Lupasin kirjoittaa vuositarkastukseen liittyvästä jo aikaa sitten. Verikokeet näyttivät ihan hyvältä, siis veren rasvat ja sokerit. Ei niissä ole aikoihin ollutkaan mitään vikaa enää, eikä rasvoissa koskaan. Kyllä sairaanhoitaja oli ihan tyytyväinen tähän painon alenemiseen etenkin mitattuaan vyötärön, sillä 24 cm pienempi olen siitä kohti, joten kai suhteessa muualtakin on sitten lähtenyt melkoisesti. Itsehän sitä ei enää huomaa niin hyvin kun toivon aina enemmän ja enemmän vähenemistä. Olen jo niin iäkäs, että on kuulema paljon parempi tällainen hidas meno, joten en saa menettää toivoani ollenkaan vielä. Nimittäin yleensä kaksi vuotta leikkauksen jälkeen paino tippuu yleensä ja vasta sitten asettuu mihin asettuu.

Sain apua myös näiden röllörintojen kanssa liikkumiseen. Ne kun tahtovat jäädä joka väliin, palaa hellan reunalla ja etenkin hölkätessä hölskyttävät olkapäät verille. Sain siis sellaista kangaspussia, jota voin kaksin kerroin käännettynä vetää rintojen yli, jolloin ne jäävät tosi tiukalle, eivätkä pääse hölskymään mihinkään suuntaan. Oli tosi hyvä juttu, josta en ole koskaan aiemmin edes kuullut. Sillä eihän tällaisille meijereille mitään urheilurintsikoita ole edes valmistettu.

Siis me puhuimme myös rintojen pienennysleikkauksesta kerrankin ihan asiallisesti. Sitä lähetettä saan pyytää omalta lääkäriltä, mutta tuskin saan leikkausta ellei vielä 10 kg lähde painosta pois. Eli tiukassa se leikkaus on edelleen, kuten oli nuorempanakin. Kyllä minä jo nämä roikkuvat meijerit mielelläni luovuttaisin vaikka tutkimuksen hyväksi. Elämä helpottuisi kyllä kovasti jos näistä eroon pääsisin.

Keskustelimme myös näistä syömisistä ja laihtumisesta enemmänkin, sillä joskus olen miettinyt jos syön liikaa marjoja ja hedelmiä ja se pitää tätä menoa niin hitaana. Kysyin jos vaihtaisin GI juttuihin ainakin osan, niin hän oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei mitään kuureja eikä ainakaan noita rasvakuureja, joita nykyisin suositellaan normaalin vanhan suosituksen sijaan. Ei, on syötävä koko loppu elämä viisi ja mieluummin kuusi kertaa päivässä ihan normaalisti vanhan ravinto opin mukaisesti, eli kolme pääateriaa ja välipalat, että palaminen pysyy tasaisena. Hän oli sitä mieltä, ettei marjoja ja hedelmiä voi syödä liikaa.

Liikunta oli yksi tärkein asia. Kerroin miten paljon olen mennyt ja yrittänyt. Hänen mielipiteensä oli se, että riittää kun sen puoli tuntia tulee päivittäistä liikuntaa. Jos sitten haluaa kohottaa kuntoa tai saada lihasvoimaa enemmän niin se on toinen juttu, mutta tällaiselle sydänvikaiselle riittää peruskunnon ylläpito. Se kyllä oli evankeliumia sielulleni, sillä olen ajatellut liikkuvani liian vähän. Puoli tuntia on tosi vähän ja sen kyllä jokainen pystyy vaivatta tekemään tavalla tai toisella.

Raudan ja B12 kokeiden otto onkin sitten terveyskeskukselle siirrettyä valvontaa. Sieltä olisi jo oikeastaan pitänyt tulla kutsu kokeisiin, mutta ei ainakaan vielä ole sellaista näkynyt. Samalla pyydän mittaamaan myös kalciumin, sillä juon paljon vähemmän maitoa nykyisin, tosin yritän sitä paikata juustoilla ja jugurtilla. Maito niin paukututtaa kovasti peiton alle päästyä, hi hi. En viitsi kaveria tukehtumalla sentään päästää päiviltä.

Kaikin puolin on tämä aika gastric bypass leikkauksen jälkeen minulle aivan kuin uusi elämä. Kyllä parin kymmenen kilon katoaminen on sentään paljon ja helpottaa elämää melkoisesti. Sehän on 40 kpl ½kg voipakettia! Jos sellaisen kassillisen ottaisin nyt kantaakseni vaikka kahdessakin kassissa niin tiukkaa tekisi päästä tästä edes autolle. Olen juonut sokeroitua mehua, eikä verensokeri siitä nouse. Eli myös haima jaksaa tuottaa insuliinia ihan riittävästi. Nitroja olen tarvinnut ottaa vain muutamman kerran ja ehkä olisi silloinkin sydänkipu mennyt ohi levolla. Selkäsärky on vähentynyt huomattavasti. Pystyn kävelemään jo ylämäkeenkin jonkun matkaa ennenkuin alkaa selkään pistämään. Onneksi on tätä vaihtelua riittävästi maastossa.

Elämä on niin ihanaa kun ei tarvitse koko ajan kipujen kanssa taistella. Pääsen liikkumaan lähes esteettömästi mihin ja miten haluan. Mielialakin on lähes aina iloinen ja pirteä. Joskus täyttää suuri kiitollisuus mieleni ja toivon, että mahdollisimman moni liikalihavuudesta kärsivä saisi tämän saman avun tarvitsematta taistella vuodesta toiseen aivan turhaan erilaisten dieettien kanssa. En enää uskalla edes ajatella mitä elämäni olisi ilman tätä toimenpidettä. En ainakaan tanssisi buggia, enkä kovin tangoakaan.