Nyt näyttää ihan siltä, että matkastani tulee totta! Olen jotenkin aivan transsissa tämän vuoksi, sillä tätä matkaa olen toivonut ja odottanut kauan. Menen tapaamaan lapsuuden aikaisia ystäviä.

Asuimme samassa huoneessa asuntolassa aikoinaan. Minulla ei ole muuta kuvaa siitä vuodesta kuin se, että minun vaatekomerossani oli aina kuivuneita kanelipitkon tähteitä ja niiden ominainen haju. Ja toisena se, etten osannut pitää järjestystä kuten toiset ja siitä tuli sanomista.

Olin todella rauhaton sielu nuorena ja lapsena, sillä minä kärsin tosi paljon kaikesta, vaikka leipää olikin riittämiin. Olin aivan kuin vieras kaikille, sillä asuin äidin uuden perheen kanssa. Ikävöin isää ja veljiäni aivan sanattomasti. Minusta tuli kummallinen monenkin mielestä. Ja ihan oikeasti pitikin tulla kestääkseni se tilanteen edes niinkin terveenä sielultani.

Ylipainoisuudesta puheenollen, on se jännää, että suurin muisto lapsuuden hyvista ajoista liittyvät juuri pullaan, munkkeihin, kanelipitkoihin ja mustikkapiirakkaan. Ne olivat kuin ikoni ortodoksille. Ja ovat edelleenkin jotenkin pyhiä asioita.

On todella onni, että minulle on tehty gastric bypass leikkaus, enkä kykene enää syömään niin paljon kuin aikoinaan. Muistan kuinka ihanaa oli tulla tansseista kotiin salaa tietenkin ja sitten mennä kaivosta hakemaan maitoa ja aitasta pullaa puolikin pitkoa. Olin tietenkin kuluttanutkin polkiessani tansseihin kolmisenkymmentä kilometriä ja tanssinut koko íllan, mutta sittenkin siinä tuli sellainen ilmiö kuin ahmiminen tutuksi.

Edelleenkin voisin tehdä saman homman, eli syödä pullaa, juoda maitoa ja nauttia hetken, enkä vain sen tanssireissun jälkeen vaan ihan milloin vain, jos kykenisin. Silti mieleeni nousevat ne lapsuuden tai paremminkin nuoruuden muistot kysymättä minulta lupaa. Onko se ihan oikein sekään? Miksi minä en saa päättää tästä ja nyt etten halua pullaa enkä maitoakaan???

Jos niin helppoa olisi muuttaa itseään, tekojaan ja ajatuksiaan niin tuskin pohjolassa olisi yhtään lihavaa ihmistä!!! Ei ole myöskään sen helpompaa meille leikatuille, sillä se vaatii oman koulunsa oppia elämään tätä päivää. Ihanaa joka tapauksessa, sillä kaikki on luvallista, mutta niin äärettömän vähän kerrallaan.

Minulla on vuosipäivä leikkauksesta ja nautin iloiten tästä kaikesta. Edessäni on siideriä ja kukkakimppu itselleni. Olen sen arvoinen kyllä ja elämäni on ihanaa. Huomenna lähden ystäviä säikyttelemään tai ilahduttamaan, sen näkee sitten.

On tosi upea syksyinen sää. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta ja tuuli riipii lehtiä paljaaksi juuri kun ne alkoivat saada kauniin keltaisen värin. Viedessäni pyykin narulle kuivumaan näin ihmeekseni kulleron kukkivan. Sehän on kevään kasvi, mutta nähtävästi sateinen kesä teki sille tepposen ja se ressukka luulee jo uuden kevään koittaneen.

Vielä löytyi iso kourallinen kuukausimansikoitakin Lucaksen mansikkamaasta. Ja aivan makeita ja nautinnollisia kuin aikaisemmin kesällä. Vadelmiakin sain popsia vielä sekä eilen että tänään puskista. Niiden maku on kyllä hieman laimeampi kuin aikaisemmin, mutta täysin syötäviä kyllä.

Jännitän tässä tulevaa matkaani, lähdenkö vaiko en lähde. Nimittäin tämä jo neljättä viikkoa vaivannut kuiva yskä taitaa tulla esteeksi matkalle. Huomiseksi sain ajan yksityiselle erikoislääkärille. Hän oli kyllä sitä mieltä, että tämä on ihan normaalia viruksen aiheuttamaan flunssaa, joka menee rykimällä ohi aikaa myöten. Siihen kun ei ole lääkkeitä olemassa. Jos se olisi bakteeriperäistä niin kuumeilua olisi ja limaa erittyisi kovasti, joka olisi vielä sitä ilkeän vihreää ja paksua.Se tuntuisi myös hengittäessä kipuna tai täyteläisenä keuhkoissa. Saa nyt nähdä, antaa tohtorin tutkia kunnolla niin sittenpähän on turvallisempaa lähteä reissulle tai jäädä sitten kotiin jatkamaan sairastelua paksun kirjapinon kanssa.

JOka tapauksessa pesin tänään pois pyykit ja saan ne silitettävät silitettyä sopivan kuivina myös kaappiin. Eka koneellinen oli jo kuivunut tummia ja ne on jo kaapissa. On tuo ulkona kuivaaminen tosi ihanaa. Pyykki tuoksuu niin hyvälle ja raikkaalle. Kohta alkaa se aika kun kuivaan pannuhuoneessa hengareissa, jotka ripustan sitten vesijohdon päälle roikkumaan. Näin kuivattaen sopii isompikin pyykki kuivumaan kerralla. Lakanat joudun kyllä kuivaamaan ovien päällä sisällä talven aikana ellen vie pergolaan kuivumaan, joka vie kyllä useita päiviä riippuen säästä ja vielä lopuksi on kuivattava kuitenkin ovien päällä sisällä.

Minulla on kaksi konetta, joita en ainakaan toistaiseksi huusholliini huoli. Ne ovat tiskikone ja kuivausrumpu. Molemmista sain tarpeekseni lasten ollessa pieniä. Ainoa asia missä kuivausrumpu täyttää paikkansa on tyynyjen ja täkkien kuivauksessa, jolloin niistä tulee ilmavia. Olen nähnyt kyllä perheitä, joissa ihan keskikesälläkin kuivataan rummussa, vaikka pihalla on kuivausteline ja sää mitä parhain. Se on mielestäni jo energian ja luonnon haaskausta.

Tiskikonetta vieroksun sillä, ettei kahden ihmisen taloudessa tule paljon tiskattavia astioita, joten kone on aina puolillaan likaisia odottamassa koneen täyttymistä. Sitten kun se tulee täyteen, ei ehkä kaikki mahdukaan kerralla ja taas on tiskiä sekä pöydällä että koneessa. Mieluummin tiskaan vaikka kerran päivässä käsin ja jos se ei onnistu niin ei minua haittaa vaikka tiskaan joka toinen päivä suuremman tiskin kerralla. Ruokaa laittaessa puuhellalla lämpenee samalla tiskivesikin, eikä näinkään kulu sähköä turhaan. Helteisellä säällä lämmitän tiskiveden vedenkeittimellä. Tosin eipä helteet haitanneet tänä kesänä suuremmasti.

Síirrän matkalaukun pakkaamisen joka tapauksessa huomiseen. Muutamaksi päiväksi ei kovin paljon vaatetta edes tarvitse, mutta yleensä ainakin minulla on aivan liian paljon mukana. Tietenkin sitä liikaa voi aina puolustella säillä. Vähästä ei ole kokemusta, kai sitä voisi sitten jotain ihan tarpeellista ostaakin jos niin kävisi. Hamsterille vaan ei käy niin jostain syystä.

Lupasin kirjoittaa vuositarkastukseen liittyvästä jo aikaa sitten. Verikokeet näyttivät ihan hyvältä, siis veren rasvat ja sokerit. Ei niissä ole aikoihin ollutkaan mitään vikaa enää, eikä rasvoissa koskaan. Kyllä sairaanhoitaja oli ihan tyytyväinen tähän painon alenemiseen etenkin mitattuaan vyötärön, sillä 24 cm pienempi olen siitä kohti, joten kai suhteessa muualtakin on sitten lähtenyt melkoisesti. Itsehän sitä ei enää huomaa niin hyvin kun toivon aina enemmän ja enemmän vähenemistä. Olen jo niin iäkäs, että on kuulema paljon parempi tällainen hidas meno, joten en saa menettää toivoani ollenkaan vielä. Nimittäin yleensä kaksi vuotta leikkauksen jälkeen paino tippuu yleensä ja vasta sitten asettuu mihin asettuu.

Sain apua myös näiden röllörintojen kanssa liikkumiseen. Ne kun tahtovat jäädä joka väliin, palaa hellan reunalla ja etenkin hölkätessä hölskyttävät olkapäät verille. Sain siis sellaista kangaspussia, jota voin kaksin kerroin käännettynä vetää rintojen yli, jolloin ne jäävät tosi tiukalle, eivätkä pääse hölskymään mihinkään suuntaan. Oli tosi hyvä juttu, josta en ole koskaan aiemmin edes kuullut. Sillä eihän tällaisille meijereille mitään urheilurintsikoita ole edes valmistettu.

Siis me puhuimme myös rintojen pienennysleikkauksesta kerrankin ihan asiallisesti. Sitä lähetettä saan pyytää omalta lääkäriltä, mutta tuskin saan leikkausta ellei vielä 10 kg lähde painosta pois. Eli tiukassa se leikkaus on edelleen, kuten oli nuorempanakin. Kyllä minä jo nämä roikkuvat meijerit mielelläni luovuttaisin vaikka tutkimuksen hyväksi. Elämä helpottuisi kyllä kovasti jos näistä eroon pääsisin.

Keskustelimme myös näistä syömisistä ja laihtumisesta enemmänkin, sillä joskus olen miettinyt jos syön liikaa marjoja ja hedelmiä ja se pitää tätä menoa niin hitaana. Kysyin jos vaihtaisin GI juttuihin ainakin osan, niin hän oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei mitään kuureja eikä ainakaan noita rasvakuureja, joita nykyisin suositellaan normaalin vanhan suosituksen sijaan. Ei, on syötävä koko loppu elämä viisi ja mieluummin kuusi kertaa päivässä ihan normaalisti vanhan ravinto opin mukaisesti, eli kolme pääateriaa ja välipalat, että palaminen pysyy tasaisena. Hän oli sitä mieltä, ettei marjoja ja hedelmiä voi syödä liikaa.

