Eka hämärä aamu

On eka hämärä tai paremminkin pilvinen aamu koko maaliskuun aikana. Eilen luin lehdestä voivamme odottaa ehkä mittauksien alkamisen jälkeen aurinkoisinta maaliskuuta. Entinen ennätys on 133 aurinkotuntia. Nyt olemme jo lähellä sitä ja kuukaudesta on jäljellä vielä reilu kolmannes.

Heräsin aamulla aikaisin. Kai se lähtö jälleen nakerteli mieltä alitajunnassa. Eilen en valmistellut mitään, koska tänään on aamupäivä aikaa touhuta. Nyt on viikon vaatteet kuitenkin pakattu monenlaista menoa varten. Kylmälaukussa on perustarpeita muutamaksi päiväksi ja vietäväksi tarkoitetut on myös kasseissa valmiina. Paperikasa pankkiin on myös valmiina lähtöön. Eli ei tässä enää kovin paljon touhua ole jäljellä, ehdin vaikka pienet aamupäivänokoset vetäistä.

Ukkeli oli saanut valvoa minun uneksimisen takia, sillä olin säikyttänyt hänet valveille jo alkuyöstä. Eilen satuin näkemään ihan pikaisesti sellaista veristä elokuvaa, mutta se musiikki herätti minussa jo inhottavan tunteen. Luin kirjaa ja siinä kerrottiin susista, jotka ahdistelivat juuri orvoksi jäänyt nuorta poikaa. Ja eilen aamulla katselin jälleen jos se ilves olisi pihassa käynyt tai olisi pihalla ylösnoustessani. Kaikista näistä oli syntynyt unessani joku yhdistelmä ja olin hypännyt pystyyn, alkanut sähisemään ja lyömään jotain. Ukkeli oli luullut minun häntä tavoittelevan nyrkeilläni ja kysynyt miksi hosun. "Ilves hyökkää". Kohta olin nukahtanut uudelleen, mutta hän jäi sitten valvomaan.

Minä olen aina ollut vähän liian herkkä. Muistan kun olin oppinut lukemaan siinä viiden vanhana ja saanut enoltani oikein jännän eläinkirjan lahjaksi. Sain mennä eka kertaa sinä kesänä aittaan nukkumaan ihan yksin. Olin sellainen erakko ihan pienestä ja hain sitä omaa nurkkausta ja omaa rauhaa ihan pienestä saakka. Äiti kävi aitassa tarkistamassa peitot ja käski laittaa kirjan pois etten uneksisi yöllä. Enhän minä malttanut vaan luin kunnes olin nukahtanut siihen. Aamulla heräsin sisällä sängyssä. Olin huutanut kuin syötävä äidin vielä ollessa ulkona. Enkä ollut lopettanut sitä huutoa edes silloin kun hän oli kantanut minut sisälle omalle petilleni.

Usein kävelin unissani. Kerran heräsin naapurin rappusella ja ihmettelin miksi varpaita palelsi ennenkuin heräsin kunnolla ja tajusin kävelleeni sen 300 m matkan unissani. Joku kerta nukuin vintillä ja sieltä olin hipsutellut hiljaa alas, rullannut kaikki matot rullalle ja mennyt takaisin nukkumaan tietämättä tapahtumista yhtään mitään ennen kuin äiti aamulla kertoi.

Kai tuo mielikuvitus on melkoisen eläväinen, kuten minä muutenkin. Eräs hyvä ystäväni sanoo usein, että köyhän suurin huvitus on vilkas mielikuvitus ja se varmaankin pitää paikkansa ainakin minun kohdallani. Mutta nyt odottaa silitysurakka tekijää.