Tilinpäätöksen aika

On siis vuoden viimeinen päivä ja aika tehdä kuluneen vuoden tilinpäätös. Ihmeellisesti jokainen vuosi tuntuu kuluvan nopeammin ja nopeammin mitä enemmän vuosia tulee omaan mittariin.

Minulle tämä vuosi on ollut oikein hyvä ja kiitollisuus täyttää mieleni niin monen asian suhteen.
terveyttä on riittänyt ihan kohtuullisesti, enkä ole kovinkaan montaa päivää tarvinnut kipujen kanssa taistella. Kuntoakin olen saanut kohennettua ihan merkittävästi. Jopa lapsetkin sanoivat minun olevan nyt heidän muistinsa mukaan parhaassa kunnossa koskaan. Se on varmaan ihan oikea arvio. Kukaan ei tiedä sitä tuskan ja kivun määrää, minkä kanssa vuosikymmenet sain painia ja se toi niin monta muuta kurjuutta elämään, josta kyllä joskus vieläkin unta näen ja hyvin helpottuneena herään todellisuuteen.

Iloa on ollut myös etenkin lapsenlapsen kanssa touhuamisesta. Se on tosi kivaa ja antoisaa, vaikka voimat välillä loppuvatkin niin muutaman päivän levättyäni olen valmis taas uuteen koitokseen. Tämä vuosi toi vielä toisen lapsenlapsen, jonka syntymiseen en ole vielä oikein osannut tottua. Se tuntuu kuin unelta, että minulla on kaksi mussukkaa.

Ukkeli on voinut ihan suht koht hyvin. Hän kyllä saa niitä päänsärky ja huonovointisuus jaksoja silloin tällöin, mutta niihin on jo totuttu ja ne vaan kuuluvat elämään. Itsekullakin on se oma ristinsä kannettavana ja kun tottuu olemaan kiitollinen jokaisesta siedettävästä päivästä niin ne huonotkin menee helpommin.

Parisuhteessakin on hyvin tasainen vaihe menossa. Lieneekö minun tulinen luontoni alkanut lauhtumaan kun hyvin harvoin saan edes pientä riitaa aikaan, hi hi. Tästä kaikesta on syytä olla suuresti kiitollinen.

Olemme saaneet matkustaa ensin Etelä-Afrikkaan ja kesällä se pitkä Suomen matka, syksyllä vielä oma matka ystäviä tapaamaan.

Olen saanut myös uusia ystäviä vuoden aikana. Sekin on niin jännää ja ihmeellistä, sillä olin jo aikaa sitten asennoitunut niin, ettei sitä enää näin vanhemmiten osaa edes luoda uusia ystävyyssuhteita, korkeintaan uusia tuttavuuksia tulisi. Ei se pidä paikkaansa ollenkaan. Kyllä se nähtävästi ihan riippuu siitä omasta asenteesta haluaako uusia ystäviä vai ei. Ystävä on kallis lahja ja tunnen olevani todella rikas, sillä minulla on paljon ystäviä. Tosin olen ehkä menettänytkin yhden ystävän tämän vuoden aikana. Toisen menetin kuoleman kautta.

Taloudellisestikin vuosi on ollut todellakin upea. Kaikkeen tarvitsemaani on rahaa riittänyt tarvitsematta kipuilla laskujen kanssa kertaakaan. Ihan mukavasti olen voinut säästää vähän matkojakin varten tuntematta sitä millään tavalla rasittavaksi. Ehkäpä vihdoin ja viimein olen oppinut elämään tämän eläkkeen turvin oikealla asenteella. Kun sitä rahaa ei ole paljon niin menoja on vaan vähennettävä ja ehkäpä sen olen vasta nyt alkanut oppimaan.

Kaikkien lasteni elämä on järjestyksessä ja he elävät vastuullisesti elämäänsä. Kaikilla on työtä, tosin ehkäpä liikaakin ainakin ajoittain. Ovat terveitä myös. Ei osaa muuta kuin kiittää. Vaikkakin suhde vanhimpaan tyttäreen ei suju ollenkaan, niin silläkin kai on oma tarkoituksensa ja jospa se aikaa myöten muuttuu. Itse en siihen pysty vaikuttamaan.

Tämä bloggaaminen on ollut eräs tärkeä juttu ja olen todella kiitollinen teistä kaikista lukijoista ja etenkin teistä, jotka olette lähettäneet omia mielipiteitä ja kysymyksiä. Blogiani on luettu tosi paljon. Sekin ihmetyttää, sillä enhän osaa suomea kirjoittaa minkään kieliopin mukaan, enkä missään tapauksessa aina kaikkia miellyttävistä aiheistakaan.

GBP jälkeinen elämä ei ole mennyt ihan kaikkien piirustusten mukaan, mutta olen kiitollinen jokaisesta kilosta, joka on vähempänä rasittamassa sydäntäni. Onhan tässä vielä reilusti aikaa ennenkuin lopullista tulosta voi tietää. Enkä mitään missin mittoja ole onneksi odottanutkaan tietäen sen totuuden, ettei ylipainoni ole johtunut pelkästään syömisestä tai syömättä olemisesta. En kuitenkaan halua palata siihen perinteiseen suomalaiseen arkiruokaan, kuten makkarasoppaan, makaronilaatikkoon tai perunoihin ja kastikkeeseen. Haluan edelleen kehittää näitä terveellisempiä ja ravintorikkaampia, mutta myös helposti valmistettavia ruokia.

Siis ihan kaikesta on aihetta kiittää kuluneena vuotena. Ja lähteä toiveikkain mielin uutta vuotta alkamaan. Se tuo jo ihan alkuun kivan matkan, sillä lähdemme Thaimaaseen Phukettiin jo 9.1 ja palaamme 24.1. Se tuntuu mukavalta ajatukseltä pakkasen paukkuessa. Mutta mikä ihana uudenvuoden aaton sää nyt onkaan! Täysikuu ja tähtitaivas, maa paksun lumen peitossa ja kuuraiset puut ja pensaat. Voiko enää kauniimpaa olla.

Kiittäen kuluneesta vuodesta ja toivon teidän kulkevan matkaa kanssani myös tulevana vuonna.

eila_nilivaara@hotmail.com

Elämästä kämppäemäntänä

Vihdoinkin saan istua ihan rauhassa ja kirjoittaa niin kauan kuin haluan. Yritän nyt vastailla saamiini kysymyksiin siitä kämppäemännän työstä. Se tuntui niin kauhistuttavan kuin herättäneen paljon kysymyksiä saamastani postista päätellen. Niin ja tajusinpa myös sen jälleen kerran, että on monia uskollisia lukijoita, jotka ovat tallentaneet myös osoitteeni.

Siis elettiin vuoden -67 alkua kun sain tämän pestin. Kämppä sijaitsi kaukana korvessa kymmenien kilometrien päässä asutuksista. Taisi lähimpään asumukseen olla kymmenisen kilometriä ja kirkolle nelisenkymmentä. 'Työaika oli tosi pitkä ja sitä piti itse säädöstellä että ehdin tehdä ne hommat. Kuten kerroin alkuun jännitti kovasti miten selviydyn niin isolle porukalle ruuan laitosta. Olihan miehiä keskimäärin 22, joskus paljonkin enemmän kun kävi mittamiehiä ja niitä pomoja.

Keittiöstä kysyttiin. Se oli hyvin pieni pöksä, jonka tilasta suurimman osan vei suuri leivinuuni ja hella. Sen vieressä oli pöytä, jonka päällä pääosin hommia tein. Tiskasin yleensä hellalla niin vedet pysyivät lämpimänä ja sen hellan pankolla kuivatin myös astiat. Pieni pesukomuutti oli myös, jonka päällä käsienpesuvati ja saippuakuppi ja alhaalla kaapissa suurikokoinen likaämpäri. Oven vieressä nurkkakaappi kaikkea tarviketta varten astioista mausteisiin. ( suolaa ja maustepippuria kokonaisina ja jauhettuna sekä hienoa sokeria ) Oma sänkyni oli siis koko keittiön levyinen siellä takanurkassa ja seinä tuntui joskus aivan jäiseltä aamuyöllä. Ruoka asetettiin tarjolle nk. elämänluukulle kun avattiin luukku ja sain seurata keittiöstä milloin kattilaa piti vaihtaa tai lisätä jotain muuta.

Ei siellä tietenkään sähköä ollut, eikä kaasuakaan, joten valon sai sytyttämällä thilleylampun ja öljylyhtyjä oli myös useampia. Yksi paloi aina iltaisin ihan minua varten eteisessä, että pääsin liiteriin, saunaan tai huussiin kompuroimatta. Eli puuhellan ja leivinuunin varassa kaikki keittäminen tapahtui.

Ruokalista oli yksinkertainen. Ihan sama oli, laitoinko hernesoppaa aamiaiseksi vai illalliseksi tai mitä vain näistä pöperöistä. Lihasoppaa, makkarasoppaa, läskisoosia ja perunoita, läskiperunalaatikkoa, jauhelihakastiketta muutaman kerran ja joskus harvoin maitopuuroa tai velliä pyhäaamuna jos talosta saatiin ostaa maitoa. Silloin paistoin myös lettuja jos tuli kokonainen tonkallinen maitoa.

Lihat oli hakattava päivittäin jäisestä suuresta kimpaleesta, joita säilytettiin aitassa. Tupaukko auttoi kyllä siinä hommassa ja toi sen oikean määrän lihaa sulamaan seuraavaa päivää varten. Hän kantoi myös illalla puita ja vesiä jos jaksoi ja ehti. Aamuisin sain kyllä kantaa kaiken sekä ulos että sisälle itse kun miehet lähtivät metsään.

Päivällä miehistä vain hyvin pieni osa kävi kämpällä syömässä joko omia eväitään tai sitten olivat tilanneet kahvia ja jos aamulla jäi jotain ruokaa niin sitä sain myydä hyvällä hinnalla. Se homma oli mielestäni joskus rasite, sillä halusin nukahtaa tunnin päivällä kun yöuni jäi melko vähiin ja oli katkonaista useimmiten kun oli vahdittava uunissa olevaa ruokaa ja herätyshän oli aikainen. Metsässä useimmilla oli eväänä liha-, lanttu- tai perunakukkoa, leipää ja silavaa tai makkaraa ja musta pannu, jolla keittivät kahvia nuotiolla. Ihan muutamalla oli myös pieni paistinpannu, jossa kärvensivät läskiä ja siinä kastoivat myös leipää.