Liikunta oli yksi tärkein asia. Kerroin miten paljon olen mennyt ja yrittänyt. Hänen mielipiteensä oli se, että riittää kun sen puoli tuntia tulee päivittäistä liikuntaa. Jos sitten haluaa kohottaa kuntoa tai saada lihasvoimaa enemmän niin se on toinen juttu, mutta tällaiselle sydänvikaiselle riittää peruskunnon ylläpito. Se kyllä oli evankeliumia sielulleni, sillä olen ajatellut liikkuvani liian vähän. Puoli tuntia on tosi vähän ja sen kyllä jokainen pystyy vaivatta tekemään tavalla tai toisella.

Raudan ja B12 kokeiden otto onkin sitten terveyskeskukselle siirrettyä valvontaa. Sieltä olisi jo oikeastaan pitänyt tulla kutsu kokeisiin, mutta ei ainakaan vielä ole sellaista näkynyt. Samalla pyydän mittaamaan myös kalciumin, sillä juon paljon vähemmän maitoa nykyisin, tosin yritän sitä paikata juustoilla ja jugurtilla. Maito niin paukututtaa kovasti peiton alle päästyä, hi hi. En viitsi kaveria tukehtumalla sentään päästää päiviltä.

Kaikin puolin on tämä aika gastric bypass leikkauksen jälkeen minulle aivan kuin uusi elämä. Kyllä parin kymmenen kilon katoaminen on sentään paljon ja helpottaa elämää melkoisesti. Sehän on 40 kpl ½kg voipakettia! Jos sellaisen kassillisen ottaisin nyt kantaakseni vaikka kahdessakin kassissa niin tiukkaa tekisi päästä tästä edes autolle. Olen juonut sokeroitua mehua, eikä verensokeri siitä nouse. Eli myös haima jaksaa tuottaa insuliinia ihan riittävästi. Nitroja olen tarvinnut ottaa vain muutamman kerran ja ehkä olisi silloinkin sydänkipu mennyt ohi levolla. Selkäsärky on vähentynyt huomattavasti. Pystyn kävelemään jo ylämäkeenkin jonkun matkaa ennenkuin alkaa selkään pistämään. Onneksi on tätä vaihtelua riittävästi maastossa.

Elämä on niin ihanaa kun ei tarvitse koko ajan kipujen kanssa taistella. Pääsen liikkumaan lähes esteettömästi mihin ja miten haluan. Mielialakin on lähes aina iloinen ja pirteä. Joskus täyttää suuri kiitollisuus mieleni ja toivon, että mahdollisimman moni liikalihavuudesta kärsivä saisi tämän saman avun tarvitsematta taistella vuodesta toiseen aivan turhaan erilaisten dieettien kanssa. En enää uskalla edes ajatella mitä elämäni olisi ilman tätä toimenpidettä. En ainakaan tanssisi buggia, enkä kovin tangoakaan.

Ei ole kivaa olla näin köhäinen päivästä toiseen. Alkaa jo ottaa voimille monella tapaa. Saatuani yskänlääkettä reseptillä on nukkuminen ollut huomattavasti helpompaa, enkä ole tarvinnut nousta aikaisin aamuyöllä rykimään enää. Mutta siinäpä se apu sitten onkin. Räkä vaan ei lähde lohkeilemaan, kuten ennen sanottiin. Ääni on kuin variksen tai korpin raakkumista, joten ei tällä karaokea laulata pitkään aikaan vielä. Nokasta saa aamuisin kaivaa isot veriset löntit kuivunutta kamaa, hyi.

No, ei niin suurta pahaa etteikö jotain hyvääkin. On ollut todella mahdollisuus lukemiseen. Olen ahminut kirjan toisensa jälkeen norjalaista Anne-Lise Bogen Arvesynd sarjaa, tosin ruotsiksi. Siihen jäin koukkuun, enkä varmaan saa ajatuksia pois ennenkuin koko sarja ( väh. 22 ) on ahmittu läpi, joista kotona on nyt osat 6-10

Olen yrittänyt toppuutella itseäni monella tavalla, mutta näyttää kaikki aivan turhalta. Ukkelikin pyyteli jo metsään rankasavottaan mukaan minun innostumatta asiasta ollenkaan. Sää on kaunis kuin morsian, mutta en metsään menostakaan innostu, en edes puolukkaan menosta.

Sain äsken tiskattua kahden päivän tiskin hien tippuessa otsalta ja jalkojen vapistessa alla, silmien harittaessa aivan pyörtymisen partaalla. Verenpaine on siis liian alhaalla kun olen levännyt näin kauan. Lääke kai olisi lähteä kävelemään raittiiseen ilmaan, mutta en vaan jaksa. Kirjassa on magneettinen voima.

Mitenkähän minun matkasuunnitelman käy. Maanantaihin mennessä toivon olevani kyllä jo kunnossa tai sitten on lähdettävä metsään ihan tosissaankin etsimään terveydelle hyviä energioita halaten mäntyjä ja istuen kannon nokassa kaivaen vaikka nöhtöä navasta. Niin ja ilman kirjaa. Viikonlopulla kun ei kirjasto ole onneksi auki.

Mikä syksy onkaan ollut elämässäni! Sain iloita ja nauttia siskopuoleni vierailustakin useamman päivän ajan. Ei tullut mieleenkään avata tietokonetta ja lukea edes posteja tai kirjoittaa teille bloggiin. On se vaan jännää kun tässä iässä saa aivan kuin eka kertaa opetella tuntemaan omaa siskoansa. Se on tosi jännää.

Meillä molemmilla on varmaankin ollut sellaiset valmiit kuvat toinen toisistamme tietämättä mitä olemme todellisuudessa ainakin osittain. On niin helppoa pistää etikettejä ihmisen päälle tuntematta toista. Minä ainakin olen sortunut siihen menetelmään aivan liian usein elämäni aikana ja menettänyt monta ehkäpä tosi hyvää ihmistä matkallani.

Täällä meillä alkaa olla vähän ruskaa luonnossa. Etenkin vaahterat ovat aivan sykähdyttävän kauniin värisiä. Kävimme myös tässä eteläisimmällä tunturilla ja siellä oli jo myös maaruskaa, joka mielestäni on se kaikkein kaunein ja aidoin ruska.

Nyt sairastan ihan luvalla nauttien yskänlääkettä, paljon muuta juomista ja ihan hiljaa, siis rasittamatta ääntäni. Olen nimittäin köhinyt nyt yli kolme viikkoa sellaista kuivaa köhää ja etenkin öisin. Joten yöunet ovat jääneet vähälle ja tunnen oikeastaan vasta tänään syvää väsymystä. Sillä en ole päässyt edes metsään moneen päivään. Siellä olisi helpompaa hengittää, mutta tuskin se viisasta on enää näin kauan jatkuneen kuivan yskän kanssa.

Äänen menetykseen tuskin tällä yskällä yksistään on syy, sillä en tietenkään malttanut olla laulamatta karaokea siskon ja hänen miehensä kanssa joku ilta sitten. Vaikka vain yhtenä iltana yritin raakkua kuin korppi omilla vuoroillani niin se kyllä riittää varmaan pitempiaikaiseen äänen menetykseen. Minun siis pitäisi olla nyt ihan hiljaa kuin kusi sukassa, mutta en osaa, joten supisen ainakin.

Ýmmärtänet tämän tilanteen ja jaksamattomuuteni kirjoitella bloggiin aamuin illoin. Kyllä tästä vielä noustaan. On kertomista siitäkin vuositarkastuksesta melkoisesti seuraavaksi kerraksi kunhan jaksan paremmin. Toivottavasti ennen reissulle lähtöäni, sillä lähden jos vain tämä köhä on paremmalla puolella keskiviikkona Suomea kohti muutaman päivän reissulle tapaamaan vanhoja ystäviä.

Elämä on joka tapauksessa kuin vuodenajat. Kai tässä mennään muutenkin talvea kohti, eikä vain luonnon kalenterissa. Nautinnollista aikaa joka tapauksessa. Taidan kohta sanoa, että jokainen vuodenaika on yhtä ihanaa. Olisiko niin, että olen onnellinen ihminen, jolloin olosuhteet eivät muokkaa elämääni vaan sisäinen olotilani ja käsitykseni ajatuksen voimasta ja muusta hengellisestä ja henkisestäkin ulottuvuudesta pitävät laivani oikeassa kurssissa. Olisiko näin yksinkertaista tulla onnelliseksi?

Metson kanssa marjassa

Mikä päivä!!! Aamusta tuntui, että sitkeys iski jäseniin jäätyäni makailemaan sänkyyn sen mielenkiintoisen rakkausromaanin kanssa. On se merkillistä, että vaikka se onkin niin imelää romantiikkaa ja vanhan ajan juttua, niin kirjailija on saanut siihen sellaisen imun, ettei voi jättää kirjaa noin vain sivuun. Toinen osa on pian lopussa, joten kirjastossa on pian pakko pistäytyä hakemassa lisää ja jos oikein näin, sitä sarjaa on lähes parikymmentä teosta. jippii.

Olisi minulla ollut tietenkin tärkeämpää monen ihmisen mielestä alkaa siivoamaan kun kerran harvinaisvieraita on tulossa. En heitä kaappiin laita asumaan, enkä pyydä siivoamaankaan, joten saavat tulla ajallaan ja me elämme tavallaan. Olohuoneen sohva on pakko pestä kyllä tässä illan päälle tai huomenna Hermannin jäljiltä, mutta se onkin ainoa pakko vessan siivouksen lisäksi.

Niinpä aamupäivällä päätin nauttia tästä ihanasta aurinkoisesta päivästä omalla tavallani. Paistoin pekonia ja munia aamiaiseksi jaksaakseni ihan kunnolla olla metsässä. Ai kun se oli hyvää pitkästä aikaa. Koska alakalut ovat vesikupissa on pakko hakea mössöruokaa, ettei tarvitse pureskelun puutteen oireista kärsiä.

Otin kameran, marjastusvehkeet ja juomaa sekä yhden voileivän mukaan Hermannin eväiden lisäksi ja niin mentiin pientä ja mutkaista tietä näkymättömiin minun vanhoille marjastuspaikoille. ´

Kuinka ollakaan, satuin vilkaisemaan vähän tarkemmin tiepuoleen siellä perillä ollessani ja näin suuria punaisia mättäitä, joihin aurinko helotti lämpimästi. En edes käsinettä muistanut mukaan ottaa kun ryntäsin sinne kamppeineni, eli muovisäkki kannon nokkaan, puhdistusritilä, ämpäri ja poimuri sekä juomapullo mukanani.

