Mikä syksy onkaan ollut elämässäni! Sain iloita ja nauttia siskopuoleni vierailustakin useamman päivän ajan. Ei tullut mieleenkään avata tietokonetta ja lukea edes posteja tai kirjoittaa teille bloggiin. On se vaan jännää kun tässä iässä saa aivan kuin eka kertaa opetella tuntemaan omaa siskoansa. Se on tosi jännää.

Meillä molemmilla on varmaankin ollut sellaiset valmiit kuvat toinen toisistamme tietämättä mitä olemme todellisuudessa ainakin osittain. On niin helppoa pistää etikettejä ihmisen päälle tuntematta toista. Minä ainakin olen sortunut siihen menetelmään aivan liian usein elämäni aikana ja menettänyt monta ehkäpä tosi hyvää ihmistä matkallani.

Täällä meillä alkaa olla vähän ruskaa luonnossa. Etenkin vaahterat ovat aivan sykähdyttävän kauniin värisiä. Kävimme myös tässä eteläisimmällä tunturilla ja siellä oli jo myös maaruskaa, joka mielestäni on se kaikkein kaunein ja aidoin ruska.

Nyt sairastan ihan luvalla nauttien yskänlääkettä, paljon muuta juomista ja ihan hiljaa, siis rasittamatta ääntäni. Olen nimittäin köhinyt nyt yli kolme viikkoa sellaista kuivaa köhää ja etenkin öisin. Joten yöunet ovat jääneet vähälle ja tunnen oikeastaan vasta tänään syvää väsymystä. Sillä en ole päässyt edes metsään moneen päivään. Siellä olisi helpompaa hengittää, mutta tuskin se viisasta on enää näin kauan jatkuneen kuivan yskän kanssa.

Äänen menetykseen tuskin tällä yskällä yksistään on syy, sillä en tietenkään malttanut olla laulamatta karaokea siskon ja hänen miehensä kanssa joku ilta sitten. Vaikka vain yhtenä iltana yritin raakkua kuin korppi omilla vuoroillani niin se kyllä riittää varmaan pitempiaikaiseen äänen menetykseen. Minun siis pitäisi olla nyt ihan hiljaa kuin kusi sukassa, mutta en osaa, joten supisen ainakin.

Ýmmärtänet tämän tilanteen ja jaksamattomuuteni kirjoitella bloggiin aamuin illoin. Kyllä tästä vielä noustaan. On kertomista siitäkin vuositarkastuksesta melkoisesti seuraavaksi kerraksi kunhan jaksan paremmin. Toivottavasti ennen reissulle lähtöäni, sillä lähden jos vain tämä köhä on paremmalla puolella keskiviikkona Suomea kohti muutaman päivän reissulle tapaamaan vanhoja ystäviä.

Elämä on joka tapauksessa kuin vuodenajat. Kai tässä mennään muutenkin talvea kohti, eikä vain luonnon kalenterissa. Nautinnollista aikaa joka tapauksessa. Taidan kohta sanoa, että jokainen vuodenaika on yhtä ihanaa. Olisiko niin, että olen onnellinen ihminen, jolloin olosuhteet eivät muokkaa elämääni vaan sisäinen olotilani ja käsitykseni ajatuksen voimasta ja muusta hengellisestä ja henkisestäkin ulottuvuudesta pitävät laivani oikeassa kurssissa. Olisiko näin yksinkertaista tulla onnelliseksi?