Vaikeaa on ihmisen elämä

Joskus ihmisen elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Mielestäni lähes vaikeimpia juttuja ovat sellaiset väärinkäsitykset tai tästä sanojen rustaamisesta aiheutuneet konfliktit. Tulee eteen asioita, joita yritän omasta käsitysmaailmastani käsin kirjoittaa tekstiksi ja toinen käsittää sen aivan toisella tavalla kuin mitä itse olen tarkoittanut. Tai toinen ei vain voi hyväksyä sitä, että asioista voidaan olla eri mieltä.

Minulle on käynyt näin muutaman kerran elämäni aikana, enkä tahdo mitenkään löytää tietä ulos siitä risukosta. Ei auta, vaikka kuinka yrittäisin selittää ja olla niin avoin kuin mahdollista. Tulee vaan lisää väärinkäsityksiä ja vuorovaikutus muuttuu lähes toinen toisensa nokkimiseksi ja naljailuksi. Sellainen tekee pahaa ja tuo huonoja energioita, halusitpa tai et ja se alkuperäinen asia unohtuu siinä vähitellen.

Mieleeni nousee Eino Leinon runo elämän tai paremminkin ihmisenä olemisesta runossa: Elämän koreus. Lukekoon sen jokainen itselleen, joten en ala sitä tähän kirjoittamaan.

Meillä jokaisella on omat luonteen kieroudet ja vaikeudet, joita elämän ajan saamme kouluttaa tai olla kouluttamatta. Eikä kenkään ole parempi toista. Joskus kuitenkin tuntuu kuin jollekin olisi annettu enemmän oikeutta loukata ja jopa pilkata. Tulee väistämättä mieleen Jeesuksen opetus, ettei voi ottaa rikkaa toisen silmästä kun on malka omassa silmässä.

Tästä pääsinkin ikäänkuin aasinsillan kautta erään lukijani kysymykseen; miten ihmeessä joulun ajan herkuista voi selvitä yksinkertaisimmin lihomatta. Sitä en todellakaan tiedä, sillä minulla ei ole mitään himoa makeisiin kuten suklaaseen, jota joulun aikaan on varmaan lähes jokaisella pöydällä. Olen kylläkin napostellut ehkäpä puolen kymmentä suklaakonvehtia suurella nautinnolla, eikä se määrä heitä puoleen eikä toiseen. Yleensä laihdun pari kiloa joulun aikaan, mutta nyt tuskin voin sellaista odottaa, sillä olen syönyt ihan kohtuullisesti kuten yleensä GBP leikkauksen jälkeen ja muutenkin joulun aikaan, sillä en ole mikään jouluruuan suuri ihailija.

Jouluruokahan ei ole itsessään lihottavaa ellei nyt mässäile ihan mahdottomia määriä ja juuri ne konvehtit ja pähkinät sekä valtava määrä kahvileipää on varmaankin useimmille meistä se kompastuskivi. Jokaisen on varmaankin löydettävä se kultainen keskitie ajallaan. Minun on oltava hyvin varovainen kahvileivän suhteen, sillä siitä saan herkästi dumpingin ja se ei ole kiva olotila. Eli valitsen yhden ja se kyllä riittää hyvin antamaan sen kahvileivästä tulevan makean suun.

On ihan joutavaa alkaa kieltämään itseltään jotain herkkua täysin. On paljon parempi ottaa pieni pala sitä hyvää ja suurella nautinnolla nauttia se hyvän oman tunnon kanssa kuin aina kärsiä huonosta omasta tunnosta.

Nyt tuli pakko lopettaa tämä kirjoitus, sillä vuoroni hoitaa pikku Lucasta alkaa juuri tällä sekunnilla. Muutoinhan saattaisin kirjoittaa aivan liian pitkän ja väsyttävän selostuksen herkuttelusta.