Mättäät aivan kuin satukirjojen kuvituksissa! Kamera tietenkin oli unohtunut autoon, enkä sitä millään raskinut lähteä hakemaan vaikka matka ei olisi ollut pitkä. Poimuri toisensa jälkeen täyttyi nopeammin kuin mitä ehdin siivoamaan niitä.

Pysähdyin kuuntelemaan ääntä joka lähestyi jossain ilmassa. En meinannut uskoa silmiäni kun iso ukkometso istahti maahan vain viisi metriä minusta. Koira ei myöskään havainnut tätä juttua vaan hän makasi auton vieressä varjossa varmaankin katsellen jo taivaallisia metsästysmaita unissaan vanhuutensa vuoksi.

Minulla käden liike pysähtyi kerrasta ja istahdin märälle mättäälle ihailemaan tätä kukkoa. Se oli aivan kuin ei muka minusta olisi ollut tietoinen vaan alkoi käyttäytymään kuin omistaisi sen maapläntin. Yskäisin malliksi. Lintu vilkaisi minua vain toisella silmällään ja käänsi komea pyrstönsä suoraan minua kohti pelkäämättä siis yhtään. Ajatuksissani kysyin, olenko vienyt lintujen ruokapaikan huomaamattani, mutta ei siihen vastausta tullut. Kukko vaan terhenteli ja pulputti sitä punaista aivan kuin olisin ollut naaras hänen edessään.

Koko muu luonto oli aivan vaiti. Ei edes tuulen henkäystä käynyt mistään päin istuessani siinä märässä sammalikossa rintsikat päällä, sillä olin paidan ja hattuni heittänyt jo heti tultuani kannon nokkaan. Peppu alkoi tuntua liian märältä, eikä tuosta kukosta johtuvaa kuitenkaan.

Vihelsin varovaisesti, jolloin tietenkin vanha Herman heräsi ja alkoi kuuntelemaan mikä matella on hätätänä. Vilkaisin toisella silmällä koiraa ja toisella kukkoa. Molemmat olivat jäykistyneet aivan kuin patsaat paikoilleen. Sitten nousi Herman pystyyn, nosti etutassun ylös ja hänen silmiinsä tuli saalistavan katse kun hän hetken kuluttua lähti lintua kohti hiipimään kuin kettu.

Minunkin sydämeni lyönnit tihenivät varmaan pitkästi yli sadan, sillä jännitys tiivistyi koiran lähestyessä kukkoa, joka hyvin varovaisesti kääntyi kohti koiraa aivan kuin sanoen; tule vaan, ehdin kyllä tuollaisen vanhuksen edestä ihan mihin tahansa tästä.

Koiran joka lihas vapisi, sillä hänen metsästysvaistonsa varmaan antoi kuvitelman hyvin helposta saaliista vaikka matella ei pyssy mukana ollutkaan. Se hetki oli tosi pitkä katsojan silmissä kun näiden kahden välimatka lyheni ja koira oli jo aivan lähelläni, jolloin metsoon oli enää korkeintaan se viisi metriä matkaa.

Metsokin alkoi ikäänkuin vapisemaan ja tajusin sen virittävän lihaksiansa lentoa varten. Koira loikkasi viimeiset metrit kuola suusta valuen, mutta myöhäistä se oli. Se suuri kanalintu oli jo parin metrin korkeudessa ilmassa ja varmaan nauroi tyhmälle vanhalle koiralle omaa nauruansa. Se ei lentänyt kuin vajaan sadan metrin päähän haapaan suurelle oksalle ja sieltä hän sitten katseli tätä meidän touhua ainakin tunnin ennenkuin siirtyi jonnekin metsän peittoon.

Sellainen jännitys elävä kuva on todellista kokemusta verrattuna johonkin luonto dokumenttiin telkkarista. Meni kauan ennenkuin pääsin pystyyn koko perse märkänä. Se ei kuitenkaan minua haitannut, sillä olin nähnyt jotain hyvin epätavallista.

Jatkoin poimimista poimuri poimurin jälkeen ja lopulla minulla oli 25 litraa puhtaita puolukoita mukanani kun jätin sen paikan housut kuivana ja paita päälläni ajellen erään sedän luo, joka tilasi kesällä muutaman litran puolukoita. Hän nukkui syvää vanhan ihmisen unta, joten jätin hänelle kuistin pöydälle viitisen litraa mukanani olleeseen pahvilaatikkoon. Näin penkillä pussin lasisia tyhjiä säilykepurkkeja muovipussiin pakattuna vietäväksi kierrätykseen niin nappasin sen luonnollisesti mukaani. Täytyy kyllä tästä varkaudesta soittaa viimeistään huomenna ja viedä hyvityksenä omenapuolukkahilloa purkki tai pari sekä pari pulloa vodkalle lantinkia.hi hi.

Mikä ihana olo tällaisen päivän jälkeen. Hellassa tuli lämmittää mökkiä mukavasti ja sain jo pestyä tässä kirjoittamisen välillä ne purkit oikein kuumilla vesillä, jota lämpenee tuossa hellan päällä ihan sivutuotteena. Sähköä ei kulu tähän minun harrastukseeni ja kuntoilun jälkituotteiden käsittelyyn kovin paljon ellen pakasteeseen jotain vie, enkä vie, sillä sinne ei sovi mitään vieläkään. Uusia kuluja tuli kyllä, sillä poimurini särkyi viimeistä mätästä tyhjentäessäni. Taidan vaihtaa takaisin tuohon rautaiseen niin ei mene rikki sekään.

Uusia lukijoita on ilmestynyt bloggiini useita, kiitos kun viitsitte lukea tätä ihan tavallisen arjen vääntämistä. Kiitos myös sähköposteista, en kaikkiin ole ehtinyt vastaamaan, mutta yritän vastailla sitä mukaa kuin ehdin. Joitakin postin asioita pidän niin tärkeinä, että vastaan mielellään heti niihin. Olkaa kärsivällisiä kanssani.

On jälleen aivan upea aamu. Minut herätti tämä kuiva yskä, jota on kestänyt mielestäni jo ikuisuuden. En raskinut sytyttää lamppuun valoa etsiäkseni yskänlääkettä, koska ukkeli herää niin herkästi ja hän on varmaan valvonut kauemmin kuin minä. Niinpä nousin jo kukon pieraisun aikoihin sytyttämään hellaan tulen ja omiin aamutouhuihin.

Mikäs sen parempi kuin aikaisin aamusta pestä iso kassillinen lasipurkkeja, joita ukkeli kävi eilen kaivamassa tuolta kierrätyskeskuksen lasikontainista. Oli kannet päällä olevia ja kylläkin ihan pestyjä, mutta täytyyhän ne pestä ja desinfioida kunnolla ennen käyttöä joka tapauksessa. Niinpä pesin niitä valmiiksi odottamaan seuraavaa omenasoseen tekoa.

Muuten olen huomannut vanhan puolukoiden säilömistavan unohtuneen lähes kokonaan. Ennen meilläkin kotona oli puukorvo tai puutiinu, miksi sitä missäkin päin kutsutaan. Siihen poimittiin ja puhdistettiin puolukoita ja survottiin sellaisella puunuijalla. Kun marjat ikäänkuin kelluivat omassa nesteessään niin ne säilyivät yli talven oikein hyvin jossain kylmässä tilassa. Meillä se tila oli aitta. Talvella usein survos oli niin jäässä, että piti vuolla puukolla siitä irti tarpeellinen määrä. En muista koskaan meillä keitetyn puolukkahilloa sokerin kanssa. Se oli aivan uusi tapa tultuani tänne Ruotsiin.

Nyt poimittuani melkoisesti puolukoita olen niitä survonut 25 litran siirappipönttöön ja siitä vienyt sitten mennessäni survosta ystäville ja tuttaville. Kukaan ei meinaa uskoa, että se survos säilyy ihan semmoisenaan jääkaapissa. Minulla on sellainen survospönttö ollut ulkooven takana kuistilla useana talvena. On ollut kätevä hakea aamupuuroon höystöt ja vain muutaman kerran on tarvinnut puukkoa apuna käyttää kun on ollut jäässä. Kevättä kohden marjat ovat tosi makeita mitä useammin ne jäätyy ja sulaa. Näin ei tule sitä joutavaa sokeria käytettyä liikaa.

Meinaan etsiä vanhan maitotonkan puolukkasurvokselle täksi talveksi, sillä muovipönttö ei kestä sitä jäätymistä ja sulamista halkeilematta pohjasta. Tämä tapa säilöä puolukat on se kaikkein vanhin ja varmaankin halvin sekä terveellisin. Nykyisin ihmisillä on niin suuret jääkaapit, että sinne sopii isompikin astia survosta. Kellarista sitä ei tule haettua joka tarpeeseen ainakaan minulla, siksi pidän mahdollisimman lähellä, sillä meidän jääkaappi on sitä minikokoa.

Jäin tähän yksin viettämään tätä päivää. Tein munkkitaikinan saatuani purkit ja purnukat tiskattua. Taitaa hiiva olla vähän heikkoa, sillä kesti kauan ennenkuin alkoi tapahtumaan mitään kohoamiseen viittaavaa. Nyt tuoksuu kuitenkin jo aidolle, joten eiköhän se kohoa aikanaan. On pakko tehdä jotain hyvää, ettei vain ukkeli saavuta minua liian nopeasti laihtumalla. Hän ei varmaan malta olla syömättä kahta jopa kolmea munkkia kunhan tulee reissulta pojan perheen luota.

Minulla on iltapäivällä aikomus mennä metsään kunhan tässä välissä ensin käyn ostoksilla leipomisen jälkeen, joten uskallan herkutella lämpimällä munkilla ja kuumalla mustaviinimarjamehulla minäkin. Kyllä ne kalorit metsässä saan pois kun pidän riittävän kovaa vauhtia ja riittävän kauan. Ja minä en pysty syömään kuin yhden munkin, joten kisa säilyy jännittävänä.

Eilinen meni erään ystäväni synttäreillä käydessä. Tosin samalla reissulla oli kiva käydä myös shoppailemassa Gengåvassa. Ystäväni oli kattanut mahtavan noutopöydän monenlaisia herkkuja kukkuroilleen ja lisänä oli vielä mitä ihanin porkkanakeitto kuumana. Kyllä siellä passasi kilistellä laseja maukkaalla alkoholittomalla kuohuviinillä ja tavata myös minulle vanhoja tuttavia.