Ellen uunissa laittanut ruokaa sain nousta neljän aikoihin ehtiäkseni laittaa ruuan, mutta uuniaamuina sain nukkua ainakin tunnin kauemmin. Uunissa laitoin hernesoppaa, perunalaatikkoa, kypsensin lihat soppaan tai kastikkeeseen ja joskus tein uunipuuroa joko ohrasta tai riisistä. Muutaman kerran oli tarpeita tehdä myös uunipannaria, jotka kylläkin paistoin aamulämmitetyssä uunissa.

Leipä, voi ja juotavat miehillä oli omasta takaa. Joten elämänluukulle nostelin vain sen ruuan ja joskus harvoin oli joko suolakurkkua tai punajuuria, joita tuli sellaisissa suurissa peltipurkeissa. Tein kylläkin kotikaljaa suuressa tonkassa muutaman päivän välein, mutta miehet toivat siihen tarpeet ja antoivat joskus markan tai pari tekopalkkaa.

Aika kului kuin siivillä, sillä työtä oli paljon ja ennenkuin opin ennakoimaan ja valmistamaan kaiken hyvin etukäteen olikin jo eka viikonlopun vapaa edessä. Kerran kuukaudessa sain siis vapaata lauantaina puolelta päivin maanantaihin puoleen päivään. Oli se juhlallista lähteä eka tilipussi taskussa lomalle! Vein koko tilin äidille pankkiin vietäväksi, sillä kaikki kaupat ja pankit olivat kiinni kun sieltä korvesta ihmisten ilmoille pääsin. Olisi haluttanut ostaa lämpimämmät pitkät housut ja sinne alle jotain lämmintä myös. Tansseissa tietenkin oli päästävä käymään. Maanantai aamuna pääsin pomon autossa takaisin työmaalle puhtaat lakanat mukanani, jotka äidiltä vaihdoin.

Toinen kuukausi menikin jo ihan mukavasti ja osasin työni melko hyvin. Opin nauttimaan iltahetkistäkin kun olin saanut tiskit pois ja aamun valmistelut siihen kuntoon, että saatoin ihan rauhassa olla. Istuttiin kämpässä pitkän pöydän ääressä kaminan hehkuttaessa lämpöä ja thilleyn sihistessä katossa roikkuvasta rautalangasta. Pelasimme korttia tai ihan vain muuten istuttiin ja joku miehistä kertoi tarinoita ja elämän kokemuksiaan. Silloin oli vielä paljon sodan käyneitä myös savotoilla niin hekin saattoivat muistella rintamalla oloaan milloin iloiten, milloin katkeruutta purkaen. Korttia pelattiin usein pienillä panoksilla, saattoi sen aikainen markka olla suurin satsaus, mutta minulla oli jostain syystä usein hyvä tuuri ja niitä kolikoita oli melkoinen kassillinen kotiin lähtiessäni myöhemmin.

Oli kova pakkastalvi. Usein mittari näytti 30 miinusta ja enemmänkin. Miehet säälivät hevosia ja saunaa lämmitettiin hevosten takia hieman useammin, että saatiin niille lämmintä tai ainakin haaleaa juotavaa ja tekipä joku ihan apettakin. Minua vähän aristutti käydä saunassa, sillä pelkäsin tirkistelijöitä ikkunan takana. Lapsellista pelkoa se varmaankin oli, sillä milloinkaan ei ole ollut niin turvallista miessakissa kuin siellä. Vanhat miehet pitivät tarkoin huolen, etteivät nuoret karjut päässeet minua kiusaamaan tai lähestymään väärin aikein.

Tuli maaliskuun alku ja kohta olisin täyttänyt 16v. Oli juoruttu ammattiliittoon minun iästäni ja niin sinne tuli tarkastaja käymään ja luetteli säännöt. Oli siis väärin antaa niin nuoren olla itsenäisesti siinä työssä, joten ehdotettiin erästä aikuista emäntää ja minut olisi jätetty apulaiseksi alle puolen sen emännän palkan. Olisin joutunut myös jakamaan sänkyni sen naisen kanssa niin päätin lähteä siltä istuimelta. Se tuntui tosi pahalta. Mutta enhän täyttänyt 18v vaan vain 16v niin laki mikä laki ja siihen oli tyytyminen. Joku vanhemmista miehistä yritti sanoa, että eihän tässä ole enää kuin parin kuukauden homma ja tyttö osaa kyllä hommansa hoitaa, mutta se oli turhaa puolustelua. Pakkasin laukkuni itkussa silmin ja hammasta purren. Sitten pääsin tämän ammattiliiton miehen kyydissä kirkolle ja uutta suuntaa elämääni etsimään.

Kyllä tulee ihmetellyksi nykyajan nuoria, tuskin kenestäkään olisi lähtijäksi sellaisiin oloihin ja tehtäviin 15vuotiaana, tuskin edes parikymppisenä. Silloin oli pakko tehdä mitä sattui olemaan tarjolla ja työ tekijäänsä neuvoo, sanoivat vanhat. Varmaan sieltä jäi minulle hyvä kokemus ja rohkeus tehdä uusia asioita ja myös suuremmallekin porukalle evästä. Jäi sieltä myös se turvallisuuden tunne, joten koko elämäni olen viihtynyt oikein hyvin miesporukoissa ja tehnyt paljon töitä miesten kanssa yhdessä ilman mitään kitkaa.

Tässä joku aika sitten aloin etsimään jos olisi tehty lauluja kämppäemännistä, mutta en löytänyt ainuttakaan. Niinpä nyt mielessäni on ajatuksena tehdä kämppäemännän humppa. Se on hautumassa. Aika näyttää tuleeko siitä mitään vai jääkö se ajatuksen tasolle soimaan. Eräs ystäväni on luvannut säveltää sen kanssani. Ja onhan niitä sanoittajiakin saatavilla kunhan vain annan tarinan jollekin niin en tarvitse tekstiäkään itse kirjoittaa. Ehkäpä sinä lukijani olet sanaseppä ja haluat sen tehdä, ole hyvä vain.

Hiljaisuus saapui tännekin!

Pieni villiviikari on nyt kotona vanhempien ilona ja pikkuveljeä tutkiskellen. Oli todella antoisat päivät ja viisi yötä siinä meni meidän yhteiseloa. Arvannet minun olevan aivan poikki !! En luvannut ottaa Lucasta tänne nyt muutamaan päivään, että ehdin levätä ja siivota entiset jäljet kunnolla.

Mikä ihanuus meitä odottikaan siellä nähdessämme jälleen kerran maailman suloisimman vauvelin lepäämässä isin rinnalla. Se näky sai meidät molemmat kyyneliin. Ajatella, meillä on nyt kaksi lastenlasta ja että saamme tämänkin suuren jutun yhdessä kokea! Liam on aivan saman näköinen kuin Lucas oli vauvana, mutta mielestäni paljon tummempi.

En uskaltanut ottaa häntä vielä syliin kun eilen oli kurkku vähän kipeä ja tänäänkin aloin sen illasta tuntemaan. Katselin siis häntä parin metrin etäisyydeltä suuri rukous sisimmässäni. Saisipa tämäkin lapsi elää turvallisen ja rakkauden täyttämän lapsuuden ja nuoruuden ja kasvaa aikuisuuteen vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi ja isäksi ajallaan.

Äitiä muistin ostamalla hänelle Skoopin korun, tällä kertaa ranneketjun oikein kaunista käsityötä. Hän kyllä uskoi korun olevan viimeinen tästä puuhasta, sillä synnytys oli hänen mielestään ollut kamala. Ja tietenkin, sillä kaikki tapahtui liian nopeasti ja tuli sisäisiä verenvuotoja paljon. Tietenkin sellainen synnytys on kaukana kivuttomasta ja epiduralpuudutus otti vain toiselle puolelle jostain syystä, joten kyllä lähes säälin tyttöriepua. Isällekin homma oli ollut lähes järkyttävä ja hänkin sanoi, että nyt ei sitten enää lisää lapsia hankita. Yritin lohdutella, että tämä tuska unohtuu parissa viikossa, kuten se yleensä tekeekin. Eipä silti, eiköhän yhdelle perheelle kaksi lasta olekin jo ihan riittämiin nyky yhteiskunnassa.

Siellä nyt perhe totuttelee arkeen vauvan kanssa. On monenlaista vastuuta ja hommaa, sillä täällä on todella kylmää. Meillä on tosin vain -21 astetta, mutta tuossa parin kilometrin päässä oli -28. Nuorten kotonakin -23 aivan äsken. Onneksi heillä on varaava takka ja siitä hehkuu lämpöä koko taloon mukavasti lämpöpumpun apuna ja saattelemana. Siellä oli myös huomattavasti enemmän lunta kuin täällä, eli oikeaan talveen sai tämä pieni mies syntyä.

Jatkan kirjoittamista sitten monien sähköpostien vastaamiseen kunhan olen mökin saanut siivottua edes jokseenkin siedettävään kuntoon, sillä aamupäivällä en jaksanut muuta kuin huolehtia ruuasta ja lähdöstä.

eila_nilivaara@hotmail.com

Oikeus voitti

Kerroin taannoin kiistastani netti operaattörin kanssa. Eilen tuli puhelu ja pyydeltiin anteeksi heidän omaa töppäystään ja olivat korjanneet myös nettitehoa. Se tuntui mukavalta ja sain myös ihan kirjallisen vastauksen jos sattuisi, että jossain vielä tämä sama asia alkaa tökkimään. Tarkastettiin teho ihan virallisesti ja saan sen tehdä vaikka päivittäin. Jos teho laskee niin heti täytyy siitä ilmoittaa niin korjaavat mielellään jos se on korjattavissa. Teho ainakin eilen oli enemmän kuin normaali laajakaista yhteys eli ei ollut silloin liikaa rasitusta.

Sain oikein mielenkiintoista postia eilisen kirjoituksen johdosta ja vastaan kyllä kysymyksiin heti kun saan rauhallista aikaa istua riittävän kauan tässä työtuolissani. On aika lähteä viemään pikkumies kotiin vanhempien ja pikkuveljen luo. Kyllä hän jo eilen illalla ikävöi kotiin eikä häntä saatu nukkumaan muutoin kuin ukin kainaloon. Yöllä hän heräsi ja alkoi kyselemään Eddy koiraansa, jota ei ole sitten jouluaaton nähnyt.

Niinpä minunkin on nyt puettava päälle ja lähdettävä mukaan halusinpa tai en. On kuitenkin kivaa lähteä katsomaan uutta perheen jäsentä. Vien samalla rotinat, jotka leivoin jo ennen joulua valmiiksi tätä matkaa varten. On niin kova pakkanen, -22, etten lähde ostoksille, jolloin Lucas saisi jäädä autoon istumaan ukin kanssa, eikä autoa saa pitää käynnissä. Ostan sitten myöhemmin lahjan miniälle, kuten tapani on. Jatkan saman korutaiteilijan sarjan ostamista hänelle niin ei ole vaikeuksia löytää mieleistä. Onhan se kiva muisto synnytyksestä ja muinakin merkkipäivinä voin samalla sarjalla muistaa häntä.

