä ihmispoloisilla edelleenkään sitä kristillistä rakkautta riittävästi vaikka siitä toitotetaan aamuin illoin, eikä ole kysymys etteivätkö ihmiset olisi kuulleet riittävästi mitä Jeesus opetti. Olen aivan varma, että myös teissä lukijoissa on kaksi joukkoa. Toinen joka kärsii ja toinen joka tuomitsee. Siihen en osaa sanoa muuta kuin, miltähän tuntuisi jos itsellä olisi sama kärsimys tai omalla lapsella. Ehkä vain sellainen läheinen kärsimys avaa silmiä ja korvia.

Onhan meissä kaikissa toki anima ja animus, mutta se ei ole sama asia kuin syntyä väärän sukupuolen ruumiiseen. On aivan eri asia oppia tunnistamaan oma animansa tai animuksensa eli se vastapuoleinen sukupuoli itsessään. En tiedä onko se opittua mallia isältä tai perheen joltakin miespuoliselta meille naisille, vai onko meissä syntymässä nämä molemmat puolet. Kiinalaisessa gin ja jang ajattelussahan se on luonnollista. Nämä kaikki ovat kyllä hyvin mielenkiintoisia asioita mietittäväksi ja ihmeteltäväksikin.

Vanhuusko tulee

Istun ja ihmettelen levähtäessäni kesken siivouksen tähän koneelle. Onko tällainen sitkeys tai kankeus vai miksi sitä sanoisi kun ei oikein mikään maistu eikä ole tekemisen iloa kuten yleensä vanhenemisen oireita? Koko aamun olen vetkuttanut ja vetkuttanut aloittamista, kun viimein sain hommat alulle, tuntuu kuin jäsenissä olisi oikein jäykkää purukumia tai jotain ihmeen estonestettä. Imuroiminenkin tuntui kovin raskaalle.

Ihmettelen myös tuota postien määrää blogin lopettamiseen liittyen. Ei saisi lopettaa näin hauskaa lukemista. Joku kertoi blogini lukemisen olevan päivän kohokohta. Kyllähän se tietenkin lämmittää, tosin en vaan jaksa käsittää mikä tässä jatkuvassa valittamisessa ja joutavan pyörittämisessä on jollekin kohokohta. Selitä ihmeessä tarkemmin! Antoihan tämä vielä hieman jatkoaikaa, mutta toisaalta tuntuu yhä vaikeammalta kirjoittaa mitään aitoa ja uutta, tai mitään ihmeellistä. Kun tuntuu siltä kuin olisin jo kaiken sanonut ja kirjoittanut aikaa sitten ja nyt vain toistelen niitä samoja sanoja päivästä toiseen.

Ihmettelen myös kuinka ukkeli innostui ihan itsestään auttamaan siivouksessa, vaikka eilen sanoin kyllä nopsaan siivoavani ihan itsekin, jolloin hän saisi tehdä autoremonttia ihan rauhassa. Kai hän näki kuinka vaikeaa minun hommiin alkaminen oli. Hän varmaan säälii myös kun kampuroin tuon kipeän jalan kanssa. Tekee melkein mieli ottaa kyynärsauva kaveriksi helpottamaan kävelyä.

Ihmettelen miten ihmeessä siedän katsella toisten tanssivan kun itse on pysyttävä seinäkukkasena lauantain tansseissa. Ei tällä jalalla tanssita ellei ihmeitä tapahdu. Olen kyllä sanonut haluavani tanssia kaksi tangoa, vaikka sitten tähtiä lentelisi ja vaikka yhdellä jalalla tanssisin. Otin jo laukkuun puudutussuihkeen.

Ihmettelen myös omaa mielikuvitustani. Sillä olen jo keksinyt kenkämallin, jolla voisin kävellä ilman kipua. Tosin sellaista kenkää tuskin edes entisajan suutari olisi saanut tehtyä. Ukki kyllä oli suutari ja oli tehnyt yhden jos toisenlaisia kenkiä elämänsä aikana. Olisipa keneltä kysyä. Kengässä siis pitäisi olla tyhjä aukko päkiän ja varpaiden kohdalla, jolloin se osa saisi vain roikkua tyhjän päällä.

Ihmettelen edelleen, voiko se olla ihan totta, että aurinko paistaa jokaisena maaliskuun päivänä vuonna 2010. En muista koskaan näin olleen. Viime vuonna tähän aikaan satoi kolme päivää peräkkäin vettä ukkelin päiväkirjan mukaan. Tosin vielä pääsi hiihtelemään silloinkin.

Ei tämä elämä ihmettelemällä parane, joten kai tässä on jatkettava siivous loppuun vaikka sitten välillä ihmetellen puhdasta jälkeä ja raikasta tuoksua. Se kyllä ilahduttaa ja mieltä keventää, jos vain siihen saakka tämän urakkani saan ihmettelemättä tehtyä.

En lopeta vielä tänään bloggia

En vielä tänään jaksa alkaa lopettelemaan tätä bloggaamista, sillä siihenkin täytyy tehdä monenlaisia asennuksia saadakseni pois sen minkä saa. Tekstithän jäävät varmaan ikuisuuteen saakka elämään jossain universumissa, samoin jonnekin sivuille jää kunnes tulee niin paljon uusia, ettei kukaan enää vahingossa sivuilleni löydä. Pitänee tehdä tästäkin jonkin asteen luopumisprosessi itselleni.

Päivä on ollut joka tapauksessa kiva, vaikka aamulla tai paremminkin aamuyön jälleen odottelin sitä uimahallille lähtöä. Kello oli kyllä soimassa kuten aina, enkä koskaan ole nukkunut pommiin, mutta kun ei toimi niin ei toimi.

Herättyäni ja pukeuduttuani näin eilen leipomani suuren lanttukukon hellalla. Sehän piti saada pakkaseen. Onneksi saaja halusi sen jaettuna osiin, eikä kokonaisena. Niinpä leikkasin sen neljään osaan ja aloin paketoimaan. Saatte uskoa, että viimeinen pala jäi auttamattomasti minulle herkuteltavaksi. Se oli vielä hieman haalea.

Jäi siis tänä aamuna kaikki GI metodit unohduksiin kun sain palasen kukkoa pistellä aamiaiseksi kahvitilkka juoksupoikana. Se on taivaallisen hyvää! Ukkelikin halusi maistaa palasen ihmeekseni, vaikka hän pohjoisen poikana on oppinut syömään lantut lanttuina ja leivän leipänä niin kyllä hänellekin se maistui. Oli onni, etten syönyt kuin sen pienen palan, sillä vatsa tuli niin täyteen jo siitäkin vähästä ja makuhermoja kutkutti mukavasti koko ajomatkan uimahallille.

Siellä aika meni nopeasti kun ensin vesihölkkää painelin niin kovaa kuin jaksoin varttitunnin ja siitä suoraan jo lähes puolijuoksua lämpimään altaaseen ½ tunnin vesijumppaan. Se oli ihanaa. Mutta täyttäessäni suorituslappuani en meinannut saada millään nimeäni kirjoitetuksi kun käsi vapisi aivan mielettömästi, samoin jalat. Eli olin aivan puhki.

Onneksi suihkussa oli jonoa ja sain hetken istahtaa odottamaan vuoroani ja samalla vetää henkeä. Sain kuin sainkin itseni pestyä, kuivattua ja vielä vaatteetkin päälle. Hiusten kuivaaminen oli jo työlästä ja istuallani sen suoritin haromalla sormin hiuksia harjaamisen sijaan. Siitä laahauduin ukkelin pöytään syömään aamiaista ja kohta se vapina lakkasi. Eli ei se kukon palanen ollutkaan riittävä aamiaisannos tuohon rasitukseen.

Kävimme vielä keinorusketusta hakemassa pötköttämällä hetken solariumissa. Ennen puolta päivää oltiin jo kotona ja huokaillen mentiin hetkeksi lepäämään. Minulla jäi kyllä kirja silmiin kiinni ja tulin vasta äsken tekemään ukkelille pannaria, jota hän niin kovasti alkoi mieluilemaan muistaesssaan minun tehneen joku päivä sitten uutta mansikkahilloa. Pannari on pian kypsä ja hän saan nauttia iltapäiväkahvit. Minä alan tekemään ison kulhollisen salaattia vastapainoksi aamun kukkoilulle.

Katosi teksti ja toinenkin

Olen kyllä viikonloppuna kirjoittanut parikin kertaa, mutta juuri kun alan olla viimeisessä kappaleessa ja viimeisessä lauseessa niin se pahus katosi taivaan tuuliin. Enkä sitten uudelleen jaksanut samaa tarinaa alkaa kirjoittamaan. Sehän ei minun luonteelleni sovi ollenkaan.

On siis aivan uusi viikko alussa. Kaunis sää vaan jatkuu. On aivan mahtava kuukausi ollut kyllä säiden suhteen. Ei ainuttakaan pilvistä päivää koko maaliskuun aikana täällä ole ollut. Kevät tulee kohisten.

Ukkeli haki lihaa sulamaan voidakseen ne leikata, suolata ja viedä sitten kevätahavan kuivattavaksi katon rajaan ulos. Tänään on oikein kunnon ahavatuuli. Pidän kuivalihasta, mutta yleensä se on minun makuuni liian suolaista. Haluaisin silleen oikein miedosti suolattua ja joskus hän on ihan minua varten muutaman palasen laittanutkin.

Kävin hiihtämässä tuota pientä pätkää, mutta latu on niin jäinen, ettei siinä enää ole kiva hiihtää ja jalkaan sattui kovasti. Tällaisena ahavapäivänä sää ei oikein lämpene ollenkaan. Istuin sitten hetken aurinkoisella pihalla tuolissa, mutta vilu ajoi sisälle hetken istumisen jälkeen.

Yritin istuessani etsiä hangelta lumiperhosia leijailemassa, mutta valkoinen lumi häikäisi niin silmiäni, etten nähnyt ainuttakaan perhosta. Nehän ovat tosi pieniä ja hyvin mitättömän näköisiä. Niistä on tehty kyllä tosi upea balladi, jota laulamme hyvin mielellämme karaokessa.

Viikonloppu meni levätessä ja kirjoja lukiessa. Oli maksettava se hinta muutamista siivoustunneista, jotka tein siellä pojan perheen mökissä perjantaina. Tuli heiluttua kuten nuorena urakalla ja sitähän ei tällainen täti enää kestä. Selkää, jalkaa ja reisiä pakotti kovasti, mutta sehän on ohimenevää. En vaan sängystä tahtonut omin voimin ylös päästä. Se kyllä opetti jakamaan lopun siivouksen useammalle päivälle, sillä aikaahan meillä on, vaikka voimia onkin vähänlaisesti yhtäjaksoiseen touhuun.

Kai ne kirjoitusyritykseni olivatkin pääosin sitä valittamista, niin eipä mitään tärkeää ole kadonnut. Muutenkin alkaa tämä kirjoittaminen jo kyllästyttää ajoittain ainakin. Olinhan jo päättänyt lopettaa, mutta vain vähän aikaa sitten lukijoita löytyi yllättävän paljon lisää niin olen vaan jatkanut tätä höpöttämistäni päivästä toiseen. Eihän minulla ole enää oikeastaan mitään uutta asiaa mistä kirjoittaa kun olen näin kauan kirjoittanut tätä arkea ja arkisia touhuja liittyen joskus tai useinkin juuri ruokaan ja vähäiseen liikuntaan. Lauantaina kirjoittaessani huomasin jopa otsakkeiden alkavan toistumaan. Ehkäpä on aika keksiä ihan jotain muuta.

Eikä painokaan alkanut laskemaan vaikka sen aamiaisen ja illallisen vaihdoin GI juttuihin, enkä ole perunaa ja leipää syönyt, enkä hedelmiä enkä marjojakaan liikaa. Paino käväisi siinä 89.6 kg:ssa ja palasi nopeasti takaisin 91 kg. Sekin tympii. Ei tästä kirjoittamisesta ole siinä mielessäkään mitään apua ollut. Nyt tuntuu, ettei siitäkään GBP leikkauksesta ollut muuta hyötyä kuin nuo vaivaiset 23kg. Onhan se toki paljon sinällään, mutta tuskin näin vähään sentään toivoin lähtiessäni leikkiin mukaan. Jäävät nämä viimeiset kymmenen kiloa todellakin rasittamaan ja rassaamaan, eli jään koko elämäkseni ravintorikkaan ruuan vangiksi säilyttääkseni edes tämän painon ilman uusia lisäkiloja. Kateeksi käy ihmiset, jotka popsivat ruokaa mielin määrin ja pysyvät hoikkina tarvitsematta edes ajatella liikkumista muuten kuin terveyden ylläpitämiseksi sen puoli tuntia päivittäin.

Nämä viimeaikaiset tutkimukset ovat alkaneet osoittamaan uusia mahdollisuuksia tähän ongelman hoitoon. Epäillään jopa suolistossa löytyvän tarttuvan bakteerin aiheuttavan liikalihavuutta ja tietenkin geenimutaatiot ovat jo vanhaa epäilyä. Minä olisin valmis johonkin tutkimusprojektiin jos vain antaisivat valmista ruokaa määräosani päivässä ilman mitään vastiketta. Söisin ja nauttisin elämästä, sillä olisin ainakin varma ettei ole silloin omaa syytä jos paino alkaa nousta ja löytyisi se varmempi syy jos alkaisi laskea. Niin jos pitäisivät jossain pyöreässä hotellissa sen puolivuotta vähintään. Olisihan sekin kokemus. Ehkäpä mielekäskin jos keksin jotain uutta kynäilijälle harrasteeksi.

Muuten aikaisemmin kirjoitin toiveestani saada aikaan kämppäemännän humpan. Se toive saattaa toteutua tässä vähitellen, sillä hyvä sanoittaja on löytynyt ja säveltäjähän on jo tiedossa. Mielenkiinnolla odotan tämän projektin jatkoa miettiessäni tämän vanhan lopettamista.

Viimeinkin auton osto on päätetty

Minulla meni siis monet viikot tämän koneen äärellä etsiessäni mieluista automerkkiä, mieluista kokoa ja malliakin. En ole koskaan elämässäni lukenut niin paljon teknillistä tietoa ja testaustuloksia autoista kuin näinä viikkoina. Meinasin jopa hermostua pahasti, sillä välillä iski stressihormonit jopa öiseen aikaan näiden romujen vuoksi.