Välillä pistäydyin siis shoppailemassa. Gengåva on siis meikäläisten ehkäpä yksi suosituimmista second hand kaupoista. Sen tuotto menee maailman lasten hyväksi. Sinne siis ihmiset lahjoittavat paljon tavaraa etenkin kuolinpesistä ja muutenkin. Avoinna se on vain kolmena päivänä viikossa. Jono on yleensä pitkä ennen ovien avaamista.

Eilen oli myös sellainen päivä, että suuri osa tavaroista oli puolella hinnalla jo ennestään halpojen hintojen lisäksi. Minulla oli sellainen tunne jo matkalla, että sieltä se löytyy syyspalttoo minulle tänään. Ja niin olikin, se aivan kuin odotti jo minua siinä isojen tyttöjen hyllyssä. Sellainen klassinen malli, harmaa ja muutenkin vähän neutraali, mutta kyllä sillä passaa lähteä Suomen reissulle ja käydä hautajaisissa sun muita menoja kunnes tarvitsee vähän lämpimämpää päälle. Löysin siihen mieluisen kaulaliinankin.

Viikolla huomasin meidän kahvimukien vähentyneen kesän aikana ja ajattelin ensin käydä Ikealla ostamassa samanlaisia lisää, mutta näin ilokseni alennuksessa myös uusia mukeja Gengåvan hyllyssä. Kokonaisen 5:-, kruunuja siis kuuden kappaleen satsi ja ihan minulle sopivia myös väriltään. Mieleeni tuli käväisyni parilla kirpputorilla Suomessa kesällä, jossa pyydettiin siis vanhoista mukeista 1.5 euroa kappale!!! Onneksi sain siskoltani pari ihan käypää mukia hänen kierrätykseen menevistä tavaroista.

Eräs tuttavani pyysi katselemaan pientä pöytää ja sanoinkin hänelle, että sellaista saa mitä tilaa. Ja niin löytyi oikein kaunis pöytä ihan kohtuu hintaan hänellekin. Oli minulla vähän muutakin tavaraa suurentavasta peilistä alkaen silmälasikoteloihin saakka. Ystävältäni sain myös mustan bleiserin ja topin niin on hautajaisiin ihan kivat vaatteet.

Kyllä tuollaisia ostoksia on kiva tehdä. Kaiken kaikkiaan ostoksiin meni pari sataa kruunua. Ja mielestäni ostokset olivat ihan tarpeellisia ja käyttökelpoisia kaikki. Ei kaikki tarvitse olla uutta tai oikean kaupan hyllyltä haettua. Luontoa ainakin säästäisi kovasti jos yhä vähemmän kuluttaisimme uutta rojua ja vaatetta.

Tänään olikin sitten lepopäivä puoleen päivään. Olin niin nuhainen ja flunssaisen tuntuinen aamusta, että ukkeli toi ihan mielellään aamiaisen sänkyyn ja kuumaa mehua kun aloin köhimään. Mukava oli lukea sängyssä peiton alla ja odotella lounastakin.

Sitä hän ei toki alkanut sänkyyn passaamaan vaan minun piti lähteä pistäytymään ihan ruokapöydässä syömässä. Olo korjaantui heti saatuani ruokaa ja niinpä aloin tekemään eräältä ystävältä saamistani omenoista sosetta. Siinä unohtui koko flunssa ja köhiminenkin loppui siihen. Sain soseen valmiiksi ja mehuakin tuli pari pulloa. Silloin iski polte päästä metsään.

Sain naapurin kaverikseni ja niin me yhdessä mentiin ihan tähän lähelle. Hän sai opetella poimurilla poimimista ja hyvin nopsaan hän oppikin sen. Ämpärillisen jälkeen hänen oli lähdettävä kotiin, mutta jäin vielä hetkeksi kunnes sääsket ja mäkäräiset ajoivat minutkin kotimatkalle. Päivän saldoksi tuli reilu 15 litraa joka tapauksessa happihypyllä käydessä. Tuli siinä kuntoliikuntaakin ihan riittävästi sillä poimimme jyrkässä rinteessä ja sitä sai mennä ylös ja alas monen monta kertaa. Nyt on yhdelle ystävälle ukkelin autossa ämpärillinen kokonaisia puolukoita ja toinen pienempi ämpäri puolukkasurvosta menossa kun hän aamulla lähtee reissulle.Voi kun vielä tulisi lisää tilauksia. Onneksi on omassa survosämpärissä nyt taas tilaa muutamalle ämpärilliselle, mutta tilaukset eivät olisi pahaksi jos säätä riittää.

Jälleen yksi ihana syksyinen päivä takana. Saunasta tultuani istahdin tähän koneelle, sillä tarvitsen hieman tuulettaa ajatuksiani. Mikäs sen mukavampaa kuin jakaa kokemuksiaan toisillekin.

Aamulla sää oli pilvinen. Sainkin yht äkkiä inspiksen alkaa pesemään ikkunoita. Se on ikävin puuha mitä olla voi ainakin tässä mökissä. Ikkunoista osa on niin hankalia ulospäin avattavia ja välikin vielä hankala. Eli on ensin keksittävä joku tellinki minkä päällä voi seisoa ja alkaa urakoimaan. Ukkeli kyllä sellaisen rakentaa ihan mielellään, mutta hän haluaisi vähän enemmän aikaa varautuakseen urakoimaan.

Nopeasti hän kuitenkin sai laitettua tukevan alustan ja sinne sitten kiikuin peseskelemään lasin kerrallaan. Ukkeli oli avustajana availemassa ikkunoita päästäkseni myös välit pesemään. Näin kiersimme koko mökin jokaisen ikkunan. Jopa senkin kaikkein vihoviimeisimmän eli makuuhuoneen ikkunan saimme pestyä joka puolelta. Sinnehän täytyy kiivetä pannuhuoneen katolle, josta toinen auttaa.

Kyllä tuli hyvä mieli kun tämä urakka oli vihdoin ja viimein ohitse. Tuntui aivan kuin valoa olisi päässyt huomattavasti enemmän sisälle. Kai se osittain kyllä johtui siitäkin, että vedimme sälekaihtimet pois ikkunoista keittiössä. Ei ole niin aurinkoisia päiviä, että häikäisee ainakaan juuri nyt. Sitä paitsi puhtaita ikkunoita saa niin harvoin ihailla tässä mökissä, että siitä kannatta ottaa kokonainen nautinto.

Laitoin myöhästyneen lounaan ja sen jälkeen olikin kiva pötköttää vähän aikaa. Ukkeli innostui ihan oma alotteisesti lähtemään marjareissulle sillä ehdolla, että sai ottaa pyssyn mukaan. Niin me vielä kolmen jälkeen lähdimme metsään.

Siellä olikin tosi ihana, sillä aurinko alkoi paistamaan oikein kirkkaasti ja lämmittäen. Herman sai nostettua useita lintuja ilmaan, mutta hieman liian kaukana ampumista ajatellen. Kiva oli nähdä kuitenkin lähes kymmenen kanalintua tällä lyhyellä matkalla. Ihan minullekin tuli jo into ottaa tussari mukaan joku toinen kerta ja lähteä Hermannin kanssa kahden.

Kävelimme melkoisen matkan vanhaan marikkoon ja siellä olikin marjoja ihan mukavasti mistä poimia. Saimme 25 litraa yhteensä puolukoita, joista muutama litra oli siivottava kotiin tultua. Nipin napin ehdin viimeiset saada ennenkuin viimeiset auringon säteet katosivat metsän taakse.

Saunalta alkoi tulla ihana savun tuoksu. En jaksanut lähteä enää etsimään pieniä koivun taimia, joista vielä voisi aivan hyvin vastan tehdä näinkin syksyllä. Tosin roskia siitä tulee melkoisesti, mutta sopiihan niitä. Oli kyllä mahtavan hyvät löylyt ilman vastaakin. Nautin ja venyttelin lihaksia saunan lämmössä ukkelin puhellessa puhelimessa. Hän myöhästyi, mutta kyllä hän osaa kylpeä yksinkin. Jospa nautti yhtä paljon kuin minäkin.

On niin kiva olo, kuntoliikuntaa tuli jälleen ihan riittävästi tällekin päivälle. On aika kömpiä peiton alle ja katsella iltauutiset. Sitten odottaakin minulle aivan uusi kirjasarja lukijaa. Päivällä aloitin ja romantiikkaa siinä ainakin on riittämiin, ellei liikaakin. Tosin sehän voi olla vain alkulämmittelyä muun jännityksen noustessa. Joku norjalainen kirjailija, mutta en muista nimeä ja tarvinneeko tuota kaikkea edes muistaa enää tällä iällä.

Onko sinulle tuttu tunne jonkun kivan ja antoisan päivän jälkeen aivan mahdoton tyhjyys ja onttous? Kaksi vuorokautta lapsenlapsen kanssa on oikeastaan sopivin aika olla yhdessä. Siinä ajassa ehtii tehdä paljon yhdessä pieniä juttuja ja tutustua joka kerta vähän syvemmin ja paremmin.

Me keskustelimme jäätyämme kahdestaan kuinka nopeasti lapset kehittyvät. Joka kerta on jotain uutta pojalla mukanansa kehityksessään, vaikka ei monen viikon eikä edes monen päivän välimatkaa ole. Ei sitä aikoinaan nähnyt tällä tavalla omien lasten kehittymistä ja kasvamista. Vai enkö vain muista.

Kahdessa vuorokaudessa tuollainen pieni vesseli kyllä pumppaa mummin ja ukinkin voimat aivan loppuun. Kai sitä on koko ajan varpaillaan ja suojelee, ettei vain mitään pahaa pääse tapahtumaan. Jotenkin se vastuu kai se painaa. Yöllä alan jo neljän aikoihin nukkua "koiran unta", etten vaan nuku pommiin kun tulee vellin teko hetki siinä kuuden aikoihin. Enkä kertaakaan ole nukkunut niin syvästi, ettenkö heti ensimmäiseen inahdukseen heräisi.

HÄn on oppinut tämän tavan mummilassa ollessaan, että mummi tuo vellipullon, peittelee uudelleen ja hän saa jatkaa unia vielä niin kauan kuin nukuttaa. Kotona hän nousee aikaisin aamusta, sillä velliä saa hetken kauemmin odottaa kuin täällä, sillä hän nukkuu omassa huoneessaan ja joutuu joskus kiljahtamaan kovallakin äänellä että jompi kumpi vanhemmista herää vellin tekoon. Joten on ihan sama nousta ja syödä velli pöydän ääressä istuen.

