Muikkukukko uunissa

En ole muikkukukkoa tehnyt varmaankaan vuosikymmeniin. Lienen tehnyt viimeksi edelliselle appiukolle, joka hänkin on ollut poissa jo lähes 40v. Olen siis ollut oikeastaan nuori tyttö edellistä muikkukukkoa tehdessäni! Varmaankin anopin ohjeen mukaan tein silloin kuoritaikinan, sillä meillä kotonahan tehtiin yleensä vain hapantaikinakuoreen milloin linnun lihasta ja perunoista, läskistä ja perunoista ja joskus hyvin harvoin läskistä ja lantuista.

Nykyisin minulla on vakio ohje sekä kukon tekoon kuin piirakan kuoriinkin. Se on mielestäni jotenkin paras ja olen elämäni varrella kokeillut monia versioita. Tätä kukkoa voi syödä myös huonohampainen, sillä kuoresta tulee hyvin pehmyt.

Tänään kukko alkoi kyllä kiekumaan uunissa eli se alkoi vuotamaan. Sehän ei ole hyvä lopputulokselle, mutta minulla on siihen vanha konsti. Käännän kukon selälleen niin loppuu se kiekuminen, eikä nesteet valu hukkaan pellille.

Vien nämä kaksi kukkoa eräälle ystävälle monista saamistani palveluista vastapalveluna. Lupasin kyllä alkaa ottamaan silloin tällöin sekä kukko että karjalanpiirakka tilauksia ja vien sitten karaoketanssireissuilla tilaukset perille. Eihän tällä hommalla varmaan pääse rikastumaan, mutta saapa ainakin kaikkein hätäisimmät herkkujansa tarvitsematta odottaa kesälomaa ja Kuopion torille menoa. Täällä meillä tällaiset hommat lasketaan hobby tuloksi ja vasta viiden tonnin jälkeen tarvitsee verottajalle ilmoittaa, joten sellaisiin summiin en missään tapauksessa pääse vaikka leipoisin niin paljon kuin vain jaksaisin. Onhan tämä minulle mieluista puuhaa, emmekä jaksa niin paljon itse syödä kuin mitä haluan leipoa.

On vähän outoa viiden tiiviin päivän jälkeen olla ihan kaksistaan kotona. Jotenkin tuntuu kuin yllättäen olisi vuorokauteen tullut suuri määrä tunteja lisää! Ja tuskin on yhtään enempää tai vähempää kuin aikaisemminkaan, mutta tunnehan ei ole mitattavissa järjellisesti.

Tytär sai työkutsun Etelä-Afrikkaan ja lähtee huomenna vain vuorokauden varoitusajalla. Meillä on nyt hänen asunto käytössä niin usein kuin vain haluamme huhtikuun alkuun saakka. Saamme paljon vaihtelua elämään tällä tavalla. Harmi vaan kun vielä on tätä lämmityskautta melko pitkään ennenkuin sekin huoli on poissa.

Emme ole vielä kuulleet mitään tuhkauurnan suhteen. Joka päivä odottelemme. On varmaan sitten uuden itkun aika, tosin tuskin se enää niin kauan kestää. Kaksi viikkoa on jo reilusti takana ja tuntuu aivan käsittämättömältä ajan kuluminen. Eilen hiljaisuuden täyttäessä mökin sain tiristellä vielä melkoisen määrän vettä silmistä ja ikävää sydämen sopukoista. Tämä hiljaisuus yksin ollessa on todella suuri, ei sitä aiemmin tullut edes ajatelleeksi kun joskus harvoin olin päivän tai pari yksin kun ukkeli oli Hermannin kanssa menossa metsällä tai mökillä.