Tässä jälleen osoitteeni: eila_nilivaara@hotmail.com

Mikä ero on ruualla ja ruualla?

Joissakin yhteyksissä on vilahdellut sanoina gourmet ruoka, arkiruoka, juhlaruoka, terveellinen ruoka, GI ruoka ja mitä kaikkea muuta. Omasta kokkauksestani ei voi sanoa sen olevan muuta kuin intuitiivista arkiruokaa.

Eli kun näen mitä kaapista löytyy, silloin alkaa myös se resepti siinä vähitellen kehkeytymään kun otan tarvikkeita esille. Se mikä on yleensä johtolankana on ruuan nopea valmistumisaika ja että se on riittävän ravintorikasta. Eli riittävästi proteinia ja kasviksia. Siihen on wok erinomainen ja nopea tapa valmistaa sekä kanasta, kalasta että lihastakin maukasta ruokaa.

Joskus harvemmin pistän aikaa reilusti ruuanlaittoon kun pidän hellassa tulta ihan lämmityksen takia. Siinä kypsyvät sellaisetkin ruhon osat, jotka vaativat pitkän kypsymisajan. Samoin on sellaisena päivänä kun lämmitän leivinuunia. En osaa vieläkään ajatella lämmittäväni sitä vain lämmön tähden, vaan aina sinne on jotain ruokaa laitettava hautumaan. Ellei muuta niin uunipuuroa joko ohra- tai riisiryyneistä.

Mikähän sitten minulle on gourmet ruokaa? Ehkäpä joko poikani tai tyttäreni laittamat päivälliset, joihin on käytetty kalliimpia raaka-aineita kuten häränfilettä, strutsin rintaa tai muuta harvinaisempaa herkkua ja että se ruoka on kuin paremmankin koulutetun kokin tekemää. Että se on täydellinen kokonaisuus pöydän kattauksesta viineihin ja että siinä on kokonainen meny.

Juhlaruokaa on taas sellainen johonkin juhlavampaan tilaisuuteen suunniteltu ateriakokonaisuus. Josta löytyy valinnan mahdollisuuksia erilaisille ihmisille tai jopa allergikoille. Onhan tietenkin meidän suomalainen jouluruoka myös juhlaruokaa tavallaan, sillä se on perinteistä riippuvaista ja poikkeaa paljon maakuntien välillä. Myöskin tekotavat poikkeavat alueittain.

Olen kyllä koko elämäni ajan pitänyt ruuanlaitosta ja sain oppia jo ihan pienestä jotain pöperöä tekemään äidin sairaana ollessa. Enkä ollut kuin 15v kun olin kämppäemäntänä kaukana salokämpällä 22 miehen seurassa. Kyllä muistan kuinka pelkäsin sinne työhön menoa ja kyselin äidiltä kuinka lasketaan nälkäisille miehille annokset.

En unohda koskaan niitä neuvoja ja tärkein oli tietää että yhden miehen hernesoppa annokseen tarvittiin kahvikupillinen herneitä. En muista enää sainko neuvot myös vedestä, mutta sitähän nyt on helppo lisäillä sitä mukaa kuin näyttää sopasta tulevan liian paksua. Läskisoosiin piti olla oman nyrkkinikokoinen pala läskiä.

Se oli monessa mielessä hyvää elämän koulua. Kyllä se keittäminen vähitellen sujui, eikä mitään narinoita kuulunut, päinvastoin. Oli se raskasta työtä nousta aamulla jo kuudeksi laittamaan elämänluukulle eka ruoka, jonka kyllä yleensä uunissa yön aikana haudutin. Kun miehet menivät metsään, oli suuri tiski ja kämpän siivous työnä ennenkuin sain levähtää hetken. Illaksi oli laitettava toinen ruoka ja missään ei saanut nuukailla tarpeiden kanssa, sillä ruoka piti olla kovan työn uurtajalle riittävän hyvää monessa mielessä.

Ei siihen aikaan mitään salaatteja ollut. Oli kuitenkin porkkanaa, lanttua ja sipulia ihan riittämiin laittaa kaikkeen ruokaan, johon ne sopivat. Peruna oli se tärkein juures. Joskus tuli suuri peltipurkillinen suolakurkkua tai punajuuria lisukkeeksi hartsuherran mukana. Niitä piti sitten huolella jakaa niin että kaikille riitti määrätyksi ajaksi.

Kivaakin se työ oli ja itsenäistä, koska yksin sain touhuta ja nopeasti opin ne hommat tekemään. Iltaisin sain kuulla monenlaisia tarinoita kämpän puolella kun istuimme ja pelasimme korttia. Minäkin opin pelaamaan rahasta, tosin ei ne suuria summia olleet. Minulla oli usein tuuria ja voitin kortilla lähes tilini verran niiden reilun kahden kuukauden aikana mitä sain sitä työtä tehdä. Palkka oli kyllä sen ikäiselle tytölle tosi korkea ja sehän jäi säästöön kun ei sieltä kämpältä lähdetty kylille tärväämään kuin hyvin harvoin.

Nimittäin joku jossain oli juorunnut ammattiliiton väelle iästäni ja sinne tultiin sitten kiireen vilkkaan tarkastukselle juuri kun olin jo ihan kuin vanhempikin ammattilainen alalla. Olin liian nuori itsenäisesti sellaista työtä tekemään. Niinpä minulle ehdotettiin kaveriksi vanhempaa naista ja minun palkkani olisi pudonnut enemmän kuin puolella. En siihen suostunut, sillä tiesin saavani tehdä tämän tunnetun ihmisen kanssa joka tapauksessa yhtä paljon työtä kuin yksin ollessani niin päätin lähteä pois heti.

Tuskin niitä sen ajan kämppäruokia kukaan olisi gourmeksi kutsunut, mutta niillä täyttyi vatsa ja uni maistoi pitkän ja raskaan metsässä rämmityn päivän jälkeen miehelle kuin miehelle. Muutoin elämä miessakissa oli tosi turvallista. Vanhat jätkät pitivät huolen siitä, että sain olla rauhassa nuoremmilta yöjalkaan tulijoilta. Ei kertaakaan sattunut mitään välikohtauksia ja minulle jäi oikein hyvä kuva sellaisesta työstä. Ja kai sieltä jäi rohkeus uskaltautua laittamaan isoille porukoille evästä lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Vaikeaa on ihmisen elämä

Joskus ihmisen elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Mielestäni lähes vaikeimpia juttuja ovat sellaiset väärinkäsitykset tai tästä sanojen rustaamisesta aiheutuneet konfliktit. Tulee eteen asioita, joita yritän omasta käsitysmaailmastani käsin kirjoittaa tekstiksi ja toinen käsittää sen aivan toisella tavalla kuin mitä itse olen tarkoittanut. Tai toinen ei vain voi hyväksyä sitä, että asioista voidaan olla eri mieltä.

Minulle on käynyt näin muutaman kerran elämäni aikana, enkä tahdo mitenkään löytää tietä ulos siitä risukosta. Ei auta, vaikka kuinka yrittäisin selittää ja olla niin avoin kuin mahdollista. Tulee vaan lisää väärinkäsityksiä ja vuorovaikutus muuttuu lähes toinen toisensa nokkimiseksi ja naljailuksi. Sellainen tekee pahaa ja tuo huonoja energioita, halusitpa tai et ja se alkuperäinen asia unohtuu siinä vähitellen.

Mieleeni nousee Eino Leinon runo elämän tai paremminkin ihmisenä olemisesta runossa: Elämän koreus. Lukekoon sen jokainen itselleen, joten en ala sitä tähän kirjoittamaan.

Meillä jokaisella on omat luonteen kieroudet ja vaikeudet, joita elämän ajan saamme kouluttaa tai olla kouluttamatta. Eikä kenkään ole parempi toista. Joskus kuitenkin tuntuu kuin jollekin olisi annettu enemmän oikeutta loukata ja jopa pilkata. Tulee väistämättä mieleen Jeesuksen opetus, ettei voi ottaa rikkaa toisen silmästä kun on malka omassa silmässä.

Tästä pääsinkin ikäänkuin aasinsillan kautta erään lukijani kysymykseen; miten ihmeessä joulun ajan herkuista voi selvitä yksinkertaisimmin lihomatta. Sitä en todellakaan tiedä, sillä minulla ei ole mitään himoa makeisiin kuten suklaaseen, jota joulun aikaan on varmaan lähes jokaisella pöydällä. Olen kylläkin napostellut ehkäpä puolen kymmentä suklaakonvehtia suurella nautinnolla, eikä se määrä heitä puoleen eikä toiseen. Yleensä laihdun pari kiloa joulun aikaan, mutta nyt tuskin voin sellaista odottaa, sillä olen syönyt ihan kohtuullisesti kuten yleensä GBP leikkauksen jälkeen ja muutenkin joulun aikaan, sillä en ole mikään jouluruuan suuri ihailija.

Jouluruokahan ei ole itsessään lihottavaa ellei nyt mässäile ihan mahdottomia määriä ja juuri ne konvehtit ja pähkinät sekä valtava määrä kahvileipää on varmaankin useimmille meistä se kompastuskivi. Jokaisen on varmaankin löydettävä se kultainen keskitie ajallaan. Minun on oltava hyvin varovainen kahvileivän suhteen, sillä siitä saan herkästi dumpingin ja se ei ole kiva olotila. Eli valitsen yhden ja se kyllä riittää hyvin antamaan sen kahvileivästä tulevan makean suun.

On ihan joutavaa alkaa kieltämään itseltään jotain herkkua täysin. On paljon parempi ottaa pieni pala sitä hyvää ja suurella nautinnolla nauttia se hyvän oman tunnon kanssa kuin aina kärsiä huonosta omasta tunnosta.

Nyt tuli pakko lopettaa tämä kirjoitus, sillä vuoroni hoitaa pikku Lucasta alkaa juuri tällä sekunnilla. Muutoinhan saattaisin kirjoittaa aivan liian pitkän ja väsyttävän selostuksen herkuttelusta.

Ohi on

Näin jälleen kerran on joulu jo paremmalla puolella. Jouluruokaa on tullut syötyä niin ettei enää mitään haluta. Onneksi jo eilen saimme syödä paistettua nieriää ihan ilman jouluruokia niin se maistunut taivaallisen hyvälle!