Meillä oli onnea myös hänen mansikkamaansa suhteen, sillä rastaat eivät enää syö kaikkea mikä kasvaa kuten kesällä. Lucas sai syödä suoraan penkistä melkoisen määrän mansikoita. Kyllä mummin mieli oli lämmin kun poika tuumasi, nam nam ja popsi menemään marjoja niin kauan kuin niitä riitti. Poimimme vielä vadelmia ja pensasmustikoitakin hänelle ison kupillisen.Ei marjaakaan jäänyt syömättä.

Tällä reissulla Lucas söi hyvin, aivan ihmeteltävän hyvin ja nam nam kuului söipä hän mitä tahansa. Eipä silti, kyllä minä hänen toiveitaan ja mieltymyksiään olen yrittänyt onkia selville. Täytyyhän lapsella olla mummilassa sellainen olo, että kaikki on hyvin. Hänellä vaan on joka kerta vähän vaikeaa se lähtö täältä, vaikka aamusta aletaan höpöttämään kuinka isillä ja äidillä on jo kova ikävä.

On tässä viikonlopussa ollut tietenkin surua mukana, eikä ole voitu välttyä ajattelemasta sitä, että olen nyt ainoa mummi hänelle. Toinen mummi sai kutsun tästä elämästä muutama päivä sitten vaikean sairauden murtamana. Lucas on niin pieni, ettei vielä tajua tätä suurta menetystä. Me saimme ihanan kirjeen ja tuntuu tietenkin,että toisen mummin antama vastuu hänen kuolemansa jälkeen painaa tosi paljon. Ei voi kuin rukoilla, että saisimme elää kauan ja yrittää täyttää tätä tyhjää paikkaa sen minkä osaamme ja voimme.

Ontto ja tyhjä olo katosi kyllä kun lähdin metsään yksin. Poimin ämpärillisen puolukoita ja annoin ajatuksen kulkea ihan omia ratojaan. Kotiin tultua jymähdin tähän koneelle purkamaan ajatukset kirjoittamalla. Huomenna on varmaankin jo ihan toinen olo ja saan alkaa viikon keräämällä ensin leikkikalut pihalta, sillä ne jäivät tänään pitkin pihaa. Kai se siksikin tuntui pojasta keskeneräiselle täällä olo ja itkua väänsi kun autoon piti istua. Mummi ei varmaan enää jaksanut keskittyä olennaisimpaan täysillä viimeisten tuntien aikana.

On jälleen harmaa päivä. Saa nähdä saako pyykin ulkona kuivaksi vai ei tänään. Meillä on jälleen pieni elohopea eli lapsenlapsi ilahduttamassa meitä. Eilen olimme markkinoilla ja siellä oli tosi hauskaa. On aivan erilaista käydä siellä pienen lapsen kanssa kuin vain me kahdestaan.

Tietenkin oli ostettava sellainen hyrrä kärryyn tuulen viiman pyöritettäväksi, maisteltava yhtä sun toista, syötävä harvinaisuuksia ja juotava jotain herkkujuomaa. Lucas sai ukin kanssa mennä sellaisella lasten hevosella. Se oli pojan mielestä hauskaa ja häntä ei millään meinattu saada pois siitä. Onneksi tuli joku suurempi härveli hänen katseensa kohteeksi ja näin sitten lähdettiin pois.

Minä löysin itselleni monenlaista kivaa; nappanahkaisen lompakon ja repun, kumisaappaisiin pohjalliset, lämpöisen nutun, ihania väkeviä hollantilaisia juustoja,savustetun siian ja vähän markkinakarkkia. Ukkeli puolestaan osti ne perinteelliset makkarat hirvijahtia varten ja minullekin tuli jahtimakkaraa nuotiolla paistettavaksi kokonainen pötky, eli varmaan riittää koko talven.

Meni siellä kävellessä tai paremminkin hipsutellessa reilusti yli kaksi tuntia. Ei sitä kuntoiluksi voine sanoa, mutta liikkeessä oloa kuitenkin. Aamulla vaaka näyttikin kilon enemmän kuin toissa aamuna ja harmitti kun nousin koko kapistuksen päälle pilaamaan aamun ilostani osan.

Nyt on alettava valmistelemaan illalliseksi herkkua, sillä tytär on tulossa käymään pitkästä aikaa palattuaan Etelä-Afrikasta joku viikko sitten. Viimeinkin tänne ehtii edes yhden yön seuduksi. Minusta kuulostaa erittäin herkulliselta seuraava; hirven sisäfilettä gorgonzolalla täytettynä, voissa paistettuja kantarelleja ja valkosipuliperunat sekä vihanneksia. Jälkkäriksi marjarahkaa. Aivan vesi herahtaa kielelle. Meinaankohan kostaa tämän aamuista vai miltä se kuulostaa?

Vihdoinkin yksi tavoite saavutettu!!!

Vihdoinkin vaaka näytti alle 90kg. Ei paljon alle, mutta alle kuitenkin eka kertaa vuosiin. Eli -92 viimeksi olen sen rajan saanut alitettua. Kyllä tuntui juhlavalta. Olen tätä rajan alitusta toivonut kevät talvesta saakka, mutta tiukassa se on ollut. Seuraava tavoite on 85kg. Siihen saa mennä vaikkapa vuosikin,jos oikein tiukkaa tekee. Toisaalta saattaahan se olla, että tipahtaa nopsemmin, sillä jotain tapahtuu kropassa joka tapauksessa. Kai aivojen on vähitellen uskottava tämä jatkuvaksi olotilaksi eikä jojoksi kuten aikaisemmin.

Saat uskoa, että nopasti söin sen pienen aamiaiseni ja sain vaatteet päälle. Olin yksin kotona niin oli lähdettävä käyttämään koira aamulenkillä. Mikäs sen mukavampi lenkki, kuin lähteä marjametsään. Koira oli innoissaan saadessaan juosta ja tehdä tarpeensa rauhassa minun katsellessa ajellessani suuntaa mihin lähtisin kävelemään. Tuo aukko on useampien hehtaarien kokoinen, joten on lääniä missä puolukoita voisi kasvaa. Kauan sain kyllä kävellä tänään ennenkuin löytyi paikka, johon viitsi jäädä. Sain siitä sen ämpärillisen, tosin siivoamattomia. Unohdin eilen johonkin istuinalustani ja metsä oli märkää, joten ei siellä voinut istua. Autolle oli liian pitkä matka kävellä, joten päätin poimia roskineen ja kotona siivota ne.

Kello ei ollut vielä puolta yhtätoistakaan kun olimme jo takaisin aamulenkiltä. Nyt kuivattelen marjat auringon lämmössä ennenkuin alan siivoamaan ne. Samalla nautin olostani, sillä tuntuu se hyvältä saada yksi tavoite valmiiksi tässä laihtumisessakin. Tunnen itseni paljon hoikemmaksi kuin viikko sitten, varmaankin ne 300g painoivat tosi paljon sieluni vaakalla. Ja tämänkin päivän lenkki on jo takana, joten voin vaikka löhötä lopun päivää.

Olen saanut sähköpostia ihmeellisiä teitä pitkin sen kysymyksen kanssa, miten minuun saa paremmin yhteyden. Tässä siis eniten käyttämäni e-osoite kaikille teille, jotka ette uskalla kommentoida blogissa suoraan, vaan ystävien ja tuttavien kautta. Ei siis kukaan uskalla kommentoida!! Siispä lasken lukijoideni iäksi yli 50v. Minulla ei ole mitään salattavaa elämässäni enää tässä iässä. On avointa ja puti puhdasta sivu sivulta, tosin ajatuksiani en takaa rakkaudellisiksi aina. Olen hyvin impulsiivinen ja saan innostuksen johonkin keskusteluun nopeasti ajattelematta edes sellaista mahdollisuutta, että joku ystäväni voisi siitä loukkaantua tuntiessaan itsensä. Pyydän sellaista anteeksi tietenkin, mutta sellaiselta ei voi välttyä halutessaan saada kivoja keskusteluja aikaan. Sillä ystävien kanssa keskustelut ovat juuri ne suurimpia ajatuksia herättävät ja sinänsä kalleimmat tarvitsematta paljastaa kenenkään henkilöllisyyttä.

tässä tämä suuri salaisuus: eila_nilivaara@hotmail.com

Olen aina ennen sanonut kevään olevan parasta aikaa vuodessa. Tänään mietin tuolla metsässä sitä asiaa uudelleen ja tulin siihen tulokseen, että kyllä syksykin on yhtä ihanaa aikaa. Vaikka syksy on monella tapaa kuoleman ja vanhenemisen aikaa, niin on tämä kaunistakin. Jotenkin minusta tuntuu kuin keväällä olisi kiireempi. Ei ehdi nauttia kaikesta siitä mitä luonnossa tapahtuu. Syksyllä muutos on hitaampaa ihan kuten itselläkin liike hidastuu verrattuna mitä se oli nuorena.

Keväällä on myös vaikeampaa elää tässä ja nyt. On niin paljon suunniteltavaa tai ainakin minulla oli viime kevättä lukuun ottamatta. Nyt syksyn tullen on kiva odottaa millainen päivä on tulossa ja vasta sitten päättää enemmän mitä haluaa tehdä.

Muuten asetinhan itselleni kysymyksen tässä joku päivä sitten, kummasta pidän enemmän; siitäkö marjojen poimimisesta vai kannon nokassa istumisesta marjoja puhdistaen. Tänään vasta se asia tuli selväksi samalla kun mietin kevään ja syksyn eroja. Tein siis itselleni kokeen. Poimin ensin ämpärillisen puolukoita siivoten joka poimurillisen jälkeen kannon nokassa istuen ja nauttien auringon lämmöstä, sopivasta tuulesta, kauniista maisemasta ja ihan omasta ja koirani seurasta. Sitten tein pyrähdyksen vain ämpäri ja poimuri mukanani katselemaan uutta marikkoa huomiseksi.

Löytyi tosi kiva kumpare täynnä marjoja. Aivan hullaannuin niistä suurista puolukoista! Päätin tehdä nyt kokeen itselleni ja aloin poimimaan ihan urakalla ne pois. Arvioin siinä olevan ehkä kolmisen litraa. Eli ala oli vain muutaman neliön kokoinen. Siitä tuli kuitenkin 6 litraa ja olin yhtä innoissani ja yhtä haltioitunut kuin yhden poimurillisen poimimisesta, mutta selkä sanoi sitten jo Stop isoilla kirjaimilla. Eli tulin siihen tulokseen, että minulle on aivan yhtä ihanaa saada poimia kuin saada istua kannon nokassa puhdistamassa marjoja. Toki osaan istua ihan ilman mitään tekemistäkin joskus kun sitä aikaa tarvitsen. Nykyisin sitä tarvetta on vaan tosi vähän. Varmaankin selkää ajatellen on viisaampaa tehdä kuten olen tehnyt jo vuosia.Ja kuntoliikuntana tämän parempaa ei voi kai olla!