Minulla on ollut jotenkin sydämellä jo pitemmän aikaa KIA ceed´ Eco jotain, eli miljöbil meidän kritereillä. Olen seurannut huutokauppoja, myyntilistoja, testejä, koeajoja, ihmisten mielipiteitä, teknistä kehitystä vuosien varrelta jne. Siis mieletön määrä lukemista, mutta ei ainoatakaan autoa lähipiirin ystävillä tai tuttavilla saadakseni sellaista arkista koettua tuttavan tietoa.

Oli siis ainoa tapa enää päästä lähempään tuttavuuteen ainakin koeajaa itse sellainen kapistus. Lähdimme eilen aamulla sellaiselle reissulle päämääränä ajaa heti aamusta sellainen. Tietenkin se demoauto oli jollakin ajettavana ja oli luvattu palauttaa vasta klo 16.00. Oho, ja kello oli vasta aamupäivää.

Menimme katsomaan uuden uutukaisen hallissa, istuimme, vääntelimme niskoja ja ihailimme. Etsimme meille puuttuvia juttuja ja mikä olisi ollut liikaa löytämättä mitään aiheellista sanottavaa. Minä, joka olen melko sähäkkä asioissani, halusin tietää kaiken mahdollisen ja mahdottomankin valmiiksi siinä tapauksessa, että koeajo olisi ainakin minulle mieluinen kokemus. Eli mentiin kai keittiön kautta olohuoneeseen tällä kertaa.

Kävimme toki kokeilemassa muitakin ajoneuvoja välillä ja tulimme välillä iloisiksi, välillä surullisiksi. Minulla oli sellainen sisäinen tuntu, että olisin viikkoja ollut jo raskaana ja odotin mielenkiinnolla sitä koeajoa ja iltapäivää. Matkalla olimme kylläkin tulleet siihen päätökseen monien keskustelujen jälkeen, että ostamme sitten sellaisen vähän isomman eli ei näitä puolikkaita autoja, joita alunperin etsimme. Siis minun mieleiseni alkoi saada tilaa. hi hi

Kello oli viittä vaille neljä kun lähdin koeajolle. Ensi tuntuma oli kiva ja aivan kuin kotiin olisin istunut. En tarvinnut viittä minuuttia ajaa tietäessäni tässä olevan minulle sopivan auton, en voi enää kutsua sitä kopperoksi, sillä tämä on sen verran isompi kuin minun yksikään entinen autoni. Meinasin ettei ukkelin edes tarvitse ajaa, mutta tietenkin hänellä siihen oli oikeus ja niin töröttelimme vielä yhden kiekon hänen kanssaan nautinnolla. - ellen minä pitänyt vauhtikahvasta ja huudellut omia kommenttejani väliin.

Vartin yli neljä kirjoitin jo kauppasopimusta. Ensi perjantaina saamme hakea auton kun siihen on asennettu kaikki mausteet paikoilleen ja minä olen tyhjentänyt meidän pankkitilin sinne vietävää vastiketta varten. Siis vain käsirahasta, ei meillä ole tuollaisia määriä käteistä tietenkään. Mutta auto on uusi, on 7 vuoden takuu, halpa vakuutus, veroton auto, vie vain neljä litraa satasella dieseliä ja on kuusi vaihteinen mm. Siihen sopii molempien lasten tuolit ja vielä kärryt ja vaunut takakonttiin meidän ostosten lisäksi. Tai me voimme itsekin nukahtaa karaoketanssien päälle vaikka autossa ellei enää jakseta ajaa kotiin. hi hi. Niiin ellei raskita camperin kanssa matkailla joka kerta.

Jotenkin tuntuu taas siltä kuin olisin pitkän maratonin juossut ja ollut siinä kärkijoukossa ellen jopa voittajana. Tämä on nyt minulle viides täysin uusi auto ja jonka olen siis ihan itse valinnut saaden vähitellen ukkelin motivoitua mukaan osamaksajaksi, he hehe. Enkä ole vielä yhtään huonoa kauppaa tehnyt elämäni aikana näiden uusien kanssa. Vanhojen kanssa en tiedä kuka voitti ja kuka hävisi, sillä ne eivät ole minun mukanani kauan ehtineen vanhettua silloin aikoinaan.

En tiedä, joudunko omistajana nyt vastaamaan tuon entisen hävittämisestä kaikesta huolimatta. Olen sen ukkelille luvannut kyllä kaikesta vaivasta ja hän saa tehdä ihan mitä haluaa sillä autolla. Jaksoin tinkiä tuon auton arvon eilen kotiin ihan viimeistä "penniä" myöten.
En tiedä olenko koskaan niin tiukkaan kauppoja tehnyt. Olihan minulla jo kaksi muuta tarjousta, joten oli hyvä mennä niiden kanssa tähän kauppaan.

Niin, kai pitäisi kysyä mitä antavat bonuksena jos kerron blogissani mistä autoni ostin, hihiho0. En ala kyllä markkinoimaan mitään, joten olkoon omassa onnessaan. Ehkäpä jo ensi vuonna voin kuulua joukkoon, joka uhkaa hirttaa sen auton keksijät vähintään. Aika aikansa kutakin. Olisi vielä toinenkin hauska tarina kerrottavaksi tältä reissulta, mutta olkoon nyt kertomatta.

Vuosi lisää ikää

Tänään siis tuli 58 vuotta minun mittariini täyteen. Olen kyllä pitänyt itseäni jo tämän ikäisenä varmaan viime maaliskuulta saakka. Jotenkin otan nämä vuodet ikäänkuin ennakkoon. Eilen kylläkin hoksaksin ukkelin kanssa ajellessa kaupungista, että minullahan on vielä todella aikaa ennenkuin täytän sen maagisen 60v. Siis kokonaista kaksi vuotta vielä siihen etappiin.

Tässä iässä alkaa jo ymmärtää sukupolven katoavan toisensa jälkeen. Nyt on meidänkin suvussa meidän vuoro seuraavana kadota manan majoille. Olen ollut kyllä jo vuosikymmeniä isän puolelta suvun vanhin nainen. Sekö lienee hartioita painanut niin kovasti.

Eihän tästä kauan ole kun äiti täytti 50v ja vielä vähemmän aikaa kun hän täytti 70v. Silti jo hänenkin pois menostaan on kulunut 12 vuotta muutaman päivän kuluttua. Alan jo uskoa itsekin siihen, että ihmisen sisäinen ikä on varmaan jokaisella se oma vakio. Minusta tuntuu kuin sisäisesti olisin siinä vähän yli 40v, vaikka tämä ulkoinen rapistuukin melkoista vauhtia. Ei ihme jos nuorempana tunsin itseni aivan kauhean vanhaksi, sillä se sisäinen minä oli varmaan jo silloin nelikymppinen, vaikka en sitä tiedostanut.

Ei minua vanheneminen sinällään vaivaa mitenkään. Ihan mukavaa on elää tätä keski-ikäisen naisen melko vapaata elämää. Eikä minua rypyt kiusaa, ne ovat mielestäni elämän rikkautta. Eikä vanhettumiselta ja rupsahtamiselta kukaan säily ilman kauneusleikkauksia tai silikonia tai niitä seerumeja. Mielestäni on jopa melko huvittavan näköistä katsella Lenitaa. Hän on kyllä kyennyt säilyttämään kasvot lähes rypyttöminä, mutta kaulasta näkee hänellä ikää olevan jo melkoisesti. Ei ikäänkuin ole samassa paketissa se pää.

