Mikä ero on ruualla ja ruualla?

Joissakin yhteyksissä on vilahdellut sanoina gourmet ruoka, arkiruoka, juhlaruoka, terveellinen ruoka, GI ruoka ja mitä kaikkea muuta. Omasta kokkauksestani ei voi sanoa sen olevan muuta kuin intuitiivista arkiruokaa.

Eli kun näen mitä kaapista löytyy, silloin alkaa myös se resepti siinä vähitellen kehkeytymään kun otan tarvikkeita esille. Se mikä on yleensä johtolankana on ruuan nopea valmistumisaika ja että se on riittävän ravintorikasta. Eli riittävästi proteinia ja kasviksia. Siihen on wok erinomainen ja nopea tapa valmistaa sekä kanasta, kalasta että lihastakin maukasta ruokaa.

Joskus harvemmin pistän aikaa reilusti ruuanlaittoon kun pidän hellassa tulta ihan lämmityksen takia. Siinä kypsyvät sellaisetkin ruhon osat, jotka vaativat pitkän kypsymisajan. Samoin on sellaisena päivänä kun lämmitän leivinuunia. En osaa vieläkään ajatella lämmittäväni sitä vain lämmön tähden, vaan aina sinne on jotain ruokaa laitettava hautumaan. Ellei muuta niin uunipuuroa joko ohra- tai riisiryyneistä.

Mikähän sitten minulle on gourmet ruokaa? Ehkäpä joko poikani tai tyttäreni laittamat päivälliset, joihin on käytetty kalliimpia raaka-aineita kuten häränfilettä, strutsin rintaa tai muuta harvinaisempaa herkkua ja että se ruoka on kuin paremmankin koulutetun kokin tekemää. Että se on täydellinen kokonaisuus pöydän kattauksesta viineihin ja että siinä on kokonainen meny.

Juhlaruokaa on taas sellainen johonkin juhlavampaan tilaisuuteen suunniteltu ateriakokonaisuus. Josta löytyy valinnan mahdollisuuksia erilaisille ihmisille tai jopa allergikoille. Onhan tietenkin meidän suomalainen jouluruoka myös juhlaruokaa tavallaan, sillä se on perinteistä riippuvaista ja poikkeaa paljon maakuntien välillä. Myöskin tekotavat poikkeavat alueittain.

Olen kyllä koko elämäni ajan pitänyt ruuanlaitosta ja sain oppia jo ihan pienestä jotain pöperöä tekemään äidin sairaana ollessa. Enkä ollut kuin 15v kun olin kämppäemäntänä kaukana salokämpällä 22 miehen seurassa. Kyllä muistan kuinka pelkäsin sinne työhön menoa ja kyselin äidiltä kuinka lasketaan nälkäisille miehille annokset.

En unohda koskaan niitä neuvoja ja tärkein oli tietää että yhden miehen hernesoppa annokseen tarvittiin kahvikupillinen herneitä. En muista enää sainko neuvot myös vedestä, mutta sitähän nyt on helppo lisäillä sitä mukaa kuin näyttää sopasta tulevan liian paksua. Läskisoosiin piti olla oman nyrkkinikokoinen pala läskiä.

Se oli monessa mielessä hyvää elämän koulua. Kyllä se keittäminen vähitellen sujui, eikä mitään narinoita kuulunut, päinvastoin. Oli se raskasta työtä nousta aamulla jo kuudeksi laittamaan elämänluukulle eka ruoka, jonka kyllä yleensä uunissa yön aikana haudutin. Kun miehet menivät metsään, oli suuri tiski ja kämpän siivous työnä ennenkuin sain levähtää hetken. Illaksi oli laitettava toinen ruoka ja missään ei saanut nuukailla tarpeiden kanssa, sillä ruoka piti olla kovan työn uurtajalle riittävän hyvää monessa mielessä.

Ei siihen aikaan mitään salaatteja ollut. Oli kuitenkin porkkanaa, lanttua ja sipulia ihan riittämiin laittaa kaikkeen ruokaan, johon ne sopivat. Peruna oli se tärkein juures. Joskus tuli suuri peltipurkillinen suolakurkkua tai punajuuria lisukkeeksi hartsuherran mukana. Niitä piti sitten huolella jakaa niin että kaikille riitti määrätyksi ajaksi.

Kivaakin se työ oli ja itsenäistä, koska yksin sain touhuta ja nopeasti opin ne hommat tekemään. Iltaisin sain kuulla monenlaisia tarinoita kämpän puolella kun istuimme ja pelasimme korttia. Minäkin opin pelaamaan rahasta, tosin ei ne suuria summia olleet. Minulla oli usein tuuria ja voitin kortilla lähes tilini verran niiden reilun kahden kuukauden aikana mitä sain sitä työtä tehdä. Palkka oli kyllä sen ikäiselle tytölle tosi korkea ja sehän jäi säästöön kun ei sieltä kämpältä lähdetty kylille tärväämään kuin hyvin harvoin.

Nimittäin joku jossain oli juorunnut ammattiliiton väelle iästäni ja sinne tultiin sitten kiireen vilkkaan tarkastukselle juuri kun olin jo ihan kuin vanhempikin ammattilainen alalla. Olin liian nuori itsenäisesti sellaista työtä tekemään. Niinpä minulle ehdotettiin kaveriksi vanhempaa naista ja minun palkkani olisi pudonnut enemmän kuin puolella. En siihen suostunut, sillä tiesin saavani tehdä tämän tunnetun ihmisen kanssa joka tapauksessa yhtä paljon työtä kuin yksin ollessani niin päätin lähteä pois heti.

Tuskin niitä sen ajan kämppäruokia kukaan olisi gourmeksi kutsunut, mutta niillä täyttyi vatsa ja uni maistoi pitkän ja raskaan metsässä rämmityn päivän jälkeen miehelle kuin miehelle. Muutoin elämä miessakissa oli tosi turvallista. Vanhat jätkät pitivät huolen siitä, että sain olla rauhassa nuoremmilta yöjalkaan tulijoilta. Ei kertaakaan sattunut mitään välikohtauksia ja minulle jäi oikein hyvä kuva sellaisesta työstä. Ja kai sieltä jäi rohkeus uskaltautua laittamaan isoille porukoille evästä lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen.