Ei ole enää perhosia vatsassa. Oli kiva tavata 10 ihmistä eilen, meitä viime syksynä leikattuja, siis gastric bypass. Sai tarkoin katsoa jos silmät näkivät oikein kun uusi ihminen saapui joukkoon. Tuttuja piirteitä kyllä löytyi, mutta olemus aivan outo useimmalla.

Söimme hyvän illallisen ja sen jälkeen meillä oli arvauskilpailu siitä kuinka monta kiloa tämä 11 henkilön ryhmä on kadottanut läskiä tämän vuoden aikana. Se summa tuntuu minusta edelleenkin tähtitieteelliseltä yhtälöltä, sillä summa on 424.5kg. Minä en arvannut lähellekään oikein tuota summaa, pistin liian vähän kiloja, kai omaani ajatellen.

Jatkoimme pelaamalla bowlingia ja se oli tosi hupaisan hauskaa pitkästä aikaa. Kyllä sinne kouruun meni monta kertaa hyvä yritys, mutta kyllä muutaman vahinko streikinkin saimme, myös minä. Hiki tippui kun tunti oli kulunut siinä hommassa loppuun. Erosimme päättäen tavata vuoden kuluttua uudelleen.

Sain moneen omaan kysymykseeni tai pohdintaani vastauksen. On ehkä todellakin hyvä, että minulla paino on laskenut tosi hitaasti ja portaittain. Psyyke on ehtinyt mukaan, eikä ole tullut muitakaan imeytymishäiriöitä niin paljon. Kuulin vakavan tarinan liian nopeasta laihtumisesta ja se veti naaman hetkeksi tosi vakavaksi.

Iloita sain myös omasta melko aktiivisesta liikunnasta. Liikkuminen kuulostaa olevan melkoinen koetinkivi useammallekin jos se ei aina minullekaan ole niin itsestään selvyys ellei ole jotain hyvää porkkanaa apuna. Kuitenkin siihen lopputulokseen tulimme, että liikunta on kyllä ihan A ja O tässä prosessissa.

Kaunis ruusu tuossa pöydällä muistuttaa minua eilisestä vielä jonkin aikaa ennenkuin se rupsahtaa. Onpahan sitten kaksi rupsahtaneen näköistä ruusua aamukahvilla ukkelin kaverina. Nyt metsään lenkille joka tapauksessa, sillä on hieno sää ja kangas punaisena puolukoita. Ainakin hetkeksi unohtaa rupsahtamisen oireet.