Onhan toki jokaisen oma asia, miten haluaa vanhenemisensa näyttää tai olla näyttämättä. En ole ymmärtänyt ryppyvoiteiden päälle mitään, enkä ole oppinut käyttämään niitä koskaan. Saippua ja vesi on ollut se tärkein ja viime vuosina saippuaakin yhä harvemmin kasvojen pesuun niin ei kuivu iho. Lähtee nämä maalla tulevat saastat kasvoista ihan vedelläkin. Ja saunassa käydessä tulee ihohuokosetkin puhtaiksi hiotessa.

Innostuin kyllä pari vuotta sitten käyttämään vähän meikkiä vuosikymmenten tauon jälkeen. Eli huulipunaa ja kajaalikynää enimmäkseen. Joskus laitan jopa mascaraa, vaikkakin tuntuu ettei noita ripsiä ole kuin muutama tynkä jäljellä. Näissä nykyisissä mascaroissa on sitä täyttävää ainetta, niin nämäkin tyngät näyttävät muka nätimmiltä kun vain sen mascaran jaksaa harjata ripsiin. Siihen hommaan kyllä on oltava suurentava peili ja siltikin homma on vaikeaa kun en näe kunnolla ilman silmälaseja ja niitähän ei näin tärkeässä hommassa voi pitää.

Silloin nuorena eli alle kaksikymppisenä minullakin oli aivan kauhean rasvainen iho. Oli sitä näppylää eli akneakin silloin tällöin. Sinkkivoidetta siihen vaivaan laitoin minäkin ja tietenkin piti puristella ja tiristellä niitä mustapäitä jatkuvasti, jolloin se tulehdus tietenkin vain lisääntyi. Kunpa olisin silloin tiennyt, että vanhemmiten siitä rasvaisesta ihosta on pelkkää hyötyä niin ehkäpä en olisi niin kauheasti kärsinyt huonosta ihosta. Ei ole vuosiin ollut mustapäitä eikä muitakaan näppylöitä. Enkä tarvitse kosteusvoiteitakaan kuten niin monelle se on ehdotonta joka aamu ja yöksi yövoiteet ettei iho ole liian kuiva.

Onneksi tämä rupsahtaminen tapahtuu vähitellen niin ei sitä itse niin hyvin edes huomaa. Toiset samanikäiset kun näyttävät niin mahdottoman vanhoilta ja harmailta. hi hii. Minäkin joskus katselen synnyinseudun lehtiä ja nähdessäni vanhoja koulukavereita kuvissa ihmettelen kuinka vanhoja he ovatkin. Jos yleensä mitään tuttua löydän enää muistini perusteella, vaikka nimi olisi kuinka tutun oloinen. Tai sitten on toisin päin, että kuvassa näkyy paljonkin tuttua, mutta nimeä en saa millään pääni lokeroista nousemaan mielelle.

Mukavaltahan se kieltämättä tuntuu kun ukkeli muistaa melko usein sanoa jotain nättiä ulkonäöstäni. Tosin joskus epäilen sitä todenperäisyyttä ja sanonkin hänen vain lämpimikseen höpisevän niin saa pidettyä minut hyvällä tuulella. Hän kyllä väittää olevansa ihan tosissaan, joten olkoon sitten niin. Onhan elämä ainakin hänelle helpompaa jos olen hyvätuulinen aamusta iltaan. Enkä sitä todellakaan aina ole.

Katselin joku aika sitten vanhoja valokuvia ja huomasin ihmeissäni oman mummini olleen todella vanhan näköinen vain vähän yli viisikymppisenä. Muistan hänet aina yhtä kurttuisena, mutta varmaan myöskin sen ajan vaatetus teki ihmisestä vanhan näköisen. Oli se pakollinen huivi ja puoli sääreen ylettyvä mekko naisilla jo kohta aikuistumisen jälkeen päällä. Ja varmaan myös se nälkä ja kova työ kuluttivat sen ajan ihmisiä enemmän kuin tämän päivän kiire. Nykyisinhän ei ole suurtakaan eroa naisten pukeutumisessa eri ikäryhmien välillä. Onneksi.

Niinpä tänään nautiskelen ja lueskelen onnitteluposteja tai valitteluposteja. Ukkeli aikoo lähteä ostamaan kakun ja kukkasia, vaikka kieltelin joutavasta. Hän on kyllä itse sen makean perään niin ostakoon. Kukat hän kyllä suostui ostamaan silkkisinä. Niistä on iloa vuosikymmeniä. Olen nimittäin siirtymässä sisällä kokonaan silkkikukkasiin, niin voin kesällä olla hyvällä mielellä poissa kauemminkin kotoa vaivaamatta ketään kukan kasteluun. Perennat pärjäävät ulkona sillä mitä taivaalta tulee kun niille antaa keväällä perushoidon. Onhan tähän muutokseen mennyt aikaa, mutta nyt olen tämän täysin hyväksynyt. Vähitellen vien nämä loput kasvit tästä työpöydältäni miniälle. Siellä ne eivät kauan pysy hengissä, mutta en tarvitse heittää niitä itse kompostiin kuitenkaan, hi hi. Kuuluukohan tällainenkin muutos myös tähän vanhenemisen prosessiin?

Maaliskuulla muutokseen

On todella ihanaa herätä aamuisin auringon siivittäessä valoansa koivikon takana. Tosin minulla on öisin tumma rullaverho alas laskettuna, etten heräisi liian aikaisin auringon kanssa kilpaa. Sitä vaaraa ei tänä keväänä kyllä ihan oikeasti ole ollut, sillä olen nukkunut lähes seitsemään joka aamu.

Maaliskuu on minulle heräämisen aikaa. Nyt saan aivan nipistellä itseäni uskoakseni selviytyneeni siitä suuresta surusta. Käyn kyllä päivittäin tuhkauurna laatikkoa silittämässä ja katsomassa Hermannin kuvia, mutta en enää itke. Ikävä häilähtää kyllä, mutta se syvä suru on poissa. Uskoisin heränneeni kevääseen ja sen myötä sai suru myös kyytiä.

Eilen kävimme yhdessä ukkelin kanssa hiihtoretkellä. Hän kävi samalla katsomassa näädänloukun ja vei sinne lisää syöttiä, hirven maksa palasen. Meillä oli kiva reissu. Minä arastelen edelleenkin noita mäkiä. Nyt olen siitä vakuuttunut, ettei se pelon syy ole mäki itsessään vaan pelkään kaatumista.

Onnistuin joka tapauksessa laskemaan kaikki mäet kaatumatta. Heti kun tuli paniikin tunne päälle ohjasin sukset kyllä pois tolalta hangelle ja siinähän vauhti heti hiljeni ja sain paniikin tunteet hallintaan. Hiihtämistä hankaloittaa tuo päkiäsärky. Myötäisellä menee kyllä helposti kun voi potkaista vasemmalla vauhtia tai vain sauvoa menemään, mutta vastaisella ei keinoja ole muuta kuin purra hampaita yhteen ja ylittää kipu vaikka vedet silmissä.

Onkohan nyt neljäs päivä tätä uutta elämää menossa GI metodia hyödyntäen. Ihmeekseni se alkoi tuottamaan heti tulosta! 1.3. oli painoa 91kg ja nyt aamulla sitä oli 89.6. Joku lukijoistani saattaa naurahtaa, että tuo painohan sinulle on ollut jo vaikka kuinka monta kertaa! Niin on ollut ja varmaan tulee jatkossakin käväisemään ellei tämä ohje todellakin pure paremmin kuin aikaisemmat ruokailuohjeet.

