Vuosi lisää ikää

Tänään siis tuli 58 vuotta minun mittariini täyteen. Olen kyllä pitänyt itseäni jo tämän ikäisenä varmaan viime maaliskuulta saakka. Jotenkin otan nämä vuodet ikäänkuin ennakkoon. Eilen kylläkin hoksaksin ukkelin kanssa ajellessa kaupungista, että minullahan on vielä todella aikaa ennenkuin täytän sen maagisen 60v. Siis kokonaista kaksi vuotta vielä siihen etappiin.

Tässä iässä alkaa jo ymmärtää sukupolven katoavan toisensa jälkeen. Nyt on meidänkin suvussa meidän vuoro seuraavana kadota manan majoille. Olen ollut kyllä jo vuosikymmeniä isän puolelta suvun vanhin nainen. Sekö lienee hartioita painanut niin kovasti.

Eihän tästä kauan ole kun äiti täytti 50v ja vielä vähemmän aikaa kun hän täytti 70v. Silti jo hänenkin pois menostaan on kulunut 12 vuotta muutaman päivän kuluttua. Alan jo uskoa itsekin siihen, että ihmisen sisäinen ikä on varmaan jokaisella se oma vakio. Minusta tuntuu kuin sisäisesti olisin siinä vähän yli 40v, vaikka tämä ulkoinen rapistuukin melkoista vauhtia. Ei ihme jos nuorempana tunsin itseni aivan kauhean vanhaksi, sillä se sisäinen minä oli varmaan jo silloin nelikymppinen, vaikka en sitä tiedostanut.

Ei minua vanheneminen sinällään vaivaa mitenkään. Ihan mukavaa on elää tätä keski-ikäisen naisen melko vapaata elämää. Eikä minua rypyt kiusaa, ne ovat mielestäni elämän rikkautta. Eikä vanhettumiselta ja rupsahtamiselta kukaan säily ilman kauneusleikkauksia tai silikonia tai niitä seerumeja. Mielestäni on jopa melko huvittavan näköistä katsella Lenitaa. Hän on kyllä kyennyt säilyttämään kasvot lähes rypyttöminä, mutta kaulasta näkee hänellä ikää olevan jo melkoisesti. Ei ikäänkuin ole samassa paketissa se pää.

Onhan toki jokaisen oma asia, miten haluaa vanhenemisensa näyttää tai olla näyttämättä. En ole ymmärtänyt ryppyvoiteiden päälle mitään, enkä ole oppinut käyttämään niitä koskaan. Saippua ja vesi on ollut se tärkein ja viime vuosina saippuaakin yhä harvemmin kasvojen pesuun niin ei kuivu iho. Lähtee nämä maalla tulevat saastat kasvoista ihan vedelläkin. Ja saunassa käydessä tulee ihohuokosetkin puhtaiksi hiotessa.

Innostuin kyllä pari vuotta sitten käyttämään vähän meikkiä vuosikymmenten tauon jälkeen. Eli huulipunaa ja kajaalikynää enimmäkseen. Joskus laitan jopa mascaraa, vaikkakin tuntuu ettei noita ripsiä ole kuin muutama tynkä jäljellä. Näissä nykyisissä mascaroissa on sitä täyttävää ainetta, niin nämäkin tyngät näyttävät muka nätimmiltä kun vain sen mascaran jaksaa harjata ripsiin. Siihen hommaan kyllä on oltava suurentava peili ja siltikin homma on vaikeaa kun en näe kunnolla ilman silmälaseja ja niitähän ei näin tärkeässä hommassa voi pitää.

Silloin nuorena eli alle kaksikymppisenä minullakin oli aivan kauhean rasvainen iho. Oli sitä näppylää eli akneakin silloin tällöin. Sinkkivoidetta siihen vaivaan laitoin minäkin ja tietenkin piti puristella ja tiristellä niitä mustapäitä jatkuvasti, jolloin se tulehdus tietenkin vain lisääntyi. Kunpa olisin silloin tiennyt, että vanhemmiten siitä rasvaisesta ihosta on pelkkää hyötyä niin ehkäpä en olisi niin kauheasti kärsinyt huonosta ihosta. Ei ole vuosiin ollut mustapäitä eikä muitakaan näppylöitä. Enkä tarvitse kosteusvoiteitakaan kuten niin monelle se on ehdotonta joka aamu ja yöksi yövoiteet ettei iho ole liian kuiva.

Onneksi tämä rupsahtaminen tapahtuu vähitellen niin ei sitä itse niin hyvin edes huomaa. Toiset samanikäiset kun näyttävät niin mahdottoman vanhoilta ja harmailta. hi hii. Minäkin joskus katselen synnyinseudun lehtiä ja nähdessäni vanhoja koulukavereita kuvissa ihmettelen kuinka vanhoja he ovatkin. Jos yleensä mitään tuttua löydän enää muistini perusteella, vaikka nimi olisi kuinka tutun oloinen. Tai sitten on toisin päin, että kuvassa näkyy paljonkin tuttua, mutta nimeä en saa millään pääni lokeroista nousemaan mielelle.

Mukavaltahan se kieltämättä tuntuu kun ukkeli muistaa melko usein sanoa jotain nättiä ulkonäöstäni. Tosin joskus epäilen sitä todenperäisyyttä ja sanonkin hänen vain lämpimikseen höpisevän niin saa pidettyä minut hyvällä tuulella. Hän kyllä väittää olevansa ihan tosissaan, joten olkoon sitten niin. Onhan elämä ainakin hänelle helpompaa jos olen hyvätuulinen aamusta iltaan. Enkä sitä todellakaan aina ole.

Katselin joku aika sitten vanhoja valokuvia ja huomasin ihmeissäni oman mummini olleen todella vanhan näköinen vain vähän yli viisikymppisenä. Muistan hänet aina yhtä kurttuisena, mutta varmaan myöskin sen ajan vaatetus teki ihmisestä vanhan näköisen. Oli se pakollinen huivi ja puoli sääreen ylettyvä mekko naisilla jo kohta aikuistumisen jälkeen päällä. Ja varmaan myös se nälkä ja kova työ kuluttivat sen ajan ihmisiä enemmän kuin tämän päivän kiire. Nykyisinhän ei ole suurtakaan eroa naisten pukeutumisessa eri ikäryhmien välillä. Onneksi.

Niinpä tänään nautiskelen ja lueskelen onnitteluposteja tai valitteluposteja. Ukkeli aikoo lähteä ostamaan kakun ja kukkasia, vaikka kieltelin joutavasta. Hän on kyllä itse sen makean perään niin ostakoon. Kukat hän kyllä suostui ostamaan silkkisinä. Niistä on iloa vuosikymmeniä. Olen nimittäin siirtymässä sisällä kokonaan silkkikukkasiin, niin voin kesällä olla hyvällä mielellä poissa kauemminkin kotoa vaivaamatta ketään kukan kasteluun. Perennat pärjäävät ulkona sillä mitä taivaalta tulee kun niille antaa keväällä perushoidon. Onhan tähän muutokseen mennyt aikaa, mutta nyt olen tämän täysin hyväksynyt. Vähitellen vien nämä loput kasvit tästä työpöydältäni miniälle. Siellä ne eivät kauan pysy hengissä, mutta en tarvitse heittää niitä itse kompostiin kuitenkaan, hi hi. Kuuluukohan tällainenkin muutos myös tähän vanhenemisen prosessiin?