Muuten aamulla heräsin aivan pirteänä, ilman suurempaa kipua muussa kuin kantapäässä ja mieli niin iloisena kuten yleensä aina nykyään. Olen onnellistakin onnellisempi! Varmaan siitä tulee selkäänkin hyvää energiaa ja jaksan paremmin kuin aikoihin. Ukkeli on varmaan vähän kateellinen, sillä hän epäilee minun rakastuneen. hi hi. En ole vielä kysynyt mitä hän sillä tarkoittaa, sillä en nyt sentään puolukoihin ole rakastunut, vaikka siltä kuulostaakin. Hoilaan kohta, rakastaaaan eeläämäää.

Väsynyt, mutta onnellinen on kai oikea ilmaisu olotilalleni juuri nyt. Yli neljä tuntia olin metsässä ja kotiin palatessani mukana kaksi täyttä 10 litran ämpäriä puolukoita puhtaaksi siivottuna. Kyllä nyt tuntuu, että olisi varmaan yksikin riittänyt, mutta kun sieltä ei malta lähteä pois niin kauan kuin vaan vähänkin jaksaa.

Olen venytellyt lihaksia, sillä nyt tuntuu reisissä se kyykkiminen ja kiipeily mättäältä toiselle, kiveltä toiselle, yli monttujen ja yli puiden. Maasto oli tosi haastava. En ole uskaltanut aikaisemmin sinne mennä ollenkaan pelätessäni niitä salaisia onkaloita kantojen juurilla. Tänäänkin putosin johonkin tuntemattomaan pari kertaa, mutta kyllä siellä tuli sitten kovaa vastaan. Olin melko rapainen reisiä myöten, mutta kivaa oli joka tapauksessa.

Jännitystäkin riitti, sillä ukkeli soitteli pari kertaa ja minun kännykästäni virta väheni uhkaavasti. Yritin hänelle selvittää paikan, että hän löytäisi minut jos johonkin sellaiseen monttuun putoan, enkä pääse omin voimin ylös, eikä myöskään kännykässäni olisi enää virtaa. Sillä kai hän olisi alkanut kaipailemaan hämärän tullen viimeistään ja lähtenyt etsimään.

Herman jaksoi uskollisesti vahtia autolla, tosin kävi muutaman kerran luonani jo haukahtelemassa toisen ämpärin ollessa puolessa, että nyt eukko riittää. Hänen kanssaan jaettiin eväät ja levättiinkin hetkinen sammalikossa rötköttäen vierekkäin. Siitä hän piti ja varmaan olisi kauemminkin seurustellut kanssani, mutta enhän minä malta kauan mättäiltä olla poissa.

Nyt kun jaksaisin vielä mitata marjat kattilaan, pistää sokeria sekaan ja kiehuttaa hilloksi. Lapset tilasivat muutaman purkin kukin ja menee sitä itselläkin joitakin purkkeja, mutta loput marjat saan viedä vanhainkodille huomenna. Niin, jos pääsen huomenna liikkeelle ollenkaan. Saattaa olla sellainen päivä, että huokailen tässä olevan hyvän koneen kun sen vaan liikkeelle saisi. Kuntoliikunnasta tämä käy.

Aamu on hämärä eli taivas on pilvien peitossa. Odottelen tuulen tuivertavan metsää kuivemmaksi, sillä olen aikeissa lähteä poimimaan puolukoita. Edellisen ämpärillisen vein vanhusten palvelutalolle ja sinne saankin poimia niin paljon kuin vaan ehdin ja jaksan. Kyllä tuntuu hyvältä saada tehdä sellaista, mistä pidän ja menee tosi tarpeeseen. Yksinäiset mummelit olivat jo ostaneet marjat, sillä viime syksyhän minulla jäi väliin tästä ilosta tai ainakin vähemmälle. Mummelit eivät enää muistaneetkaan, että mielelläni poimin kun eivät kuntoani tienneet näin hyväksi.

Kysyttiin sienisalaatin ohjetta: hyvin keitettyjä ja huuhdottuja rouskuja,(kirpeyden takia mieluiten ei kangasrouskuja mukana) sienet puristetaan kuivaksi ja hakataan pieneksi silpuksi, punainen sipuli hakataan joukkoon, turkkilaista jugurttia sekoitetaan joukkoon mukavaksi massaksi ja maustetaan suolalla. Halutessa voi tietenkin pippuriakin ripauttaa. Ei minulla ole muuta kuin silmämitta ja kokeilemalla ja maistelemallahan siitä selvän saa milloin on riittävän hyvää.

Laitoin jo eväät valmiiksi. En vaan ole osannut vielä päättää otanko kahvia vai teetä mukaan vai pelkkää vettä. Jostain syystä olen huono juomaan kahvia. Se kyllä maistuu hyvälle jos on kahvikermaa tirauttaa joukkoon. Ei vaan tule ostettua kermaa kotiin kovinkaan usein, joten ei tule juotua kahviakaan kuin silloin tällöin.Eikä minulla kahvin puutteesta mitään päänsärkyä koskaan ole ollut. Paremminkin vatsa siihen reakoi.

Nyt näyttää siltä, että alkaa toiveeni toteutumaan, sillä tuuli alkaa heiluttelemaan puiden oksia tässä ikkunan takana. Saisikin puhallella ihan reilusti niin metsä kuivuu nopeasti ja pääsen lähtemään. LÄhdenkin tästä etsimään pepun alusta, sillä kannot tuskin kuivuvat tällä säällä näiden sateiden jälkeen. Haluan palata normaaliin tahtiini, eli poimin poimurillisen ja sitten istun kannon nokkaan puhdistamaan marjat valmiiksi. Kumpikohan homma onkaan minulle mieluisampaa, sitä täytyykin miettiä tänään.

Niin kaunis ja aurinkoinen aamupäivä katosi ja nyt on pilvistä ja näyttää pian tulevan sade. Nurmikon ehti ukkeli leikata ja minä laukoin pitkin pihaa poimien karvalaukut edestä pois. Niitä kasvaa aivan tässä pihalla. Tietenkään en malttanut katsella vähän kauempaakin saadakseni sen verran, että saan tehdä salaatin itselleni. Se onnistui oikein hyvin.

Eikä se riittänyt. Sillä näin vadelmapuskissa suuria kauniita marjoja ja tietenkin ne oli käytävä poimimassa meille jälkkäriksi ja iltapalaksi. Poimin vähän sekaan mustaviinimarjojakin, joita on vielä muutaman oksan verran jäljellä. Oli pakko ottaa kuva kulhossa olevista marjoista, sillä nyt ne varmaankin ovat jo syksyn viimeiset näitä sortteja.

Aivan tulee vesi kielelle tuota kuvaa katsoessa. Vániljajugurtin kanssa suorastaan herkkua, mutta minä laitan rahkaa sekaan saadakseni proteinia samalla. Silloin voi popsia ison kupillisen pelkäämättä liikaa rasvaa tai sokeria.

Käväisin lauantaina erään tuttavan tädin luona ihailemassa hänen liljojaan. Ovat tosi kauniit ja laitan siitäkin kuvan toisillekin ihailtavaksi. En tiedä, olenko koskaan nähnyt kauniimman väristä liljaa. Toivottavasti alkavat tekemään poikasia, jolloin myös minun kukkapenkkiin ilmestyy näitä kaunottaria. Keltaisia ja lähes mustia on odottamassa maahan kaivajaa. Minusta vaan juuri nyt tuntuu siltä kuin lapiossa olisi kettinkinen varsi. Taidan lähteä päivälevolle kirjan kanssa.

On jälleen kerran takana mahtava päivä. Aurinkoinen ja valoisa päivä monessa mielessä. Tein lähes parin tunnin retken aivan tähän lähimetsään ja poimin ämpärillisen puolukoita. Siis vasta eka satsi tälle syksylle, vaikka monesti olen lähtöä tehnyt. Harmi vaan kun oli sen verran märkää, etten voinut istua kannon nokassa ja puhdistaa marjoja tarkoin kuten tapani on. Niinpä kotiin tultua se oli edessä. Tosin suurimmat roskat keräsin pois jo metsässä seisaaltani.

Onko mitään kauniimpaa kuin suuri puolukkamätäs? Minun mielestäni sille saa hakea vertaa kauan ennenkuin sellainen löytyy. Harmitti kun ei kamera sattunut mukaan taskuun tänään. Tämän syksyn puolukat ovat harvinaisen suuria, sillä ainakin vettä on ollut riittävästi. Mutta vieläkin minun makuuni liian raakoja, tosin niistä tulee kyllä aivan verraton puolukkahillo, sillä pektiiniä on varmasti tarpeeksi edelleenkin saada kiinteää hilloa.

Huomenna tarjoan muutamille mummeleille marjoja jos heillä on tarvetta ja kelpaa. Ellei ole niin keitän valmiin hillon ja vien sen vanhusten palvelutaloon lahjana. Nyt on taas vaan purkeista pulaa. Vain viisi tai kuusi litran purkkia on jäljellä. Kai on alettava kyselemään niitä jostain lisää tai ostettava kaupasta ihan oikeita säilöntä purkkeja. Se mielestäni on ihan turhaa tuhlausta.

Kiitos kivoista posteista koskien savolaisuutta ja niitä itämurteita. Taisi olla aihe, josta riittäisi vaikka kuinka paljon pohdittavaa. Joku pohjois-karjalainen ilmaisi asian niin, ettei saa missään tapauksessa heitä sotkea savolaisiksi eikä savon murteen puhujiksi. Eli mielipiteitä on monenlaisia. Omani olen mielestäni selvittänyt ihan tarkoin. Ja sen vuoksi liityinkin savon kielen seuran jäseneksi. Ei tarvitse aina netistä lukea parhaita juttuja kun on ihan paperillakin sängyssä luettavaa ja nautittavaa jäsenlehdestä.

On auvoisa olo,sillä jotenkin syvältä olen saanut kulttuuriinkin tutustua metsässä oleskelun lisäksi ja siellä makustella monia juttuja. Olisipa nuorena tiennyt, että on näin mukavaa vanhetessa niin ei olisi tarvinnut kauhistella vanhenemiseen liittyviä juttuja, hi hi. On paljon opittavaa ja paljon mielenkiintoista, johon vasta nyt on aikaa perehtyä kunnolla.