Jos edelleenkin se hiihtämään lähtö sinällään on se vaikein osio, niin retken jälkeen on todella mahtava olo pitkän aikaa. Eilenkin olisin lähtenyt vielä uudelle reissulle ellei tuo jalka olisi noin kipeä. Voltarenia olen siihen tolannut useamman kerran päivässä ja yrittänyt hieroa, mutta ei ainakaan vielä paremmalta tunnu. En nyt kuitenkaan rasittaa sitä enempää kuin tuon yhden reissun päivässä.

On se myös pakko myöntää, että ilman leipää eläminen ei ole helppoa. Enhän ole muutoinkaan syönyt kuin muutaman siivun päivittäin, mutta aloittanut aamun voileivällä. On suuri ero syödä proteinipitoinen aamiainen. Ensiksikin pystyn syömään huomattavasti suuremman annoksen kuin sen voileivän ja toisaalta ei ole nälkä koko aamupäivän aikana. Välipalaksi riittääkin nyt oikein hyvin lasillinen maitoa tai piimää.

Ukkeli on saanut perunaa sekä lounaalle että päivälliseksi. Minulle se perunasta erillään olo ei ole niin vaikeaa, sillä onhan välillä pitkiä aikoja kun en muutenkaan perunaa ole syönyt. Se guinoa on tosi maukasta ja täyttävää. Salaattiin sitä olen laittanut reilusti. Voisihan sitä syödä ihan riisin, pastan tai perunan asemasta myös.

Illat ovat vaikeimmat pysyä erossa marjoista ja hedelmistä. Eilen oli ihan pakko antaa periksi sille mieliteolle. Sain kyllä hillittyä sen himon syömällä vain n.1 dl lakkoja keson ja vaniljajugurtin kanssa sekä vähän siihen pähkinöitä pureksittavaksi. Ei se tunnu normaalilta syödä vain yksi tai kaksi hedelmää välipalaksi tai jälkkäriksi päivässä, sillä olen popsinut marjoja ja hedelmiä lähes kilon päivävauhtia ja suurimman osan näistä kaikista illalla klo 18-22 välisenä aikana. Samoin marjat pitäisi syödä jälkkärinä. Yleensä olen niin kylläinen ruoka annoksestani etten jaksa enää jälkkäriä syödä ja se jää välipalaksi tai sitten kokonaan väliin, eikä sekään ole hyvä. On tässä siis melkoinen tasapainoilu.

Onneksi on siis maaliskuu ja minulle tämä aika on energisintä aikaa vuodessa. Ehkäpä tällainen muutosprosessi onnistuu parhaiten myös tähän aikaan. Aikoinaan lopetin tupakanpolton tammikuun 11 päivänä, eikä se kyllä ollut mitenkään vaikeaa. Olisinko silloinkin saanut tästä maaliskuun energiasta riittävästi päästä sen pahimman ylitse kun laastareita en enää muistanut vaihtaa. Siitä on jo aikaa, joten en muista enää sitä taistelua niin kovin hyvin ja kuten sanotaan ajan kultaavan muistot, niin saattaa myös näissä muutoksissa se sen tehdä.

Nyt odotamme auringon lämmittävän ilman ennenkuin lähdemme yhdessä hiihtämään. Ukkeli valitteli kyllä päänsärkyä heti aamusta, mutta sanoin meidän olevan säryn kanssa tasoissa. Eihän pieni kipu saa olla esteenä juuri tänään. Puudutusainetta löysin kaapista. Ei sitä varmaan voi päänsärkyyn sumuttaa, vai voisikohan. hi hi.

Uuden elämän alku

Jo eilinen iltapäivä meni ihan oikein kaikkien viimeistenkin ohjeiden mukaan. Tuli myös liikuttua ihan riittävä määrä. Hyvä mieli oli nukkumaan mennessä ja pyytelin itselleni uutta motivaatiota unien kautta tähän uuden elämän alkuun. Jälleen kerran.

Aamulla heräsin varhain, mutta en noussut sängystä. Nimittäin eilen illalla aloitin niin mielenkiintoisen kirjan, että se oli pakko lukea loppuun ennen aamiaisen laittoon nousua. Viimein alkoi jo vilukin puistella, joten oli ihan H hetki kun kirja viimein loppui. Nousin ja laitoin pannuun tulen ennenkuin aloin värkkäämään munakkaita meille molemmille. Sillä ihan samahan on ukkelinkin syödä samoin kuin minä niin näkee, onko tästä myös hänelle hyötyä vai ei. Hän kyllä sai vielä tänäänkin kahvin kanssa pullan, mutta sanoin lopettavani kahvileivän leipomisen nyt vähäksi aikaa ainakin, sillä hän haluaisi saada painoa myös alas ennen kesää.

Munakas oli tosi maukas. Kuullotin ensin kiinankaalta, joitakin siivuja paprikaa ja sipulia pekonin kanssa ennenkuin lisäsin munat. Hieman pippuria ja ihan ripaus suolaa. Kiinankaalta tulee syötyä enimmäkseen salaatissa tai voileivän päällä, mutta kyllä se on tosi hyvää myös lämpiminä, oikeastaan eniten silloin on makua.

Välipalaksi tein itselleni kupillisen kesomaitoa. Pidän siitä jostain syystä. Kai se muistuttaa maultaan lapsena saatua kokkelimaitoa. Nälkä ei ole vaivannut tänään vielä. Keitin sitä guianoa salaattiin. Lounaaksi tein valmiiksi ison kulhollisen salaattia; grillattua kanaa, kikherneitä, kiinankaalta, tomaattia, purjoa, fetajuustoa, niin ja tuota guianoa. En ole vielä maistanut, joten en tiedä mikä on elämys vanhan totutun salaattikastikkeen kanssa.

Nimittäin kävimme hiihtämässä. Ja melkein yhdessä! Houkuttelin ukkelia mukaan, mutta kun huutelin pariin kertaan saamatta vastausta lähdin yksin. Kiersin tuon reilun parin km lenkin ja tultuani kotiin huomasin ukkelin suksien kadonneen. Jäin istumaan auringon lämpöön ja odottamaan hänen tuloansa hieroskellen jalkaani. Se on nimittäin tosi kipeä, eikä tuo reissu sitä parantanut ainakaan. Siis päkiän sisällä tekee kipeää joka askeleella.

Ukkeli tuli sieltä myös niin punaposkisena ja tyytyväisenä. Hän ei ole tuollaisilla paremmilla suksilla hiihtänyt vuosiin ellei jo vuosikymmeniinkin. On hän minulle latua tehnyt metsäsuksilla ja metsällä käynyt suksilla, mutta onhan se aivan eri asia hiihtää kapeilla latusuksilla.

Minun olisi tehnyt mieli lähteä vielä toiselle reissulle, mutta päätin siirtää huomiseen, ettei tule lihakset liian kipeäksi ja tuo jalka ei kestäisi tänään enempää rasitusta. Hiihdinhän melko reipasta vauhtia tuon tasaisen osuuden ja sain hien kyllä pintaan ja sykkeen nousemaan ihan mukavasti ja se riittää normaaliin liikuntaan kyllä. Vaikka ajallisesti se olikin nyt minimaalinen reissu. Tuntui tosi mukavalta jalkaa lukuunottamatta. Huomenna laitan puudutuksen jalkaan lähtiessäni.

Metsässä näkee yhtä sun toista noinkin pienellä lenkillä. Ensiksikin kahden hirven jäljet jo lähes pihapiirissä. Seuraavana sain ihailla ilveksen jälkiä kelkan jäljessä ja yritin säästää niitä suksien väliin ukkelinkin katseltavaksi, ettei hän alkaisi minun unta nähneen, hi hi. Seuraavana näin jäniksen jälkiä, jotka olivat kylläkin parin päivän vanhoja. Oraviakin oli ollut useita liikkeellä. Jopa näätä oli kulkenut puron kohdalta sitä tavanomaista reittiään ehkä vasta tänä aamuna. Öiseen aikaan varmaankin liikkuvat eniten nuo eläimet, mutta olisi kiva katsella kameran linssin läpi läheltä sitä menoa. Taidankin houkutella ukkelin torniin joku ilta myöhään kaverikseni. Kettumetsästys houkuttimena ja kunhan sää vähän lämpenee.

Uusi elämä on siis alussa ja vanhat viisaat sanovat että kun sitä on harjoittanut 21 päivää se alkaa istua jo mukavasti selkärangassa, kai tarkoittivat aivojen tottumusta. En tiedä miten kauan jaksan kiinnostua moisesta kokeilusta tuntien itseni lyhyt pinnaiseksi, mutta jos tämä alkaa tuottaa tulosta niin miksi ei. Eräs toinenkin samaan aikaan GBP leikattu on saanut nyt samat ohjeet kuin minä, tosin hänenkin aloittamisensa on aivan muutaman päivän vanhaa niin ei hänelläkään ole vielä tietoa mitä tapahtuu. Nyt on aika maistella sitä salaattia ennenkuin tulee liian kova nälkä.

Rintojen pienennysleikkauksesta

Tänään kävin kirurgin juttusilla rintojen pienentämiseen liittyen. Olenhan koko ikäni kantanut näitä meijereitä mukanani. Milloin ovat painaneet enemmän ja milloin vielä enemmän. Nyt tuntuu kuin mitta olisi täysi ja pärjäisin kyllä ihan pienillä rusinoillakin tämän loppu taipaleen.

Olin todella peloissani lääkärin luo mennessä. Olin aivan varma, että saan kauheasti sapiskaa ja moitteita jo pelkästä ajatuksesta. Varustauduin melkoisiin puolusteluihin ja vaatimuksiin. Kaikki meni ihan hukkaan! Lääkäri oli aivan samaa mieltä kanssani ja aloimme sitten keskustella mitä se leikkaus pitäisi sisällään.

Onhan vielä matkaa 10 kg siihen tavoitteeseen, jonka olen itselleni toivonut laihduttamisen suhteen. Tosin se on nyt jämähtänyt tähän 90 kg seudulle usean kuukauden ajan. Kävimme lävitse ruokajuttuja ja sain uusia ehdotuksia vaihtaa pois joutavia hiilareita.

Huomenna aloitan uuden tavan elää. Eli jätän pois voileivän aamusta ja syön munia ja pekonia, rahkaa ja marjoja vielä jälkkäriksi. Iltaisin jätän pois marjat ja hedelmät ja syön proteinia ja esim. pähkinöitä tai manteleita hiilareiden sijaan, eli vaikka tekisin uuden aamiaisen jos tuntuu olevan nälkä ennen nukkumaan menoa. Päivisin jatkan ihan entistä linjaa, mutta voin lisätä kyllä vielä voita ja kermaa ruuanlaitossa, mutta lisäksi olisi mitattava veden määrä. Sitä kun yleensä tulee juotua aivan liian vähän. Lisäksi alan ottamaan omega -3 kapselin aamuin ja illoin. Se varmistaa sen oikean rasvan ja pitäisi alkaa polttamaan tätä minun rasvaa. Yhtenä uutena lisänä tuli myös D-vitamiini pillerit parin kuukauden ajan kokeeksi.

Tämä ohje on nyt sitä vähä hiilihydraattista juttua. Olen kyllä itse jo kauemmin miettinyt, että olisiko niin, etten oikein siedä noita hiilihydraatteja ja melko vähän syönkin leipää ja perunoita yleensä. Vaikka niin terveellisiä kuin marjat ja hedelmät ovatkin niin ne saattavat kerääntyä rasvaksi jostain syystä. Eihän tätä tiedä ennenkuin kokeilen ihan kunnolla.

Samoin uusi muutos on saunaolusten suhteen. Sehän on juoksevaa hiilihydraattia ja on parempi vaihtaa vaikka valkoviiniin tai jopa lonkeroon. Se minua hämmästytti, mutta saahan sitä hämmästellä monta muutakin juttua tässä elämässä. Kai se vilja on siinä se suurin paholainen joka pistää kropan elämään oman tahtonsa mukaan.

Joka tapauksessa oli kiva lääkärireissu ja sain tosi hyvän kuvan tästä naispuoleisesta kirurgista, joka on tehnyt näitä leikkauksia parisen kymmentä vuotta eli oli myös minun ikäinen. Varmaankin se lisäsi sitä luottamusta kun hän itsekin yrittää saada pois 10kg seuraavaan tapaamiseen niin meillä on ikäänkuin keskinäinen kilpailu, hi hi. Hänellä kyllä näytti rinnat olevankin ihan minikokoa, joten liekö leikkauttanut vai olisiko muuten perimä sellainen.

Mielenkiintoisia ajatuksia eilisestä

Kiitos taas kerran vaivannäöstä etsiä osoitteeni ja lähettää sähköpostia eilisen kirjoitukseni johdosta. Olinhan autuaallisesti unohtanut nämä euroopan myllerrykset ja joku lukija muistutti myös siitä, kiitos. On todella ihan lähelläkin näitä sään tuómia ongelmia. Ja emmehän vielä tiedä mitä tulvat tuovat tullessaan tänä vuonna ihan omassa maassa, samoin routavauriot teillä voivat aiheuttaa melkoisia ongelmia liikenteessä niin Suomessa kuin täälläkin.

Eräs lukija viittasi viimeiseen lauseeseeni kysellen, olenko uskovainen kun sillä tavalla armoa anelen. Se täytyy kai tässä nyt kertoa, että yritän ainakin olla sen minkä osaan ja ymmärrän uskon salaisuudesta. Tosin minulle Jumala on niin suuri, etten pysty oikeastaan muuhun kuin juuri tuohon rukoukseen, Herra armahda meitä. Sillä en ymmärrä ja tarvinneeko kovin paljon ymmärtääkään näistä uskon asioista. Opettihan Jeesuskin uskomaan ihan lapsen lailla ja vertasi usein taivasten valtakuntaa lasten maailmaksi.

Aikoinaan -82 sain niin sanotusti tulla uskoon ihan vanhanaikaisella tavalla. Silloin aluksi sitä tuli kiihkoiltua ihan riittämiin, mutta sitten elämä alkoi opettaa nöyryyttä. Jos sitä nyt yleensä voi oppia. Ainakin suuret sanat ja vaahtoamiset ovat loppuneet jo aikaa sitten. Harmitellut olen sitä kaikkea, miten paljon olen läheisilleni tuskaa tuottanut sillä paasaamisellani ja oikeassa olemisellani. Kyllä siitä oli kaukana armo ja armeliaisuus.

