Maapallon kauhut

Kyllä viimeaikaiset tapahtumat ovat olleet järkyttäviä koskien maapallon tasapainoilua itsensä kanssa. Pakkanen tappaa Mongoliassa, Haitin maanjäristys ja nyt vain näin lyhyen ajan jälkeen uusi maanjäristys Chilessä. Onhan nämä tapahtumat ihan luonnollisia ja niitä tapahtuu ihan koko ajan, mutta usein merien syvyyksissä tekemättä niin suurta tuhoa ihmisten keskuudessa.

Aikoinaan ei ollut näitä viestimiä kertomassa tapahtumista reaaliajassa. Varmaankin silloin tapahtumien keskipisteessä olleet ihmiset uskoivat maailmanlopun tulleen. Kyllähän se monelle ihmiselle on ajan loppumisen merkki, sillä paljon ihmisiä menehtyy näissä mullistuksissa, vaikka rakennusteknologia on kehittynyt. Miten paljon tulevaisuuden uskoa ovatkaan ne hengissä säilyneet ihmiset tarvinneet kun ovat aloittaneet elämänsä rakentamisen aivan alusta kaiken sen tuhon keskellä.

Millainen mullistus onkaan sitten maapallon sisimmässä tai navoilla ajatellen meidän elintilaamme. Ehkäpä tuo napojen sulaminen on ihan normaali kuvio ja muutaman sadan vuoden kuluttua maapallo keikahtaa toiseen kulmaan jättäen tämän meidän kauniin pohjolan meren alle tyystin tai sitten peittää sen uudelleen jääpeiton alle. Silloin ehkä puhutaan vedenpaisumuksesta uudelleen, jos enää on ketään siitä kertomaan jäämässä jossain pallon osassa. Kenpä sen tietäisi. Tuskin tätä elintilaa on tarkoitettukaan ihan ikuisesti kestäväksi ja kehittyväksi alueeksi, vaikka me tässä melko turvallisin mielin asustelemmekin.

Eipä silti, emmehän mekään ole täysin turvassa maanjäristyksiltä. Niitähän tapahtuu usein täälläkin, tosin niin heikkoina, että harvemmin huomaamme edes. Kerran olen havahtunut siihen ollessani eräänä aamuna töihin lähdössä kun maa jalkojen alla alkoi tärisemään. Luulin suuren kuorma-auton tai liian matalalla lentävän koneen olevan asialla kunnes huomasin olevan täysin hiljaista. Eikä se tärinä kestänyt kuin joitakin sekunteja. Se oli yksi niitä vahvimpia maanjäristyksiä. Mökkijärvellä siitä tuli melko paljon vahinkoja mökkiläisille, sillä järven ranta ikäänkuin nousi pystyyn. Meidänkin rantaan tuli lähes metrin korkuinen seinämä, tosin siitä ei mitään muuta vahinkoa aiheutunut. En muista enää mikä vuosi se oli. Silloin puhuttiin kylläkin, ettemme ole turvassa edes maanjäristyksiltä täällä pohjolassa.

Ei sitä vaan kovin usein tule ajatelleeksi kuinka arvaamatonta tämä elämä oikeastaan on. Hengen meno on aivan hiuskarvan varassa usein erilaisissa tilanteissa. Valtavat bakteerihyökkäykset ovat ihan arkipäivää jo sairaaloissamme, saatikka muuallakin. Sitä paitsi ei meille mitään ongelmatonta ja onnellista elämää ole missään edes luvattu. Sitä me kyllä itsemielessämme rakennamme tavalla tai toisella luoden jopa jonkin asteen vakuutuksia sen mahdollisuudelle tai ainakin maksamme itsemme kipeiksi vakuutuksia kaiken varalta.

En osaa edes kuvitella sitä tilannetta kuin näinä päivinä on satojen tuhansien chileläisten osana. Aloittaa elämä jälleen kerran aivan tyhjästä. Meikäläinen on kuvitellut alkaneensa pariin kertaan elämän uudelleen alku tekijöistä, mutta eihän se sitä silti ole ollut. On ollut aina katto pään päällä ja perusturva jollain tavalla taattuna. Eli oikeastaan hävettää tämä oman köyhyyden valittelu, jota tapahtuu silloin tällöin aivan joutavasta. Millaista olisi elää ilman asuntoa ja kaiken menettäneenä, osa läheisistä kadoksissa ja osa kuolleiden joukossa. Ei voi sanoa muuta kuin: Herra armahda meitä.