Ei ole enää perhosia vatsassa. Oli kiva tavata 10 ihmistä eilen, meitä viime syksynä leikattuja, siis gastric bypass. Sai tarkoin katsoa jos silmät näkivät oikein kun uusi ihminen saapui joukkoon. Tuttuja piirteitä kyllä löytyi, mutta olemus aivan outo useimmalla.

Söimme hyvän illallisen ja sen jälkeen meillä oli arvauskilpailu siitä kuinka monta kiloa tämä 11 henkilön ryhmä on kadottanut läskiä tämän vuoden aikana. Se summa tuntuu minusta edelleenkin tähtitieteelliseltä yhtälöltä, sillä summa on 424.5kg. Minä en arvannut lähellekään oikein tuota summaa, pistin liian vähän kiloja, kai omaani ajatellen.

Jatkoimme pelaamalla bowlingia ja se oli tosi hupaisan hauskaa pitkästä aikaa. Kyllä sinne kouruun meni monta kertaa hyvä yritys, mutta kyllä muutaman vahinko streikinkin saimme, myös minä. Hiki tippui kun tunti oli kulunut siinä hommassa loppuun. Erosimme päättäen tavata vuoden kuluttua uudelleen.

Sain moneen omaan kysymykseeni tai pohdintaani vastauksen. On ehkä todellakin hyvä, että minulla paino on laskenut tosi hitaasti ja portaittain. Psyyke on ehtinyt mukaan, eikä ole tullut muitakaan imeytymishäiriöitä niin paljon. Kuulin vakavan tarinan liian nopeasta laihtumisesta ja se veti naaman hetkeksi tosi vakavaksi.

Iloita sain myös omasta melko aktiivisesta liikunnasta. Liikkuminen kuulostaa olevan melkoinen koetinkivi useammallekin jos se ei aina minullekaan ole niin itsestään selvyys ellei ole jotain hyvää porkkanaa apuna. Kuitenkin siihen lopputulokseen tulimme, että liikunta on kyllä ihan A ja O tässä prosessissa.

Kaunis ruusu tuossa pöydällä muistuttaa minua eilisestä vielä jonkin aikaa ennenkuin se rupsahtaa. Onpahan sitten kaksi rupsahtaneen näköistä ruusua aamukahvilla ukkelin kaverina. Nyt metsään lenkille joka tapauksessa, sillä on hieno sää ja kangas punaisena puolukoita. Ainakin hetkeksi unohtaa rupsahtamisen oireet.

Herättyäni päiväunilta huomasin jännitystä solar plexuksen tienoilla. Aloin miettimään mistä ihmeestä moinen kiristys tulee. Huominen se siellä kummittelee. Meillä viime syksynä samoihin aikoihin gastric bypass leikkauksen läpi käyneillä on tapaaminen eräässä hyvässä ruokaravintolassa. Tapaamme eka kertaa sen valmistautumiskurssin jälkeen.

Meitähän oli siellä pari kymmentä. Muutamia tapasin leikkauksen yhteydessä ja muutamia sähköposteja on lähetelty tämän vuoden aikana. Kaikilla on tietääkseni paino laskenut melkoisesti. Joitakin on facebookissa kuvan kanssa, eikä voisi oikein uskoa samaksi ihmiseksi. Vain muutamaa ihmistä olen tavannut jossain yhteyksissä.

Meillä on tarkoitus syödä ensin oikein hyvin. Ravintola odottaa meitä runsaan buffeen kanssa. Sen jälkeen lähdemme pelaamaan bowlinkia. Jatkoista en tiedä ainakaan tässä vaiheessa mitään. Ukkelini on kyllä luvannut lähteä kuskaamaan eli hän vie ja hakee odottaen sitten pojan luona sen väliajan.

Mikähän sitten jännittää oikeasti. Varmaan monet kysymykset, joita olen silloin tällöin miettinyt. Ovatko kaikki menneet kauhean paljon kiloja alas ja minä vain näin vähän. Miten on käynyt joutaville nahkoille. Onko tarvetta lähteä Puolaan kuten minusta tuntuu että minulla kyllä olisi. Mitä toiset ovat tehneet suureksi käyneille vaatteilleen. Miltä heistä tuntuu nyt pian vuosi leikkauksesta. Ovatko he yhtä onnellisia kuin minä tästä muutoksesta. Miten olemme selviytyneet puutetilan hiustenlähdöstä. Onko edes kenelläkään lähtenyt niin kuin minulla lähti koko kevään hiuksia irti. Onneksi ei kaljua tullut. Mitä oppisin toisilta sellaista mitä en ole itse huomannut edes ajatella. Eli sata kysymystä ilman vastausta. Ei ihme jos perhosia alkaa vatsaan kerääntymään ja kiristämään solar plexuksen energia keskusta.

Tähän jatkoksi sopiikin resepti: jauhelihaa, hakattua keltasipulia, kananmunaa, hakattua punajuurta, sitä punajuuri lientä, kauraryynejä, täysviljakorppujauhoa, mausteita, reilusti sienisalaattia ja suolaa tarvittaessa. Pihvit paistetaan voi-öljy seoksessa ensin ruskeaksi molemmin puolin ja sitten saavat hautua hiljalleen vartin ajan. Nautitaan kasvisten ja perunoiden kanssa, sekä liraus kastiketta mitä sattuu olemaan sekä puolukoita. Kyllä ovat niin hyviä, että meinaa kieli mennä mukana. Ukkelikin popsi menemään mutisten laittamani ruuan yhä vain paranevan. Ei tiennyt mitään, että pihvit sisälsivät sieniä. Eikä ole valittanut, että vatsaa kipristelisi, vaikka söi aimo annoksen. Tuli pienestä jauhelihapaketista kolmeksi kertaa ruokaa. Jälkkäriksi vadelmia ja jugurttia, joka odottaa vielä syöjiä, sillä kumpikaan ei jaksanut yhtään enempää syödä.

Onkohan huomenna siellä ravintolassa yhtä hyviä herkkuja. Olisi nyt jotain oikein hyvää ja sellaista, josta saisi vähän virikkeitä talven kokkauksiin, ettei aina tarvitse oman mielikuvituksen varassa kulkea.

Montakohan tuntia olen tuolla metsässä liikkunut näiden viikkojen aikaan. En tiedä, mutta sen tiedän, että liikuntaa olen saanut varmasti riittävästi. Syönyt olen kohtuudella, piirakoitakin vain muutaman. Levitettä en ole käyttänyt kuin joskus harvoin, vihanneksia olen popsinut ja tietenkin sieniä syönyt melkoiset määrät, samoin tuoreita marjoja. leipää vain pari viipaletta päivässä, mutta perunoita ehkä vähän liikaa. Silti paino jököttää vielä yli 90kg. Tarkemmin sanottuna 90.3kg. Tiukassa on se 90 kg alittuminen.

Vuositarkastus on parin viikon kuluttua, olisi kiva jos siihen mennessä saisin nuo 300g pois. Kai on vähennettävä marjojen ja perunoiden syöntiä. Se onkin nyt helpompaa, sillä pensaat alkavat olla tyhjiä ja perunat ovat huonoja tänä syksynä. Mustaviinimarjoja on vielä jonkin verran, enkä usko kyllä niiden lihottavan kun käyn yleensä syömässä ne suoraan pensaasta ilman mitään jugurtteja.

Eilen löysin vielä mustikoita käydessämme raivaamassa passipaikkoja. Ei niissä kyllä ole enää niin hyvä maku kuin vielä viikko sitten. Mutta puolukat ovat nyt kypsiä. Ei niistä enää kunnon hilloa saa ellei käytä hillosokeria, mutta samahan sille, eivät ole kirpeitä.

Kukkakomero on nyt siivottu vihdoin ja viimein. Sen siivous jäi keväällä, enkä ole muistanut koko komeroa ennenkuin ukkeli kiikutti sinne lehti-imuria ja huuteli hommiin. Se oli aivan kauhea laitos, sillä talven aikana tippui kaikista kasveista lehdet sinne. Hämähäkin seittejä roikkui seinästä seinään ja kaikkea kukkatavaraa komero oli puolillaan. Tovin heiluttuani siellä oli komero pesty ja siivottu katosta lattiaan ikkunan pesua myöten. Olisi haluttanut alkaa tapetoimaan ja maalaamaan se lapsenlapselle leikkihuoneeksi, mutta tarvitsemme kyllä tuon tilan muuhunkin,ainakin vielä.

Siivotessani aloin suunnittelemaan varaston siivoamista, siis kukkavaraston. Se on tuolla ulkorakennuksessa ja sisältää kaikkea koreista, ruukuista, tukiraudoista, -ristikoista, multasäkeistä, lannoitteista lecakuuliin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Eli mitähän jos pistäisin suurimman osan menemään kierrätyskeskukseen niistä! Sisimmässäni käy melkoinen sipinä myötä ja vastaan, lienenkö sittenkään vielä ihan valmis luopumaan kukkien kasvattamisesta? Mutta tarvitsenko kaikki ne tavarat tämän pihan tarpeisiin onkin ihan toinen juttu.

Lenkki tuli tehtyä ja se oli tosi kiva. Melkein kaksi tuntia tuli kuntoliikuntaa aivan huomaamatta. Aurinko alko paistamaan ja sen opastuksella olikin helppo pitää kurssia oikeaan suuntaan. Sienestäessä kun suunta muuttuu koko ajan. Yhden kerran palasin takaisin melko lähelle lähtö paikkaa, mutta siitä lähdin takaisin.

Kotiin tullessa oli kantarelleja lähes kilon verran ja oikein extra hyvän luokan rouskuja korillinen. Niiden kantaminen alkoi tuottaa loppu matkasta hieman vaikeuksia ja piti välillä levätä.

Nyt on kantarellit valmiina pakkasessa, lampaankäävistä tein paistin ja se on syöty, rouskut on nyt vuorostaan kiehumassa kattilassa. Tämän satsin jälkeen on kaksi ämpärillistä suolasieniä, joten ei enää yhtään lisää. Ainakin toinen ämpärillinen on jaettavaksi kävijöille.

Iltapäivän kuntoiluun odottelee ukkeli minua jo moottorisahan kanssa. Eli lähdemme hakemaan kuorman rankoja heti kun saan sienet likoamaan. Kiva, kun on tätä puuhaa ja ruumiille rasitusta niin ei tarvitse jokaista suupalaa olla laskemassa kuten jouten ollessa on pakko.

