On tulossa aurinkoinen päivä, joten lähden poimimaan puolukoita tuonne suuren vaaran päälle. Itselleni en tarvitse kuin pari litraa, mutta ainahan tarvitsijoita löytyy.

Eilinen päivä oli mielenkiintoinen monessa mielessä. Hauskinta oli keskustelu ystäväni kanssa savolaisuudesta. Hänen mielestään Pohjois-Karjala on savoa. Minun mielestäni taas se ei ole sitä.

Sitä perustelen esim. sillä, ettei savolaisilla vielä tänäänkään ole karjalanpiirakat perinne ruokalistaan kuuluvaa. Savolaiset ovat edelleen huttukansaa.

Parasta oli saada mahtavan hyvä sivu savolaisia tarinoita ja huumoria. Luin ja nauroin vatsa kippurassa. Tuskin ilman tätä keskustelua olisin niin kivaa postia saanutkaan.

Onhan tietenkin syynä myös se, että lapsuudessa sain eväät savolaiselta äidiltä ja isä taas oli pohjois-karjalainen. Kesiä vietin Pielavedellä ja siellä sain kuulla kunnon savon kieltä. Äiti haikaili usein sinne Savon sydämeen ja hänen mielestään ihmisetkin savossa olivat lupsakampia kuin Pohjois-Karjalassa. Tässä lienee syy, että Kuopiossa käydessäni haluan istua ja kuunnella sitä murretta vanhojen ihmisten suusta. Tosin sekin taitaa kohta olla kuolemassa.Itse en osaa puhua savon kieltä.

Kalevalaa olen lukenut moneen kertaan, mutta se avautui paremmin vasta sitten kun sain lukea sen savon kielellä. Samoin katekismuksen opit ovat savoksi hyvin elämän läheisiä neuvoja ja hyvin ymmärrettävästi kerrottuja.

Onhan tässä melkoiset identiteetin perustat ollessani lähtöisin Pohjois-Karjalasta, syntynyt pielavetisestä äidistä pielisjärveläisistä eväistä Kontiovaaran kylässä ja nelivuotiaasta asunut Pielisen länsi puolella Juuassa, mutta nykyisin olen ruosu. Siitä huolimatta tunnen olevani puoli savolainen ja puoli pohjois-karjalainen alku juuriltani.

Juuan murre on jäänyt puheeseeni ja kai pysyykin loppuun saakka, sillä en ole siitä jostain syystä halunnut luopua. Yleiskieli ei oikein taivu suussani, kai siitä syystä kun ei ole kokonaiset savolaiset leukaluut. Puolikkaalla tulee vaan puolikasta tahtoipa tai ei, hi hi.