Kun lapsenlapsi on sairas

Meidän pikkuinen mies tuli eilen tänne viiden päivän hoitoon. Hänellä oli jo toissa iltana noussut kuume yli 40 asteen, eikä eilinen päivä mitään helpotusta siihen tuonut. Ukki ajeli lapsen kanssa tänne ja matka meni hyvin, sillä poika sai Alvedon peräpuikon ennen matkaa ja nukkui lähes koko matkan.

Ilta meni miten meni. Ruoka ei maistunut, eikä oikein mikään muukaan, kuten hedelmät tai marjat, jotka yleensä ovat hänen suurta herkkua. Vuorotellen hyssyttelimme häntä sylissä ja kellon tullessa puoli seitsemään aloitimme jo iltahommat. Hän oli tosi kuumeinen ja laitoin peräpuikon ilman lämmön mittaamista mittarilla, sillä mielestäni se olisi ollut jo lapsen rääkkäämistä. Hän huokasi aivan kuin helpotuksesta kun sänkyynsä pääsi ja halusi kattolampun palamaan sänkynsä yläpuolella.

Parissa minuutissa hän oli unessa ja nukkuikin pari tuntia aivan sikeästi heräilemättä. Sitten se alkoi kuten arvasinkin, sillä kuumeinen lapsi haluaa juoda usein. Niinpä minulla oli iltayövuoro viedä mehua ja etsiä tuttia ja aamuyön kahden jälkeen sovimme ukin hommaksi.

Neljän jälkeen ei enää riittänyt nämä palvelut, sillä hän oli oksentanut sängyn märäksi ja oli aivan märkä muutenkin hiestä. Joten aloitimme yhteisen urakan vaihtamalla kaikki puhtaisiin. Se olikin hyvä, sillä samalla tuli myös harvinainen yökakka puhdistettua ja sekin peräpuikko meni samalla vaivalla. Ukki sai kannella hetken ja sittenkään lapsi ei omaan sänkyynsä tyytynyt vaan pyllähti vihdoin ja viimein meidän väliin.

Kyllä siinä tilanteessa ukin ja mummin ajatukset pyörähtivät rukouksen puolelle. Hätäkin jo tuli, jospa lapsella on jotain muuta kuin hampaan puhkeamisesta tullut infektio. Aamuyö meni sitten rauhallisesti ja Lucas nukkui puoli kymmeneen saakka. Hänellä ei ollut lämpöä aamulla ja se helpotti meitä kovasti.

Vaikeinta on ollut ne varmaankin useat kymmenet kysymykset Hermannista. Ei tuon ikäinen lapsi ymmärrä kuolemaa ja vaikka kuinka yritettiin sanoa joka kerta samalla tavalla, että Hermannia ei enää ole, niin meni vain hetki kun hän kysyi sitä samaa asiaa. Se teki kipeää. Onneksi edellisenä iltana vahingossa löysin viime keväänä teettämäni muovitetun suurennoksen ja sen laitoin tuolille. Kuvaa on yhdessä silitelty ja siinä puhuttu mikä on tuntunut oikealta ja tarpeelliselta. Lucas meni myös useamman kerran ovelle avatakseen Hermannille oven, kuten on tehnyt siitä saakka kun oven ripaan on itse ylettynyt. Nyt oli pakko lukita ovi, ettei hän olisi palelluttanut itseänsä pitäessään ovea auki odotellessaan Hermannia.

Nyt hän nukkuu päiväunia, joten saattaa tulla virkeä ja pitkä ilta. Toivoa vain voin, että se kuume nyt pysyisi poissa ja lapsi alkaisi syömään. On hän ainakin maitoa juonut ja saahan siitäkin hyvää ravintoa ja ainakin nestettä.

Ei varmaankaan ole vanhemmille helppoa lähteä tällaisessa tilanteessa reissulle, mutta yritin selittää heille asiat parhain päin ja että yö meni hyvin. Sanoin myös, että ellei kuume laske tänään haemme kyllä apua, sillä emme ole eka kertaa pienen lapsen kanssa sentään. Käskin heitä sulkemaan puhelimet ja annoin luvan soittaa vain huomen illalla 18-19 välisenä aikana, hi hi. Toivottaa onnellista matkaa tuntui aivan sydämen pohjasta saakka aidolta ja välttämättömältä.

Nyt tässä odottelen, milloin tytär sieltä soittelee ja kyselee apua vauvan hoitoon liittyvissä jutuissa tai auto pörähtää pihalle ja sieltä tulevat tänne. Se olisi kyllä ihan kivaa jos vaan Lucas tuosta toipuu. Nyt vuorottelemme levon kanssa ukin kanssa, sillä emme muuten jaksaisi. Mitenkähän monet ystäväni, jotka ovat mummeja, jaksavat hoitaa useampaakin lastenlasta ja ihan yksin useitakin päiviä, jopa viikonkin kerrallaan!! Meillä on ihan täysi työ yhdessäkin jakaen kaikki hommat. Kaipa sen tässä hommassa oikeastaan tajuaa, kuinka vähän sitä niin sanottua työkykyä on jäljellä, ei kai sitä muuten eläkeläisiä vielä oltaisikaan.