Mutta elämä opettaa ja olen ollut siinä mielessä hyvin armollisessa koulussa, että sain monia hyviä opettajia jo työssä ollessa ja vielä senkin jälkeen on monet hyvät suhteet säilyneet. En enää ole aktiivi seurakuntalainen, vaan käyn silloin kun on tarvetta ja kaipuuta ehtoolliselle tai ihan vain muuten menen kirkkoon hiljentymään tai laulamaan sydämen pohjasta tuttuja virsiä. Sanoisinko suorastaan olevani melko laiska käymään ja siksi kuuntelen tai katselen mieluummin telkkarista niin ei tarvitse edes pukeutua ja lähteä ajamaan tuota matkaa.

Yksi kirjoittajista kyseli myös, eikö nämä katastrofit ole mielestäni Jumalan vihaa ja rangaistusta kaikesta tästä miten me ihmiset nykyisin elämme. Ei minun mielestäni Jumalan rakkauteen sovi mitenkään viha ja rangaistus. Maapallo elää elämäänsä ja korjaa itseään tai mitä se sitten onkaan. Onhan näitä ollut iät ja ajat ja varmaan tulee olemaan jatkossakin, mutta tieto kaikesta kulkee reaaliajassa ja se tuntuu. Tämä tellus on yksi osa suuresta luomistyöstä, jonka äärettömyyttä on edes turha alkaa kovin syvästi pohdiskelemaan.

Mielestäni on harmillista, että lopun ajan profeettoja syntyy joka kaudelle ihan riittävästi liikaa. Pelotellaan joutavalla ja yritetään tulkita uudelleen ja uudelleen Ilmestyskirjan kauheuksia tähän päivään ja siitä sitten povaillaan milloin se loppu tulee. Se on kauhistuttavaa kuinka ihmisiä saadaan pelon alle ja jopa tekemään testamentteja näille hihhuleille tai heidän edustamilleen järjestöille. Kuinkahan moni mummo on antanut viimeiset roponsa uskoen kaikkea hyvää näiden profeettojen puheista. Olen joskus netistä kuunnellut tai katsellut näitä tulipalo puhujia ja ihmetellyt, missä on rakkaus ja oikeudenmukaisuus näissä puheissa. Todellakin omaan korvasyyhyynsä saarnaavat.

Oma palvelusarkani on kuitenkin sielunhoidossa. Olen palvellut netissä nyt useita vuosia sielunhoitajana ja se on hyvin mielenkiintoinen tehtävä. Sitä kautta olen saanut myös uusia ystäviä eli meidän kemiat on vaan pelanneet niin hyvin yhteen, että on jääty koukkuun jakamaan ajatuksia ihan kaikesta mitä elämä pitää sisällään. Työtä on ollut aina sopivasti, välillä paljon ja kun olen tarvinnut vähän taukoa, se on syntynyt aivan luontojaan siitä kun ei ole tullut uusia avun pyyntöjä. Onhan minulla pitkä kokemus keskustelutyöstä monenlaisten ihmisten parissa, joten tämä sopii minulle kuin sormikas käteen. En ole sen tyypin sielunhoitaja, joka työntää joka rakoon viisauksia raamatusta. Vaikkakin siellä on sitä tarjolla lähes jokaiseen tilanteeseen. Ehkä tärkeintä on se, että meidän kahden välisessä vuorovaikutuksessa on aina salaisesti läsnä myös kolmas ja tärkein persoona, eli meidän Herramme Henkensä kautta. Ihmeellisiä juttuja on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan ja se jos mikä pitää työn hyvin merkittävänä myös minulle. Aivan kuin hengellinen elämäni saisi ravintoa siitä, että saan auttaa ja palvella lähimmäisiä mitä moninaisimmissa ongelmissa.

Kiva joka tapauksessa selvittää tämäkin elämäni osuus teille ihan avoimesti, sillä varmaankin moni teistä on lukenut blogini ihan alusta saakka ja välillä ihmetellyt olenkohan lintu vai kala. Olen kyllä kalat horoskooppimerkiltäni ja täytän vuosia ensi viikolla. Olen monessa mielessä sellainen flummi, eli etsin ja kyselen kaikkea mahdollista mitä vaan henkisiin ja hengellisiin juttuihin tulee. En pelkää enkä arkaile, tutkin kaikkea ja pidän itselläni sen mikä tuntuu milloinkin minulle sopivalta. Eli siinä mielessä olen ehkä kaukana ns. kunnon kristitystä. Mutta olen sitä mieltä, että jokaisen on etsittävä se oma tiensä ja kuljettava se loppuun saakka itselleen uskollisena.

Pistän tähän nyt jälleen kerran tuon e-osoitteeni, ettet tarvitse niin kovin kaukaa sitä hakea ellet ole jo säästänytkin listallesi. Kivaa illan jatkoa ja kiitos kivoista posteista vielä kerran.

eila_nilivaara@hotmail.com

Maapallon kauhut

Kyllä viimeaikaiset tapahtumat ovat olleet järkyttäviä koskien maapallon tasapainoilua itsensä kanssa. Pakkanen tappaa Mongoliassa, Haitin maanjäristys ja nyt vain näin lyhyen ajan jälkeen uusi maanjäristys Chilessä. Onhan nämä tapahtumat ihan luonnollisia ja niitä tapahtuu ihan koko ajan, mutta usein merien syvyyksissä tekemättä niin suurta tuhoa ihmisten keskuudessa.

Aikoinaan ei ollut näitä viestimiä kertomassa tapahtumista reaaliajassa. Varmaankin silloin tapahtumien keskipisteessä olleet ihmiset uskoivat maailmanlopun tulleen. Kyllähän se monelle ihmiselle on ajan loppumisen merkki, sillä paljon ihmisiä menehtyy näissä mullistuksissa, vaikka rakennusteknologia on kehittynyt. Miten paljon tulevaisuuden uskoa ovatkaan ne hengissä säilyneet ihmiset tarvinneet kun ovat aloittaneet elämänsä rakentamisen aivan alusta kaiken sen tuhon keskellä.

Millainen mullistus onkaan sitten maapallon sisimmässä tai navoilla ajatellen meidän elintilaamme. Ehkäpä tuo napojen sulaminen on ihan normaali kuvio ja muutaman sadan vuoden kuluttua maapallo keikahtaa toiseen kulmaan jättäen tämän meidän kauniin pohjolan meren alle tyystin tai sitten peittää sen uudelleen jääpeiton alle. Silloin ehkä puhutaan vedenpaisumuksesta uudelleen, jos enää on ketään siitä kertomaan jäämässä jossain pallon osassa. Kenpä sen tietäisi. Tuskin tätä elintilaa on tarkoitettukaan ihan ikuisesti kestäväksi ja kehittyväksi alueeksi, vaikka me tässä melko turvallisin mielin asustelemmekin.