Hiljentymiseen ei kyllä ole ollut mahdollisuutta kuin öisin ja silloin olen nukkunut kuin tukki. Pieni mies on ollut aatosta saakka ja ainakin vielä huomiseen saa olla. Tänä aamuna syntyi hänelle pikkuveli viiden aikoihin ja me juotiin varpajaiskahvit kuuden jälkeen, mutta menimme vielä lojumaan sänkyyn puristaen toinen toistamme kädestä pitkään kiitollisuudesta.

Aattona saimme ihastella lapsen silmiä kun hän availi ensin eka paketin ja olisi ollut jo siihen tyytyväinen. Sitten olikin jo vähän vaikeaa valita joko avata uusi tai alkaa leikkimään jo saadulla lahjalla. Muutama paketti jäi avaamatta ja hän saa avata ne sitten kotona. Olisi muuten tuo meidän olohuone käynyt pieneksi jos kaikki leikkikalut olisi siihen purettu. Me ostimme vain nuken, jota olemme nyt yhdessä hoidelleet silloin tällöin että on valmiutta tulla kotiin, jossa on vauva - pikkuveli- odottamassa.

Jouluaamuna aikaisin lähdimme pilkille. Minä sain eka kalan ja siitä suklaalevy olisi kuulunut minulle, mutta pistin sen kiertoon kun en oikein välitä makeista. On meillä nyt kalaa juhannukseen saakka mitä popsia. Pakasteessa on 13 kirjolohta ja 15 nieriää eiliseltä reissulta.

Lunta on satanut vihdoin ja viimein ihan riittämiin. Pakkanenkin alkoi viime yönä kiristymään. Olimme kyllä ulkona tänäänkin jonkun aikaa saadaksemme vähän punaista väriä poskille. Lucas on jostain syystä vastarannankiiski kun aletaan pukea vaatteita päälle ulosmenoa varten. Kai on sitä omaa tahtoa jo kokeiltava.

Siskon porukka lähti päivällä myöskin kotimatkalle, joten mökki hiljeni melkoisesti. Kiva on myös tällainen joulu kun on vilskettä enemmän monen hiljaisemman joulun jälkeen. Kyllä lapset tekevät joulusta joulun,vaikka sitten joka nurkka onkin sotkua täynnä ja aina saa olla selvittämässä jotain paikkaa hiljentymisesta puhumattakaan. Ensi vuonna onkin sitten kaksi piipertäjää. Missähän ja mitenkähän sekin joulu sitten vietetään, sen näyttää aika ja elämä ajallaan.

Alle 90 kg GBP jälkeen

Kuten olet nähnyt, en ole aikoihin kirjoittanut sanaakaan painostani ja mitä syömisiin liittyy. Ei ole ollut kerrottavaa, sillä paino takertui tähän 90 kg seudulle. Odotan nyt pääseväni suksille ja alan kunnon kohentamisen ihan urakalla. En edes uskalla katsoa taaksepäin kuinka kauan olen tässä tätä samaa tallaillut. Tiedän, etten syö enkä juo liikaa siihen jopa reilusti laskettuun arvoon, mutta kai tämä on kohtaloni.

Joku lukijani lähetti ohjetta vähentää hedelmien ja marjojen osuutta puoleen kiloon päivittäin ja senkin olen tehnyt. Soitin dietistille ja kerroin tästä muutoksesta ja muistakin jutuista niin hänellä ei ollut mitään muuta neuvoa enää jäljellä kuin enemmän liikuntaa. Voi kele!!!

Minä omasta mielestäni liikun kyllä enemmän kuin moni tähän heimooni kuuluva kaksijalkainen. LÄhes joka viikko käyn tanssimassa useita tunteja ja meno ei ole mitään hiljaista kyhnimistä. Siihen vesihölkkää ja mitä tässä kotosalla tulee tätä arkiliikuntaa. Ei tunnu kivalta jos sanon sen ihan suoriksi.

Eilen kuitenkin lähdin joulukuusivarkaisiin ja vedin vanhoja kuteita päälleni. Niihin lähes upposin ja niiden kanssa oli vaikeaa liikkua metsässä!!! Siispä oli pakko alkaa laskeminen alusta ja miettiä miten paljon ja miten voi näkyä 48 kpl ½ kg voipakettia jos ne ympärilleni kitosteltaisiin kiinni. Ihan hyvä mieli siitä tuli ja alan ymmärtää sen, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä eikä vu0dessakaan.

Siispä hyvää joulumieltä kaikille GBP leikkausta suunnitteleville sekä jo vastoittain leikatuille. Tämä homma ei ole helppoa eikä apteekin hyllyltä saatavaa vaikka moni niin luulee ja ehkä monelle niin myös käy. Olemme niin erilaisia jokainen oman vaikeutemme kanssa, ettei ole sitä yhtä ja ainoaa linjaa sanoa miten se menee leikkauksen jälkeen tai ennen sitä. Eikä tätä moni ymmärrä ellei itse käy ihan kokonaan lävitse. Jokainen poistunut kilo on joka tapauksessa pieni mahdollisuus parempaan elämään ja siitä olen minäkin kiitollinen ja varmaan myös sinä.

...jatkoa edelliseen

Niin jo harmittelinkin sitä käytöstäni, sillä kiehuin yli äyräiden saamistani uusista tiedoista vasta tänään. 'Se on mielestäni melko törkeää juttua ja meinaan kyllä viedä eteenpäin valituksin jos vain jaksan sen jälkeen kun ja milloin nettini alkaa toimimaan luvatulla tavalla. Tosin kyllä etsin kovaa vauhtia uutta operatööriä ja tuskin tällä luvatulla teholla mitään löytyy eli firma on niskani päällä siinä mielessä ja voi vaatia mitä tahansa. Kele.

Pannuhuone tuli kuitenkin siivotuksi ja sitä nokea olikin joka paikka täysi aivan kuten olen yrittänyt sanoa jo kauan. En saanut nytkään ihan kaikkea pois, sillä en voinut ukkelini tavaroihin koskea muuta kuin siirrellä jotain vesivaraajien päällä olevia ja käskeä hänen putsaamaan ne yksi kerrallaan. Ei hän sellaisesta hommasta pitänyt.

Joulukuusikin on jo yllättäen olohuoneessa kaikessa komeudessaan. Sen piti olla vasta huomenna tai aattona siellä, mutta yllätyksiin täytyy vaan tottua. Onneksi puolet olohuoneesta oli siivottu ja siivousvehkeet siellä niin ei se nyt kovin paljon muuta rutiinia muuttainut, mutta minun oli vaihdettava mukini glögituopiksi, hi hi. Enhän voi joulukuusta koristella ilman glögiä.

Huomiseksi jäi koko yläkerta, sillä glögi loppui juuri pahassa vaiheessa kun olisi ollut vielä sitä sisua ja pahaa mieltä purkaa hetkinen, mutta kävin sen sijaan ulkona lenkin ja kaatelin niitä jääsankkoja tietämättä mitä niillä oikeastaan voisin tehdä. Taidan tehdä suuren lumilyhdyn mallisen ja pistää sinne palamaan kynttiöitä useammankin sisälle aattona. Vaikka juuri nyt tuntuu siltä, että joulu on jo aikaa sitten ohitse ja muistoitta.

Joulusiivous on hyi hitto!

Minä ehdin joka kerta sen kunnolla aloitettuani saada joulusiivouksesta sellaisen inhottavan olon ja tulen vihaiseksi ja ilkeäksi. Mikään homma kun ei mene minun suunnitelmieni mukaan ja siinä tahdissa kuin minä haluan. Hitto vieköön, ensi vuonna en tee joulusiivousta ollenkaan!

Ei suurin syyllinen on tähän kauheaan inhottavuuteen nettioperatöörini. Olen huomannut heikentyneen tason jo aikaa sitten ja vasta nyt joulusiivouksen yhteydessä aloin siitä valittamaan saaden ilkeän vastauksen. Minulta on siis vähennetty jo aikaa sitten tehoa vain siksi että kaksi maksua on maksamatta!!! Eikä ole maksamatta, vaan edellinen yhtiö oli mennyt konkurssiin josta kuulin vasta tänään eka kerran ja minun siis nyt täytyy itse kysellä sieltä ne maksamani maksut ja saattaa tälle uudelle yhtiölle eikä tästä minulle ole informoitu sanallakaan. Saat arvata minun maksani kiehuneen yli äyräiden keskustelussa.

Joulukinkku villisikaa!

Olen unohtanut kertoa sen iloisen uutisen, että saimme ostettua villisian kinkkua ja myös kylkeä. Nyt on jouluksi herkuteltavaa. Pieniähän ne kinkut ovat, mutta varmaankin kaksi kinkkua meidän väelle riittää. Meinaan keittää ne sitten aaton aattona valmiiksi ja griljeerata myös. Myyjä sanoi tulevan maukkaampaa keitettynä, sillä villisika ei ole rasvaista kuten navettapossu.

Tästä tulikin mieleeni ne viime viikkoiset hälyttävät jutut sikaloista. Kyllä siinä jotain joutavaa on, koska samaa kuvaa näytettiin FTV:ssä Suomesta ja täältä samoissa merkeissä. Saatiin taas kerran lihan syöjät huonolle omalle tunnolle ja valitsemaan ehkä toisin. Täällähän on tehty erään ketjun sikaloista tarkempi tutkimus ihan virallisesti, eikä mitään sellaisia puutteita ja kauheuksia löytynyt kuin mihin vedottiin siinä aktivistien jutussa ja kuvissa.

Onhan tietenkin sikojen kasvatus ihan erilaista kuin se oli vielä minun lapsuudessa. Meilläkin oli yhden kerran sika, joka sai nimekseen Petteri. Hänestä tuli oikein hyvä kaveri ja opetin sitä hyppäämään narua ja kulkemaan hihnassa monen muun pienen jutun kera. Petteri tuli myös perästä naapuriin kun milloin sinne mentiin ja röhki oven takana iloisesti. Se kesä oli harvinaisen kiva.

Mutta syksy toi sen ikävän päivän lokakuun loppupuolella kun kuulin teurastajan tulevan. Eikä siinä itku auttanut kun possu pistettiin lihoiksi ja suolaan kuten siihen aikaan oli tapana tehdä. Äitiä vähän harmitti kun olin juoksuttanut possua hieman liikaa, joten sitä paksua läskiä ei siinä ollut, vaan vain ihan muutama sentti, ehkäpä kuten nykyään. Salaa äiti joutui sitä laittamaan ruokaan, että jotenkin se saatiin syötyä ja osan hän sai myydä ja vaihtaa muuhun lihaan onneksi. Tällä vaihtamisen menetelmällä hän kyllä meille syötti sitä possua sanoen sen olevan ihan muuta ja näin syötiin tietämättä totuutta.