Melko yksitoikkoiseksi menee nämä kirjoitukset, mutta ymmärrät varmaan minun olevan todellinen hamsteri. Talvella on sitten vaikeampaa löytää kivaa liikkumista, joten nyt nautin täysillä tästä kaikesta, vaikka sitten saaliit joutuisin kierrättämään kompostiin ensi kauden alkaessa. Tosin en usko niin huonosti käyvän, sillä nämä herkuthan ovat tosi kalliita ja eihän tällainen itara ihminen mitään rahan arvoista voi heittää menemään.

Lintujen ruokkimisesta aiheutuu kivoja yllätyksiä joskus. Koko kesän kukkapenkissäni keittiön ikkunan takana olen ihaillut komeaa taimea, jota en sinne ole istuttanut. Nyt se on kasvanut jo niin isoksi, että peittää lähes kokonaan keittiön ikkunan eli saamme ihailla sitä istuessamme keittiön pöydän ääressä. Se on poikataimi, joten siitä ei ole kenelläkään muuta iloa kuin katsella.

Eilen kävellessäni metsässä löysin yllättäen muutamia kantarelleja, eikä ollut mitään astiaa mukana niin ei auttanut muu kuin ottaa hattu niille astiaksi. Yhteen isompaan kastikkeeseen tarpeet tuli joka tapauksessa.

Nyt ei olisi enää mitään poimittavaa puolukoiden lisäksi, mutta eilisestä kantarellien löytämisestä sain aihetta lähteä kävelemään pitempiä reittejä pitkin metsiä. Sovimme jo valmiiksi, että ukkeli tulee hakemaan minut tuolta muutamien kilometrien päästä kun kävelen tuon metsän läpi kori vain kantarelleja varten käsivarrella.

Saattaa mennä kaksi jopa kolmekin tuntia ennenkuin olen maantiellä, mutta tämä on sitä kuntoliikuntaa, josta minä pidän. Eiköhän suunta pysy oikeana, vaikka ei aurinkoa näykään. Kyllähän maastossa näkee muurahaispesistä ja puiden oksista ilman suunnat.

Ukkeli kehoitteli ottamaan pyssyn olalle jos vaikka sattuisin linnun saamaan. Ei, ei, kyllä saattaisi tulla vaikeuksia valita, katsellako maahan kantarelleja, vai puihin lintuja ja molempia en samalla kerralla kykene hahmottamaan. Saattaisi pyssy unohtua johonkin kannon nokkaan kun sieniä innoissani etsin.

Kesä on nyt auttamattomasti ohitse ja syksy on tullut. Minulla on ollut hieman surumieli siitä kun piti camper laittaa jo talviteloilleen. Tyhjensin kaikki kaapit, kannoin tavarat, vaatteet ja kengät pois. Jäljelle jäi vain astiat ja pesuvehkeet. Nyt on myös petivaatteet pesty ja silitetty ja odottavat ensi kesää. Olisin niin mielelläni vielä tehnyt muutamia reissuja, mutta auton huollon vuoksi se ei ollut mahdollista. Se kun ei sopinut camper päällä huoltohallin ovesta sisään.

Päätimme ensi kesäksi varautua hieman toisin, eli katsoa että kesäksi on vasta huollettu auto, ettei tarvitse miettiä sitä. Se on meille juuri sopiva maja matkalle. Hyvin saa hoidettua tärkeimmät jutut ja nukkua siinä on hyvä.

Tangofestareilla käydessä nukuimme muuten eka kertaa yhdessä yläpetillä ja ihan hyvin sovittiin. Eka yö oli vähän sellaista pyörimistä ja varomista, mutta toinen yö meni jo kuin olisimme kauemminkin nukkuneet niin. Onhan toki suuri ero 180cm ja 120cm sängyn leveydellä. Eikä se leveys ehkä niin paljon vaivannut, vaan korkeus, joka minun nukkuessa etummaisena kapeimmalla osalla häiritsi eniten kylkeä kääntäessä. Löin nimittäin pääni kattoon joka kerta eka yönä. Toisena varauduinkin jo pienempään tyynyyn.

Kesän reissulla ukkeli petasi joka ilta itselleen petin sohvasta. Ja aamuisin se oli sitten purettava jos tarvittiin syödä aamiainen ja oleskella muutenkin camperissa. Ollessamme sukulaisten tai ystävien riesana annettiin petien olla. Päiväunet nukuimme monesti sillä kapeammalla yhdessä ja ihan hyvin siihenkin metriseen sopii kaksi ihmistä.

Niin, camper on kiva ja halpa asuntoauton korvike. Ei tarvitse katsastaa, ei maksaa veroa eikä vakuutuksiakaan. Toki se ei vedä vertoja näille nykyisille miljoonaluokan asuntoautoille, mutta emme sellaista luxusta edes kaipaa. Koira viihtyy tosi hyvin ja hänestä tuli turisti hyvin nopeasti kaikkeen sopeutuen. Kyllä hänkin katseli surullisin silmin kun aloimme purkamaan ja parkkeeraamaan sitä tuonne katoksen alle. Varmaan ymmärsi tämän kesän reissujen olevan ohitse.

On tulossa aurinkoinen päivä, joten lähden poimimaan puolukoita tuonne suuren vaaran päälle. Itselleni en tarvitse kuin pari litraa, mutta ainahan tarvitsijoita löytyy.

Eilinen päivä oli mielenkiintoinen monessa mielessä. Hauskinta oli keskustelu ystäväni kanssa savolaisuudesta. Hänen mielestään Pohjois-Karjala on savoa. Minun mielestäni taas se ei ole sitä.

Sitä perustelen esim. sillä, ettei savolaisilla vielä tänäänkään ole karjalanpiirakat perinne ruokalistaan kuuluvaa. Savolaiset ovat edelleen huttukansaa.

Parasta oli saada mahtavan hyvä sivu savolaisia tarinoita ja huumoria. Luin ja nauroin vatsa kippurassa. Tuskin ilman tätä keskustelua olisin niin kivaa postia saanutkaan.

Onhan tietenkin syynä myös se, että lapsuudessa sain eväät savolaiselta äidiltä ja isä taas oli pohjois-karjalainen. Kesiä vietin Pielavedellä ja siellä sain kuulla kunnon savon kieltä. Äiti haikaili usein sinne Savon sydämeen ja hänen mielestään ihmisetkin savossa olivat lupsakampia kuin Pohjois-Karjalassa. Tässä lienee syy, että Kuopiossa käydessäni haluan istua ja kuunnella sitä murretta vanhojen ihmisten suusta. Tosin sekin taitaa kohta olla kuolemassa.Itse en osaa puhua savon kieltä.

Kalevalaa olen lukenut moneen kertaan, mutta se avautui paremmin vasta sitten kun sain lukea sen savon kielellä. Samoin katekismuksen opit ovat savoksi hyvin elämän läheisiä neuvoja ja hyvin ymmärrettävästi kerrottuja.

Onhan tässä melkoiset identiteetin perustat ollessani lähtöisin Pohjois-Karjalasta, syntynyt pielavetisestä äidistä pielisjärveläisistä eväistä Kontiovaaran kylässä ja nelivuotiaasta asunut Pielisen länsi puolella Juuassa, mutta nykyisin olen ruosu. Siitä huolimatta tunnen olevani puoli savolainen ja puoli pohjois-karjalainen alku juuriltani.

Juuan murre on jäänyt puheeseeni ja kai pysyykin loppuun saakka, sillä en ole siitä jostain syystä halunnut luopua. Yleiskieli ei oikein taivu suussani, kai siitä syystä kun ei ole kokonaiset savolaiset leukaluut. Puolikkaalla tulee vaan puolikasta tahtoipa tai ei, hi hi.

Piirakoista tuli palautetta useammalta taholta. Taikina siis ei ole perinteisellä tavalla tehty, vaan se on tullut minulle jostain Imatran suunnalta kun tekivät juhlapiirakoita. Siksi taikinassakin on voita ja munaa sekä soodaa. Onhan ne toki hieman kaloririkkaampia kuin ilman, mutta kyllä ne sulavat suussakin ihan eri tavalla kuin ne toiset, ainakin minun suussani. Makuasioista kun ei kannata kiistellä.

Me olimme tangofestareilla Karlstadissa viikonloppuna. Sää tosin oli kehno ja toritansseja sotki vähän lauantaina. Mutta muuten oli kiva fiilis ja ainakin sain tanssia ihan mielin määrin. Tuli koko viikon kuntoilutarve täytettyä parissa päivässä kunnolla. Kai kymmenisen tuntia tuli pyörittyä lattialla, eikä mitään hissuttelua, vaan kunnon menovauhti päällä.

Lehtien mukaan odotettiin sinne 10 000 kävijää, mutta taisi jäädä muutamaan sataan. Toivottavasti taloudellisesti ei tappiolle jäänyt, sillä toivon festarit myös ensi vuodeksi. Sitten ehkä osallistutaan jo kilpailuihinkin.

Oli kiva tavata vanhoja tuttavia, tosin heitä oli harvinaisen vähän verrattuna viime vuoteenkin. Kai tuo sää teki oman osansa, kuin myös suomi-ruotsi maaottelu ja jotain suuria juttuja oli muuallakin.

Minulla oli taiteileminen tuon kantapään kanssa. Se kun meinasi ärtyä oikein pahaksi eka illan jälkeen. Aamullä lähdimme kävelemään ja se oli työn ja tuskan takana, mutta apteekkiin pääsin ja ostin sellaiset silikoni pohjalliset kenkään laitettavaksi. Sitten menimme torille tanssimaan lenkkarit jalassa. Siinähän se vertyi tunnin tanssin jälken. Tosin ei kestänyt sitten jäädä istumaan tai lepäämään ennenkuin puolen yön aikoihin kun nukkumaan mentiin.

Oli muuten kiva kokemus olla M A Nummisen konsertissa. Kyllä hän melkoinen velikulta on ja hänen huumorinsa on tosi naurattavaa. Eka kertaa varmaan kuuntelin myös laulujen tekstit ihan kunnolla ja pääsin siihenkin kiinni.

Oma ilo oli myös katsella tanssikilpailuja. Osanottajia oli ihan mukavasti, mutta hyvin sopivat lattialle. Taso oli kova yleisessä sarjassa. Seniorisarjassa sitä vastoin oli vain kaksi paria. Ukkeli innostui ajatuksesta alkaa harjoittelemaan ensi vuoden kisoja ajatellen, hi hi. Mikä ettei, kun vaan jalka kestäisi ja hän jaksaisi minua tyyrätä pitkin lattioita. Kaipa siinä harjoitellessa lisää kiloja alkaisi katoamaan ja ehkäpä meiltä molemmilta.