Eipä silti, emmehän mekään ole täysin turvassa maanjäristyksiltä. Niitähän tapahtuu usein täälläkin, tosin niin heikkoina, että harvemmin huomaamme edes. Kerran olen havahtunut siihen ollessani eräänä aamuna töihin lähdössä kun maa jalkojen alla alkoi tärisemään. Luulin suuren kuorma-auton tai liian matalalla lentävän koneen olevan asialla kunnes huomasin olevan täysin hiljaista. Eikä se tärinä kestänyt kuin joitakin sekunteja. Se oli yksi niitä vahvimpia maanjäristyksiä. Mökkijärvellä siitä tuli melko paljon vahinkoja mökkiläisille, sillä järven ranta ikäänkuin nousi pystyyn. Meidänkin rantaan tuli lähes metrin korkuinen seinämä, tosin siitä ei mitään muuta vahinkoa aiheutunut. En muista enää mikä vuosi se oli. Silloin puhuttiin kylläkin, ettemme ole turvassa edes maanjäristyksiltä täällä pohjolassa.

Ei sitä vaan kovin usein tule ajatelleeksi kuinka arvaamatonta tämä elämä oikeastaan on. Hengen meno on aivan hiuskarvan varassa usein erilaisissa tilanteissa. Valtavat bakteerihyökkäykset ovat ihan arkipäivää jo sairaaloissamme, saatikka muuallakin. Sitä paitsi ei meille mitään ongelmatonta ja onnellista elämää ole missään edes luvattu. Sitä me kyllä itsemielessämme rakennamme tavalla tai toisella luoden jopa jonkin asteen vakuutuksia sen mahdollisuudelle tai ainakin maksamme itsemme kipeiksi vakuutuksia kaiken varalta.

En osaa edes kuvitella sitä tilannetta kuin näinä päivinä on satojen tuhansien chileläisten osana. Aloittaa elämä jälleen kerran aivan tyhjästä. Meikäläinen on kuvitellut alkaneensa pariin kertaan elämän uudelleen alku tekijöistä, mutta eihän se sitä silti ole ollut. On ollut aina katto pään päällä ja perusturva jollain tavalla taattuna. Eli oikeastaan hävettää tämä oman köyhyyden valittelu, jota tapahtuu silloin tällöin aivan joutavasta. Millaista olisi elää ilman asuntoa ja kaiken menettäneenä, osa läheisistä kadoksissa ja osa kuolleiden joukossa. Ei voi sanoa muuta kuin: Herra armahda meitä.

Flunssainen päivä

Päätä pakottaa, viluttaa ja välillä on kuuma tämän räkätaudin kanssa taistellessa. Nokka on rakoilla paljosta niistämisestä. Huomisen hiihtokilpailu jää minulta seuraavaan vuoteen. Onpahan hyvää aikaa harjoitella noita mäkien laskuja vielä. Ukkelille veistelin kyllä eilen nuhatippoja laittaessani alkavankin tähtäämään tjejvasan hiihtoon ensi talvena. Onhan se puoli vaasahiihtomatkaa eli kai 45km. Ei taitaisi näin vähällä hiihdon harjoituksella onnistua ja siellä ne mäet vasta suuria ovatkin. No, ehdin tässä harjoitella sekä sinne että tänne kunhan milloin tämä tauti hellittää.

On ollut ihan riittämiin käydä tekemässä lumityöt sekä eilen että tänään. Nyt olen jo vakavasti sitä mieltä, ettei enää yhtään enempää tätä iloa tarvittaisi tälle talvelle. Ukkeli on tänään pudotellut katoksien päältä lunta, sillä katokset notkuvat jo lumen painosta ja olisi vain ajan kysymys milloin pettää jostain osasta. Mökin katto on sen verran jyrkkä, ettei tässä pysy lumi kovin kauan ja se onkin tullut alas silloin tällöin. Ulkorakennuksen katolla on kaikki talven lumi jäljellä. Eikä sinne katolle ole mitään asiaa pudottamaan lunta, sillä se on korkea ja jyrkkä. Jos romahtaa niin romahtakoon sitten. Tuleepahan alennettua koko rakennus helpommin hallittavaan muotoon sitten, hi hi.

Minä nautin pulkalla mäen laskusta ja hurautettiinpa ukkelin kanssa malliksi yhdessäkin potkurilla yksi mäki. Lucasta kun ei saanut istumaan pulkkaan eikä potkuriinkaan. Kyllä hän molempia mielellään kuljetti, mutta laskeminen ei jostain syystä vielä häntä miellytä, ei edes sylissä. Enpä muista olenko tehnyt lumienkeleitä kuin joskus -80 luvulla kun omat lapset olivat leikki ikäisiä. Se oli kuitenkin tosi kivaa. Möyrittiin paksussa lumessa pojan kanssa yhdessä. On ne nykyajan lasten ulkoiluvaatteet aivan eri laatua kuin aikoinaan. Tosin oma vanhukseni ihan hyvin täytti tämän päivän ulkoilun asettamat haasteet. Haalari ei kyllä olisi ollenkaan huono vaihtoehto sille mitä löytyi vaatteita riisuessa sisäpuolelta, hi hi.

Lucas sanoi sitten haluavansa ruokaa ja nammia niin tultiin sisälle punaposkisina reilun tunnin ulkoilun jälkeen. Keitin jauheliha-vihanneskeittoa jo aamulla valmiiksi ja se maistui hyvin kun jälkkäriksi oli tiedossa joulun aikaisia tähteitä konvehtirasiasta. En ole ennen nähnyt pojan nukahtavan niin nopeasti päiväunille kuin tänään nukkui. Hän sai kaivautua meidän väliin sänkyyn peiton alle ja varmaan alle kahden minuutin hän jo nukkui syvää unta.

Meillähän on joka kerta hänen täällä ollessaan lettukestit ja niin tänäänkin. Iltapäivällä paistoin melkoisen kasan lettuja, joita popsivat kotitekoisen hillon ja vaniljajäätelön kanssa sellaisen määrän, etten meinannut silmiäni uskoa. Minä söin oman annokseni sienisalaatin kanssa suurella nautinnolla ja jälkkäriksi pari lettua noilla toisten höystöillä. Kyllä mummi on saanut jo monet suukot ihan pyytämättä eli se vanha on nyt unohtunut ja mummi on oikea mummi. Sain jo pukea päälle vaatteetkin ja vaihtaa vaipan tänään. Sitähän ei ole moneen kertaan tapahtunut, sillä useimmiten poika on ollut kipeänä täällä ja silloin vain ukin palvelut ovat kelvanneet näiltä osin ja minä olen saanut vain avustaa.

Huomenna on tämän kertainen vierailu ohitse ja lähdemme viemään hänet kotiin. Saa nähdä miten Lucas suhtautuu tähän uuteen kotiin ja uuteen omaan huoneeseen. Varmaankin aluksi kaipaa entiseen kotiin ennenkuin tottuu. Hänelle on luvassa ammekylpy heti kun menee kotiin ja hänen huoneessa on jo kaikki leikkikalut paikoillaan odottamassa leikkijää. Minä en ole vielä nähnytkään tätä uutta kotia, joten ihan kiva on lähteä mukaan.

Saan huomenna hakea koeajettavaksi Clion liikkeestä. Mielelläni ajaisin sillä Kilissä saakka niin saisin vähän paremman kuvan auton ominaisuuksista ajaessani vähän kauemmin kuin sen pienen yleisen kiekon. En osaa sanoa vielä yhtään mitään, olisiko siinä minulle seuraava koppero palvelemaan seuraavat seitsemän vuotta kuten eräs raamatun mies aikoinaan saadakseen sitten vasta mieluisimman tytön vaimokseen. Ensin piti vähemmän mieluiseen tyytyä. Tältä minusta juuri nyt tuntuu tämä autohanke.