Tänä jouluna ei kinkussa ole navetan makua eikä hajua vaikka etsimällä etsisi. Eikä siinä ole kyllä sitä läskikerrostakaan, joten sopii myös minulle oikein hyvin. Mutta nyt maistuu kahvi ja kampanisu possujutun päälle.

Jouluinen päivä

Aamun hämärässä aloin tekemään porkkana-ja lanttulaatikot. Vaikka ensin suunnittelin tekeväni ne vasta aatoksi niin tulin aamulla toisiin ajatuksiin. Eilinen joulumusiikin kuuntelu varmaan sai minun jouluhormonit heräämään jostain horroksesta ihan kunnolla.

Lanttulaatikosta tulikin tosi maukas. Söin sen tähteen suurella hartaudella ja olisi kelvannut ihan ilman paistamista. En ole ennen kokeillut fariinisokeria lanttulaatikossa ja nyt se on kokeiltu ja tosi hyväksi koettu siirapin sijaan. Porkkanalaatikon kanssa tuli pieni moka, mutta tuskin sitä kukaan huomaa ellen sano.

Odotellessani juureksien kypsymistä tein vanhan aikaisen piimäkakun. Se on mielestäni jotenkin yhtä jouluinen kuin taatelikakku, jota tein joku päivä sitten. Piimäkakku saa olla kaapissa melko kauan ja se vaan säilyy pehmeänä ja tuoreen tuntuisena kai ihan rusinoiden vuoksi.

Kun jauhot ja muut värkit oli pöydällä ja keittiö jo sotkettu niin päätin tehdä vielä kampanisutaikinan. Ne tulevat pohjoisesta ja sain oppia anopilta aikoinaan niiden salat. Ei mielestäni voi oikein kuvitella piimästä, voista ja jauhoista tulevan niin makeita kampanisuja, mutta kyllä se vaan tosi on. Kun tuo käsillä värkkääminen on minun selälle myrkkyä niin tein niistä melko isoja ja tarjoankin pullan tilalle niitä näin joulun aikaan.

Nyt istun tässä aivan väsyneenä saatuani tiskit tiskatuksi ja keittiön siistiksi. Tekisi mieli laittaa jotain joulumusiikkia soimaan, mutta nettiyhteys on niin heikko jostain syystä, että pätkii jopa radion kuuntelu. Odotan huomiseen ja teen valituksen ellei ala korjaantumaan. Sain ihanan taidejutun katseltavaksi sähköpostitse, mutta ei siitä täysin selville päässyt kun katkoi koko ajan katsellessa. Jospa sen huomenna voin katsoa uudelleen. Unohdin myös kotikadun uusinnan tänään kun jäi torstaina ja perjantaina katsomatta. On siis taukoihin ohjelmaa paljonkin.

Rapulla on nyt pitkä rivi jäälyhtyjä jäätymässä. Ehkä saan jo ensimmäiset aamulla laittamani kaataa valmiina tuonne pergolaan odottamaan joulua. Huomenna päivän valossa on helpompi keksiä vielä jotain muuta lisäksi niihin. Joulu lähestyy joka tapauksessa ja hommia riittää vielä ihan riittävästi vaikka ennakkoa vähän otinkin.

tässä piimäkakun ohje:
3dl piimää
2dl sokeria
1dl fariinisokeria
200g voisulaa
6dl vehnäjauhoa
2tl soodaa
mausteita mielen mukaan( kanelia, neilikkaa, inkivääriä, kardemummaa tai korvata voi piparkakkumausteella kaikki )
2dl rusinoita

Sekoita jauhoihin mausteet ja sooda sekä rusinat. Taikinakulhoon sokeri ja piimä, johon lisäät sitten jauhot ja viimeksi sekoitat voisulan taikinaan ja kaadat hyvin voideltuun vuokaan. Uuni 175 astetta ja noin tunti aikaa.

Vauvaa odotellessa

Vauvaa ei vain vielä kuulu, vaikka siltä on näyttänyt jo parin viikon ajan. Se pitää meidät jännityksessä, tosin minulle se aiheuttaa sen normaalin ihon kutinan stressihormooneista. Sen kyllä kestää kun tietää mistä on kysymys, eikä tarvitse alkaa hätäilemään syytä.

Viimeinkin sain itsestäni kiinni aamulla ja leivoin ne laktoosittomat karjalanpiirakat eräälle vuosikymmenien aikaiselle ystävälle. Häneltä ehti jo tulla korttikin, jossa hän valitteli kovasti kun pakasteessa ei ole enää muuta kuin valo. Oho, onpa mummeli pistellyt poskeensa melkoisen määrän herkkuja kuukaudessa!

Aamulla oli ihan tarpeellista sytyttää hellaan tuli heti herättyäni, sillä lämpöä mökissä oli vain 15 astetta. Shuntti oli liian pienellä ja kyllä taas kerran kirosin sitä firmojen hitautta. Onhan tästä jo toista kuukautta aikaa kun kävin tilaamassa sellaisen automaattishuntin paikoilleen asennettuna, mutta mitään ei ole kuulunut. Eikä sitä tarvetta muutoin kovin paljon huomaakaan kuin kovalla pakkasella ja säiden vaihtuessa.

Tänään oli eka kerta kun annoin radion soida joulumusiikkia leipoessani. Hieman tuli jouluinen olo ja ihan kivalta tuntui kuunnella näitä tutuksi tulleita joululauluja. Nyt istuessani kuuntelen sitten eilistä puhelinlangat laulaa ohjelmaa netistä uusintana. Ehdin kyllä kuulla ihan tarpeeksi ennenkuin tämä joulu on kokonaa ohitse.

Eräs ystäväni Suomesta lupasi lähettää ihan uusia joululauluja levyllisen kuultavakseni heti kun hän vaan ehtii. On ihanaa kun joku jaksaa ajatella sitä, ettei täällä ole suomalaisia joululevyjä edes myytävänä kuin jossain Tukholmassa tai muissa suuremmissa keskuksissa. Näissä meidän ohjelmissa ei kovin paljon ehditä soittaa uutta musiikkia kun niitä vanhoja toivotaan enimmäkseen kun ei tunneta tätä uudempaa.

Olen unohtanut laittaa jäälyhtyjä jäätymään, sillä nythän olisi ihan oivallinen sää tehdä niitä vaikka liukuhihnatyönä. Taidankin saunareissulla vielä etsiä muutaman ämpärin ja laittaa jäähtymään yöksi. Ne ovat tosi kauniita. Joskus kauan sitten tein ja laitoin säästämiäni pihlajanmarja terttuja ja puolukkavarpuja marjoineen siihen veteen ja ne olivat myös kauniita. Mutta turhaa niitä on värkätä, aivan yhtä kaunis on jäälyhty ilman mitään kruseluureja.

Nyt tekisi mieli kylpeä jo vastalla, mutta enpä sitä tee vaan säästän jouluaatoksi kuten meillä on perinteenä ollut. Meinaan tänään saunareissulla tehdä suursiivouksen myös saunalla niin on sitten sielläkin puhdasta. En kylläkään ota niitä peikon asutuksia tänään työn alle, saavat asua koko talven samoissa pehkuissansa ja sitten kesällä teen ne uusiksi jos tulee hyvä inspis. Eli pesen vain lauteet, suihkun seinät ja lattian.

Maatiaisamaryllis on nyt kauneimmillaan avattuaan toisen kukkansa tänään. Muutama päivä ja se loisto on jälleen ohitse. En halunnut tuon kukkimisen vuoksi hankkia amaryllistä täksi jou luksi, että saan ihailla tätä maatiaista niin kauan kuin sitä iloa riittää. Ostin keittiön ikkunalle pitkästä aikaa begoniat. Aivan kirkkaan punaiset. Pistänkin kuvan mukaan ennen saunaurakkaa.

Luminen maisema

On ihanaa herätä tällaisena talvisena aamuna. Kaikki on niin valkoista ja siistiä. Erikoisesti tänään, sillä katsellessani ulos ikkunasta ei näkynyt edes hiirenhypyn jälkeä hangella. Yöllä on satanut reilun desin verran lunta. Pakkasta on mukavat -5 astetta, joten ehkäpä voisin jo päästä hiihtämään jos ukkeli hakisi hiihtovälineen saunan vintiltä. Itse en oikein uskalla kiivetä sinne kun portaat on irti näin talven aikana seinästä.

Punatulkkujen punainen väri aivan häikäisee silmiä valkoista hankea vasten. Niitä on mielestäni ollut hyvin vähän tänä talvena lintulaudalla syömässä, mutta tänään niitä on jo välillä suurempikin määrä napostelemassa hamppua, josta ne kovasti pitävät.

Ei vieläkään ole kuulunut vauvan tulosta mitään. Sovittiin eilen illalla valmiiksi kuinka toimitaan jos lähtö tulisi yön aikana, ettei Lucasta tarvitse yöllä mihinkään alkaa raahaamaan. Aivan rauhassa saimme nukkua vielä tämän yön. Ja minä nukuin lähes koko yön heräämättä. Eikä aamulla enää kroppa kutissut stressihormooneista.

Olisi aika alkaa suunnittelemaan mitä ruokaa joulupöytään laittaisin, mutta ei vaan vieläkään oikein sytytä. Taidan jättää laatikoiden tekemisen jouluaattoon. Eihän tälle sakille tarvitse tehdä kuin yhdet kupilliset lanttu-, porkkana- ja imellettyä perunalaatikkoa. Siihen hirvipaistia padallinen sekä piirakoita ja kinkkua sekä graavilohta. Rosollia saa kaupasta valmiina jos sitä yleensä tarvitsee joka vuosi. Aattoaamuna syödään riisipuuroa lakkasopan kanssa. Joulupäivänä onkin sitten lipeäkalan vuoro perunoiden ja valkokastikkeen sekä herneiden kanssa. Jaa, jaa, tässähän tämä suunnitelma tuli nyt valmiiksi ja tuskin näin vähiä tarvitsisi edes miettiä, mutta ihminen kun on usein liian huolehtivainen.

Kyllä tuosta suunnitelmasta täytyy osa tehdä aatonaattona eli keitellä juurekset valmiiksi, ottaa lihat sulamaan ja keittää lakkasoppa valmiiksi. En ole vielä sitäkään päättänyt, ostanko valmiiksi keitetyn kinkun vai paistanko itse. Yritin tilata villisiankinkkua, mutta sitä en onnistunut löytämään, joten ostan luomukinkun ja voisin tietenkin paistaa sen itse niin siitä tulee jouluinen tuoksu. Yleensä laitan kinkun yöksi uuniin aatonaattoiltana niin saa aamulla herätä lämpimälle kinkulle. Silloin on ollut kyllä suuresta kinkusta kysymys.

Talvi tuli ja pakkaset, joten joulupäivän perinteisiin meillä kuuluu pilkille meno. Varmaankin jäitä ehtii syntyä riittävän paksulti, sillä koko viikoksi on luvattu pakkasta ja öisin jopa parikymmentä astetta. Jolloin täällä saattaa olla vieläkin kylmempää. Tuoreen kirjolohen ajatus saa veden herahtamaan kielelle. Niitä on muuten kiva pilkkiä. Minun ennätykseni on 3.3 kg kirjolohi, jota sain kyllä väsytellä kauan ennenkuin sain tulemaan reiästä pois.

Nyt yritän saada vaatteita päälleni ja lähden tekemään lumitöitä vähäksi aikaa. En jaksa koko pihaa kolata, mutta puoletkin on hyvää kuntoliikuntaa. Voinkin ensin laittaa saunan lämpenemään niin pääsen kunnolla pesulle urakoinnin jälkeen.

Joulukorttien aikaa

Sain pikkumiehen matkaan puolen päivän jälkeen. Ukki lähti viemään häntä kotiin, jonne Lucas jo alkoi kaipailemaan aamusta. Ei vielä vauvaa tällä reissulla saaneet kotiin, joten tätä valmiutta täytyy nyt jatkaa päivä kerrallaan.

Siivosin ihan hiki hatussa pari tuntia ennenkuin sain kaikki paikat paikoilleen ja tiskit kaappiin järjestykseen. Sitten päätin alkaa kirjoittamaan joulukortteja pitkästä pitkästä aikaa. Nimittäin en ole ostanut vuosiin joulukortteja lähetettäväksi! Aivan on nolottanut ihailla kun posti on tuonut vuosittain melkoisen kasan mitä ihanimpia joulukortteja.

On niin kauniita tuolla netissäkin ja monet aivan ilmaisia. Toki on kivempaa saada ihan oikea kortti ja laittaa se säästöön joulun ajaksi. Minäkin katson kaikki saamani kortit useaan kertaan ennenkuin laitan ne laatikkoon, josta poistan ne vasta parin vuoden välein.

Minun ostamat kortit on ainakin tämän kerran ihan yksinkertaisimpia ja lapsellisen jouluisia tonttuineen talvisessa maisemassa. Niissä on mielestäni se lapsenomaisen kaunis kuvaus joulun sanomasta, tosin ihan satuna eikä kuten sen sana ilmoittaa. Meidän joulu on myös antamisen aikaa ja toinen toisestaan välittämistä ja sitä kai se pitäisi olla vuoden jokaisena päivänä.

Kaapissa oli kaksi vuotta sitten vanhentuneella päivämäärällä purkki glögiä. Sitä lämmitin ja maistelin löytämättä mitään vikaa. Eli mitenkähän hukkaan meneekään myös kallista glögiä kun viimeinen käyttöpäivä paketissa on ohitse? Tuhlausta kaikki moinen. Entäs se mahdoton määrä syötävää ruokaa kun viimeinen käyttöpäivä ohittuu tai edes lähestyy!!!

Nyt lähden nuolemaan vielä viimeiset postimerkit kortteihin ja sitten alan laulamaan hieman karaokea, sillä kyllä tuo glögi ihan laulattamaan pistää, hi hi.

Lapsenlapsen kanssa

Lapsenlapsen kanssa on vietetty pari vuorokautta ja vielä huomiseen hän on täällä. Niin ja ehkä pitempäänkin jos toisen lapsen synnytys alkaa ennen huomista. Sitä tapahtumaa odotetaan kovasti ja ollaan valmiudessa.

Lucas on kehittynyt valtavasti taas näiden parin viikon aikana. Hän osaa jo ilmaista itseään paremmin ja pyytää vettä tai ulos menoa monen muun pienen asian lisäksi. Eikä enää ole joka paikassa kiikkumassa vaan saattaa ihan rauhassa leikkiä pitkiä aikoja. Nokeakaan en ole tarvinnut pestä kertaakaan tämän vierailun aikaan.

Tänään kävin hänen kanssaan kävelyllä naapurissa saakka. Hän halusi lähteä katsomaan hevosia. Retki oli ihan kiva ja tällä kertaa hän lähti poiskin ilman tinkimistä ja kinuamista. Ulkona oli tosi upea sää. Hieman pakkasta ja aurinkokin jaksoi paistaa usean tunnin ajan, tosin hyvin matalaltahan se valaisee tähän aikaan vuodesta. Se varmaankin riitti tuottamaan D vitamiinia kuitenkin.

Olen etsinyt pukin konttiin tälle pienelle miehelle jotain kivaa tavaraa, mutta se ei ole ollut missään tapauksessa helppoa. Kunnes viimein tajusin kun ilman rahapussia kävelin kerran uudelleen leikkikalukaupassa. Hyllystä katsoi vauvanukke pakkauksesta, jossa oli myös vaippa ja muitakin vauvan hoitoon liittyviä tavaroita. Silloin välähti mielessäni tässä olevan se paras ja sopivin joululahja hänelle. Lucas voi hoitaa nukkea kun äiti tai isä hoitaa vauvaa.

Minun maatiaisamaryllikseni on avaamassa jälleen kukkaansa. Meinasin siirtää sen viileämpään, että kukinta siirtyisi jouluun, mutta en malta odottaa. On se niin kaunis kukinto ja toki ostanen jonkun joulukukan muutenkin.

Kävimme muuten eilen Luciajuhlassa Nyskogan kirkossa juuri illan pimetessä. Kuinka ollakaan niin Lucas pelkäsi aivan mielettömästi kun Lucia kulkue tuli ovesta sisälle kynttilöiden valaistessa vain Lucian päässä olevasta kruunusta ja kulkueen lasten käsissä olevista kynttilöistä. Ukkeli lähti pojan kanssa ulos, mutta he hiipivät sitten lehterille ja sieltä poika katseli ja kuunteli ihan mielellään näytöstä. En tiedä syytä pelkoon, mutta joku elementti oli hänelle vaikea. Oliko se elävä tuli, valkeat vaatteet vai se laulu tai ihan joku muu, se jää salaisuudeksi kun sanoja ei vielä ole.

Pian alkaa Luciajuhla uusintana telkkarissa niin täytyypä sytyttää kynttilät ja katsoa pojan kanssa ihan rauhassa. Sekin juhla saa nyt pitkästä aikaa uuden merkityksen myös minun elämässäni. Tässä vuosia on mennyt välissä, etten ole välittänyt edes katsoa telkkarista. Aikoinaan lapset olivat usein kulkueessa mukana ja silloin oli kivaa olla katsomassa. Monet kerrat olen ollut myös itse Luciana silloin työvuosina kun ei löytynyt ketään muuta siihen tehtävään. Taisi meillä olla kerran ellei pari myös mieslucia ja ihan samalla tavalla toi valon pimeään talveen. Asenteista kai sekin on kiinni.

Jos sitten juotaisiin vaikkapa Lucian päivä kahvit pipareiden ja tuoreen pullan kanssa. Pullassa ei ole safframia eikä rusinoita kylläkään.

Karjalanpiirakat valmiita

Aamuyöllä aloin katsomaan kelloa aivan liian usein, joten nousin puoli kuuden aikaan siihen kyllästyneenä. Sytytin tulen hellaan ja tarkistin varmuuden vuoksi kaapit piirakan teko tarpeista, etten turhaan alkaisi sydäntä keittämään. Kaikkea oli kuten muistelin ja puuro alkoi porisemaan hellalla jo ennen kuutta.

Keitin sitä piirakan sydäntä kokonaisesta kilosta riisiä. Samoin tein tupla annoksen kuoritaikinaa. Yhden toista maissa oli koko urakka valmis. Lapojen välissä joku käänteli kyllä terävää asetta ja vaati lepoa. Tein pitkästä aikaa ennätyksen eli 120 kpl niitä tuli. Olin jo jättämäisilläni viimeisen pellillisen pois ja ehdottelin jos huomenna aamiaiseksi syötäisiin loppu puuro. Sitten laskin kuinka moni haluaa piirakoita mielellään vaikka vain muutaman jouluksi ja niin sain voimia jatkaa nekin loput.

Ukkeli on tällaisena päivänä etenkin aivan aarre. Hän tuli voitelemaan kaikki piirakat ja näin jaksoin siivota myös jäljet. Onneksi niin tein, sillä juuri kun olin vaihtamassa vaatteita kuului koputus ovelta ja lämpimäisille pääsi eräs naapureista tuolta pohjoisen puolelta.

Keitin kahvit ja oli ihan kiva katsoa miten eka kertalainen suhtautuu karjalanpiirakkaan munavoin kanssa. Hän maisteli ja maisteli tuumaten sen olevan oikein maukasta. Tarjosin vielä toisen suomalaisen jouluisen jutun eli joulutortun. Sellaistakaan hän ei ollut aikaisemmin maistanut. Siitä puhe meni tietenkin jouluruokiin ja perinteisiin. Ihan kiva tauko tuli minullekin.

Se tauko kyllä osoitti minulle paikkani jäädä kotiin kun ukkeli lähtee pian käymään kylillä. Olin ajatellut lähteä mukaan kaupassa käymään, mutta en todellakaan jaksa. On viisaampaa lähteä päiväunille piirakoiden jäähtymistä odotellessa voidakseni ne pakata pusseihin ja pakastaa.

En uskalla toista samanlaista urakkaa suunnitella, mutta joka tapauksessa on vielä tehtävä yksi satsi piirakoita ennen joulua, että kaikille halukkaille riittää antaa piirakkapussi joululahjaksi ja heitä on melko monta etenkin nyt kun tietävät minun olevan paljon paremmassa kunnossa kuin aikaisempina vuosina. Väkisinkin tulee mieleen ajatus, millaistahan olisi elää terveenä??? En siitä tiedä mitään, sillä en ole oikein terve ollut selästäni koskaan. Nyt olen ehkä parhaimmassa kunnossa kuin koskaan ja nautin todellakin tästä, vaikka en siltikään ole läheskään kivuton.

Muuten halutessasi piirakoiden teko ohjeen, löydät sen blogini vanhemmilta sivuilta, sillä kesällä tai keväällä olen sen ohjeen tänne kirjoittanut.

Kyllä nyt on pakko alkaa hyväksymään, että joulu tulee ihan tuota pikaa ja näitä syötäviä kerääntyy vähitellen pakkaseen, vaikka välillä niin vastaan pistääkin. Jokohan huomenna herään siivoamaan ja vaihtamaan jouluverhoja kukon pieraisemisen aikaan? hi hi.

Joulutorttuja ohjeineen

En ole vuosikymmeniin leiponut joulutorttuja muutoin kuin ehkä ihan muutaman valmiiksi ostamastani taikinasta. Nyt päätin kokeilla pitkästä aikaa sitä hommaa. Sain siskoltani helpon kuuluisen voitaikina ohjeen, joten aamulla pistin touhun käyntiin.

Taikinan teko oli tosi helppoa kun ei tarvitse kaulita sitä voita kuten aikoinaan. Myöskin luumusoseen tekeminen on ihan yksinkertaista ja sen teinkin jäähtymään jo eilen. Taikina sai jäähtyä ja tekeytyä muutamia tunteja ulkona ennenkuin aloin leipomaan.

Olin tietenkin unohtanut kysyä miten vähän tai paljon voi käyttää jauhoa leipomisessa ja niinpä eka osa olikin vaikeaa saada pellille saakka. Toiseen osaan laitoin jo vähän reilummin jauhoa ja se osoittautui helpottavan melkoisesti.

Ihan kivaa hommaa, mutta ei minulle sopivaa. Molemmat kädet ovat käytössä ja mistään ei saa tukea käsille, joten selkään pistäminen alkoi alle aikayksikön ja aloin jo katumaan koko touhua. Tortuista tuli sen näköisiä, että aloittelijakin varmaan saa kauniimpia kuin minä.

Onneksi ukkeli tuli kahville ja sain hänet houkuteltua kaveriksi voitelemaan ja paistamaan. Se oli enemmän kuin suuri apu tilanteessa, jolloin olin jo lähellä purskahtaa itkuun kivusta. Niinpä homma tuli tehtyä ja ihan hyvän makuisia tortuista joka tapauksessa tuli, joten saan olla ihan tyytyväinen tähän urakkaan.

Ja nyt tiedän todellakin, etteivät nämä ole painostaan huolehtivan eväitä missään tapauksessa! Siskoni on niitä tuonut joka vuosi ja olen popsinut yhden jos toisenkin silloin tällöin suurena herkkunani ajattelematta mitä ne sisältää, sillä jotenkin aivoihin on vaan iskostunut niiden olevan sokerittomia, hi hi. Pitäisi kai ymmärtää, etteivät ne ainakaan rasvattomia ole!

Ukkeli jo kysyikin jos leivoin niitä häntä varten ihan siinä toivossa ettei hän pääse alittamaan painoani. Se jääköön minun omaksi salaisuudeksi. Tai miksi en voisi olla ihan rehellinen, kyllä siinä vähän on sitäkin ajatusta, mutta tärkeintä on se, että jouluna on joulutorttuja kahvipöytään, söinpä niitä sitten itse tai en. Sehän on aito suomalainen joululeivonnainen ja perinteitä täytyy vaalia!

Tässä vielä ohje:

luumusoseeksi purkillinen eli 500 g luuttomia luumuja keitetään pehmeäksi vedessä kunnes vesi on suurimmaksi osaksi haihtunut ja sitten soseutetaan mikserillä

voitaikina:

600g voita

10 dl vehnäjauhoa sekoitetaan hyvin yhteen

siihen lisätään 6dl vispattua kermaa

taikinan annetaan vetäytyä kylmässä joitakin tunteja, leivotaan, voidellaan sitten munalla ja paistetaan 225 asteessa kauniin ruskeiksi. Tästä annoksesta tulee 75-100 torttua riippuen miten suuria haluaa leipoa tai tarjoilla.

Maksalaatikkoa ohjeineen

Eilen kaupassa käydessäni näin maksaa hyllyssä ja siitä tuli kauhea maksalaatikon mieliteko. Kyselin jos voisin tilata valmiiksi jauhettua maksaa, mutta ei se käynyt ainakaan tämän vuoden puolella. Niinpä nostelin kärryyni kaikki paketit hyllystä ja laskin niitä olevan reilun 1½ kg verran, joten kyllä tuolla määrällä maksalaatikkohimo tulisi tyydytettyä pitemmäksi aikaa.

Kotiin tultua laitoin heti hellaan tulen ja riisipuuron kiehumaan. Siinä samalla hakkasin sipulia ja ruskistin saatuani maksan ensin jauhettua. Ihme ja kumma, en voinutkaan siitä huonosti. Olin ehkä saanut sen muistikuvan joko raskaana ollessani tai sitten hirvenmaksaa jauhaessani. Eihän se sen enempää tuoksunut kuin haissutkaan.

Sitä laatikkoa tulikin sitten iso uunivuoka täyteen, josta tänä aamuna annostelin sen 3oo g rasioihin pakkaseen. Varmaankin saan syödä kaiken yksin ja tuollainen annos riittää ihan reilusti ja jää Hermannillekin osa maistiaisiksi. Siitä tuli erikoisen hyvää. Jopa ukkelini, joka ei pidä maksalaatikosta söi ihan mielellään, tosin ei halua kovin usein.

Täällähän sitä herkkua ei ole kaupan hyllyllä myytävänä kuin hyvin harvoissa paikoissa, eli siellä missä on paljon suomalaisia. Syksyllä ostin rasian ja hintavaa se on. Nyt laskin, ettei rasian hinnaksi tule kymppiäkään, siis näitä meidän kruunuja. Laskinpa ihan tarkoin ja hinnaksi 300g annosta kohden sain 6.25 kr. Kahdesti olen nyt syönyt ja voisin syödä vielä kolmannenkin kerran, mutta en halua menettää sitä suurta makuelämämystä liian usein syömisellä.

Tässä ohje:
5 dl puuroriisiä
1 l vettä
2l maitoa
suolaa
maustepippuria
mustapippuria

keitä puuroksi
lisää siihen
n. 1½ kg jauhettua maksaa
2 suurta keltasipulia hakattuna ja voissa kuullotettuna
2-3 kananmunaa vähän vispattuna
1½-2dl siirappia
2½ dl rusinoita

Sekoita kaikki hyvin yhteen ja kaada mieluisiin vuokiin tai paista isolla uunipannulla 175-200 asteessa noin tunnin verran tai kun väri on kauniin ruskeaa. ( minun uunivuokaan sopii reilut 5 litraa )
Syödään puolukkasurvoksen kanssa. Tästä määrästä tulee siis noin 16x 300g annosta.

On muuten aivan suositeltavaa ruokaa ravintoarvonsakin puolesta. Rautaa me GBP leikatut tarvitsemme syödä muodossa jos toisessakin useammin. Tietenkin tässä on myös joutavia kaloreita siirapista ja rusinoista, mutta sen voi korvata reippaalla lenkillä. Rasvaa sen sijaan on melko vähän riippuen tietenkin millaisesta maidosta puuron keittää. Oikein maukkaita maksalaatikko hetkiä myös sinulle jos pidät maksasta.

Joulupöytä GBP jälkeen

On siis aivan sanoin kuvaamatonta kertoa niistä tunnoista, joita sisälläni pyöri nähdessäni kaiken sen kauniin ja niin maittavan näköiset pöperöt! Herkkuja oli todellakin jokaiseen makuun katettu monelle pöydälle, josta saimme käydä valitsemassa makupaloja. Riistaa ja kalaa oli monella tavalla laitettuna.

Minäkin otin lautasen käteeni kuten toisetkin ja hiljalleen kuljin miettien tarkoin mitä todellakin haluaisin syödä. Kerrankin oli proteinia aivan riittävästi ja niitä popsinkin ihan koko massullisen. Oli savuankeriasta, savu makrillia, sekä savu- että graavilohta, sillejä monenlaisia, silakkaa monella tavalla, karhun-, peuran-, kauriin ja villisian lihaa savustettuna, monenlaisia kääröjä vai rulliksikohan niitä kutsutaan, kotitekoisia joulumakkaroita ja pasteijoita, juustoja, joululeipiä, kinkkua ja sitten kokonainen pöytä lämmin ruokia ja kolmas vielä jälkiruokia.

Olin kuin Liisa ihmemaassa kerätessäni omalle lautaselle vain niitä harvinaisuuksia mitä kotona en saa, enkä muuallakaan. Siispä karhua kolmella eri tavalla laitettuna, peuraakin mukaan, ja lohta monella tavalla laitettuna ja villisikaa tietenkin. Lautaseni näytti todella suurelta purjehtiessani pöytään takaisin vesi kielellä. Jätin kaikki salaatit ja perunat koskematta, sillä vielä oli lämmin pöytä ajatuksissani.

Sain melko hyvin sen eka lautasellisen menemään alas pienellä jouluolut tilkalla huuhtoen välillä. Ai miten hyvää kaikki olikaan, mutta kyllä tuli jo ällö olo kun vain sitä lihaa ja kalaa söin. Lähdin kuitenkin toisten mukana hakemaan seuraavaa lautasellista.

Se ei ollut enää täyteläisen näköinen. Lusikallinen punakaalia, toinen janssonin kiusausta ja pari siivua vielä karhun lihaa. Niistäkin jäi puolet syömättä kun ei maistunut enää miltään muulta kuin suolalta. Sanoinkin ukkelille, että on se hyvä kun kellarissa on kylmää vähähiilihydraattista olutta lähes täysi kori. Hän siihen lisäsi, niin ja kaksi kaivollista ihanan raikasta ja hyvää lähdevettä!

Olihan pakko kiertää vielä jälkiruokapöytä toisten mukana. Löysin siihen lusikallisen jotain hyvän näköistä juustokakkua, mini kookospallon ja satsumas hedelmän sekä kupin mustaa kahvia. Voitte uskoa minun olleen täysi kuin turusen pyssy! Tosin säilyin ilman dumpingia ja se tuntui hyvältä, sillä tuskin olisi ollut kivaa maksaa sitä laskua syke toista sataa lyöden ja verenpaine niin alhaalla että tukea ottaen olisin ehkä koodin saanut koneeseen lyötyä.

Nyt odottaa se satsumas iltapalalle ja ukkeli jo haikaili jotain syötävää äsken ohikulkiessaan, vad i helskutta, eihän nyt nälkä voi tulla tänä iltana mitenkään, vai tuleeko sittenkin! Onneksi tuollaiseen palveluun saan mennä puolella hinnalla, sillä muutoin olisin itkenyt verta maksaessani laskun meidän viiden aikuisen puolesta ollessani reilu näin joulun alla, hi hi.

Oma lehmä on ojassa ja näin pääsen joulun valmisteluista helpolla. Vaikka vain riisipuuroa tarjoan sitten niin kenelläkään ei ole nokan koputtamista!!! No, ei meillä ilman karjalanpiirakoita ja porkkana-, lanttu-, ja maksalaatikkoa vietetä joulua. Ja tietenkin liemi tulee hirvipaistista siis karjalanpaistin mallilla tehtynä. Ai, kyllä se lapsuuden joulupöytä on kaikkein paras. Tosin ei ollut edes maksalaatikkoa silloin. Mutta perunoita ei jouluna syöty, enkä syö vieläkään, en edes janssonin kiusauksena.

Joulun tuoksuja

Innostuin eilen tekemään piparkakkutaikinan, sillä jotenkin tuntuu niin vasten hakoiselta koko joulun ajatus. Tähän minut herätti eräs yli 80v täti, jolle joulu alkaa siitä kun hän leipoo lussekatter ja piparkakut. Koti täyttyy pipareiden tuoksusta ja se tuo tunteen joulusta. Päätin siis kokeilla jos näin kävisi.

Eilen illalla lauloimme karaokea kymmeneen saakka, joten nukkumaan meno aika siirtyi ja meni kauan ennenkuin uneen pääsin kiinni. Niinpä aamulla nukuin sinniä odotellen sänkyyn kahvia. Toki nukahdin juuri kun ukkeli tuli kahvimukin ja voileivän kanssa herättämään minua. Jäin sänkyyn lojumaan ja lukemaan Imatra sarjan neljättä osaa kunnes muistin sen piparkakkutaikinan kylmässä.

Nousin viimein ylös ja tultuani keittiön muistin toisen alkaneeni urakan. Aloitin tekemään ison annoksen kaalilaatikkoa. Se on mielestäni niin isotöinen juttu, että on sama tehdä moneksi kertaa. Ja tuleehan isosta kaalista sitä melkoinen määrä lisukkeineen.

Niinpä laitoin hellaan tulen ja eilen silputut kaalit kiehumaan lihaliemeen, riisiä toiseen kattilaan ja paistinpannulla ruskistin jauhelihaa ja sipulia. Kyllä siitä tosi hyvää tulikin. On syöty ja haluttaisi lisää, mutta vatsaan vaan ei sovi enempää. Ukkelikin kehui kaalilaatikon olevan vuosiin paras ruoka mitä hän on kaalista saanut. On sitä ainakin kymmenen annosta vielä jäljellä.

Saatuani tuon eka homman lähes valmiiksi aloin leipomaan pipareita. Mutta kappas kummaa, eihän minulla ole edes kunnon piparkakkumuotteja! Niinpä oli keksittävä joku konsti niitä tehdä. En ole elämässäni nähnyt niin rumia pipareita, mutta maku on aivan täyteläinen, joten eiköhän ne tule syötyä, mutta vieraalle en kyllä viitsi tarjota niiden näön vuoksi. Siispä nyt on aika ostaa piparkakkumuotteja kun milloin käyn loppiksella. Onhan jo ensi vuonna ehkä pieni mies kaverina leipomassa ja silloin täytyy tulla hyvän näköisiä myös.

Kysyt varmaankin, no tuliko se joulun tunnelma? Ei se pipareista tullut, mutta koko päivän on satanut lunta ja sitä on nyt ainakin desin verran maassa. Oli niin upeaa katsella lunta vasten noita punatulkkuja ja muita pikkulintuja. Siinä vähän käväisi sellainen jouluinen ajatus, mutta katosi samantien. Ei taidan odottaa paremminkin jo maaliskuun aurinkoisia ja lumisia päiviä.

Joulua juhlimme kyllä ja tämän kerran jo nyt hyvissä ajoin etukäteen eli jo sunnuntaina. Menemme syömään perinteisen joulupöydän sellaiseen hyvin erikoiseen paikkaan. Siellä tarjotaan pääasiassa villieläinten lihasta valmistettuja jouluruokia. Jopa joulukinkku on villisiasta. Se kyllä saa minunkin suun odottamaan joulun makuja. Lähdemme koko perhe sinne niin emme sitten jouluksi tarvitse laittaa näitä ruotsalaisia herkkuja ollenkaan. Saan laittaa sitten ihan sen yksinkertaisimmista yksinkertaisimman joulupäivällisen täällä kotona. Se tuntuu mukavalta ja tuo jo vähän sitä joulumieltä kun tiedän, etten tarvitse värkätä yhtä ja toista, joista suurin osa jää lähes liikuttamatta kuitenkin. Ja niitä tähteitä saisi syödä monta päivää. Nyt ei ole sitä murhetta tulossa.

Mutta nyt lähden hetkeksi lepäämään, että jaksan lähteä kuuden jälkeen tansseihin. Ukkelikin lupasi lähteä, vaikka hänen vointinsa ei vielä kovin hyvä olekaan. Ihanaa, saan mieluista liikuntaa joitakin tunteja tälläkin viikolla!

Matka peruuntui!

Mikä helpotuksen huokaus nousikaan rinnastani kun siskoni soitteli eilen ilouutisen, etten tarvitsekaan lähteä sitä pikkujoulua laittamaan! Stressihormoonit olivat jo alkaneet riemastuneen tanssin kropassani, joten viime yön uni jäi vähälle. Eli ei se ilouutinen pysäyttänyt sitä myllyä. Aamuyöllä neljästä saakka pyörin ja peppuroin petilläni kunnes nousin ylös keittämään teetä ja lämmittämään mökkiä.

Aamulla ajattelin nousta leipomaan karjalanpiirakoita kunnes muistin, ettei minulla ole voita ollenkaan kotona, enkä millään muulla halua voidella niitä. Eilen tuli uusi tilaus myös laktoosittomista piirakoista. Eräs vanha täti on aivan onnessaan kun vihdoinkin saa näitä herkkuja silloin tällöin. Ei ole niitäkään tarpeita ennenkuin käyn kaupoilla ensi tiistaina.

Mutta pari kääretorttua voin kyllä leipoa ukkelin iloksi, sillä hänellä on tosi vaikea viikko. Jos joku niin hän tietää miten loppuunpalamisen oireet voivat kroonistua koko lopuksi elämää. Hänelle jäi ajoittain uusiutuva kova päänsärky, pahoinvointi ja koko kroppaa raateleva särky muistoksi. Onneksi nykyään on jo kuntoutusta ja monenlaista hoitoa heti akuuttiin tilanteeseen, jolloin näiltä kroonistuneilta voidaan ehkä välttyä paremmin, mutta meille vanhoille kroonikoille ei ole mitään apua tarjolla.

Nuoret olivat jo hätääntyneet kuultuaan meidän lähtevän useammaksi päiväksi reissuun ja noin kauas. Nimittäin toinen lapsenlapsi on tulossa näinä viikkoina eli voi syntyä tietenkin mikä päivä vain. Esikipuja on ollut, joten taisi olla ihan hyvä juttu muutenkin tuon matkan peruuntuminen. Ja voinhan mennä huomenillalla tanssimaan tänne eläkeläisten kuntotansseihin niin saan sen ylimääräisen annoksen liikuntaa tällekin viikolle.

Näköala ikkunasta on kaunis. Kuuraiset puut ja pensaat, monta punatulkkua oksilla ja lintulaudalla syömässä hamppua, talitintit talipallon kimpussa kisailemassa ja jo muutama oravakin on löytänyt tiensä pähkinöiden kimppuun. Pakkasta on vielä -10. Taivas on aivan sininen ja pilvetön. Ihanaa, on talvi! Odotan enemmän lunta ja hiihtokeliä kuin joulua.

Joulukuu!

Pimeä ja sateinen marraskuu on vihdoinkin ohitse ja joulukuu on alullaan. Aivan kuin taikasanan edessä sää muuttui kerralla. On ollut pakkasta ja maa on kuuran peitossa. Aurinkoinenkin on jaksanut nousta horisontin yläpuolelle ja tekee koko maiseman valokuvamaisen kauniiksi loisteellaan. On paljon helpompaa hengittää tätä raikasta ja kuivempaa ilmaa.

Eka adventtikin on ohi. Innostuin lähtemään jumalanpalvelukseen tuonne pienen pieneen kirkkoon naapurikylässä. Hetki oli todellakin ihana ja sain laulaa täysin sydämin Hoosiannaa toisten mukana. Vieressäni istui eräs vanha tuttava mies ja hänen kanssaan yhdessä laulaminen oli tosi helppoa ja kivaa. Pappi tuli ihan kädestä pitäen kiittelemään kauniista laulusta pois lähtiessämme. Kai me innostuttiin vähän liikaakin, hi hi.

Voisin alkaa leipomaan jouluksi karjalanpiirakoita ja jotain kahvileipää. En vaan saa itsestäni irti mitään. Pyykkiäkin on kasa odottamassa silittäjää ja ne on pakko silittää jos meinaan huomenna reissuun lähteä. Tämän päivän hommista on turha listaa tehdä, sillä puolen päivän aikaan lähden kampaajalleni saamaan hieman uutta väriä hiuksiin. Nyt olen kyllästynyt tähän lähes mustaan väriin ja haluan vaikka raidoilla saada uutta eloa kuontaloon.

Eilen tapasin erään yhtä aikaa GBP leikkauksessa olleen ihmisen. Vaihdoimme kuulumisia ja myös hänellä painon lasku on pysähtynyt. Hän oli ottanut jo yhteyttä dietistiin ja saanut kehoituksen liikkua enemmän. Nyt M. on liikkunut vähintään tunnin päivittäin, mutta mitään muutosta ei ainakaan eka kuukauden jälkeen ole tapahtunut. Hän oli kovin pettyneen oloinen ja sen kyllä ymmärtää, sillä hänellä on vielä pitkästi yli sata kiloa painoa päällä. M. vihjaili suklaan olevan oiva keino pettymyksen nielemiseen. Niinpä. Onneksi ei ole sitä keinoa minun listalla.

Näin unta viime yönä, jossa olin menossa hiihtokilpailuihin. Minulla oli vaan aivan liian paljon vaatetta päällä ja yritin löytää sopivia ohkaisempia vaihtaakseni, mutta ei niitä löytynyt. Lähdin kuitenkin etsimään sitä kisapaikkaa kunnes muistin, etten uskalla edelleenkään laskea mäkiä alas ja muistin sen alueen olevan suuria mäkiä täynnä. Etsin kuitenkin lähtö paikkaa löytämättä sitä ja huomasin tulevani auttamattomasti liian myöhään. Hiki alkoi valumaan hiihtäessäni ja siinä päätin jättää ne kisat väliin. Heräsin hiestä märkänä.

Lähden siis huomenna siskon luo valmistamaan erään suomiseuran lauantain pikkujoulua ja palaan vasta sunnuntaina myöhään illalla kotiin. Varmaankin sitten on taas paljon kivaa ja hupaisaakin kerrottavaa. Siispä oikein hyvää viikon jatkoa ja tapaamme maanantaina.