Hiihtoreissu takana

Vihdoinkin sain itseni pakotetuksi suksille melkoisen ähkimisen jälkeen. Nimittäin se ähkiminen tuli vaatteita ja monoja päälle laittaessa. Syke nousi jo siinä melko korkealle kun en omia urheilusukkiani meinannut löytää mistään! Viimein ne pilkahtivat esille ukkelin vaatehyllyltä takaa. Toiseksi harmikseni en meinannut löytää pipoa, jota yleensä hiihtäessä olen pitänyt. En vaan muistanut enää sen olleen minulla mukana viime viikonlopun maalikyläreissulla ja siksi edelleen oman laukun taskussa.

Kun viimein pääsin suksille, en meinannut taipua laittamaan sidettä kiinni ja sen kanssa ähkin aikani. Kunnes kaikki pelit oli paikallaan ukkelin tuodessa vielä puhelimenkin taskuun varmuuden vuoksi. Nitropurkkia en kyllä minäkään muistanut.

Lähdin tätä meidän metsään ajettua kelkan jälkeä hiihtelemään ja kohtahan siinä sellainen pieni ´ja oikein loiva mäki koetteli minun tasapainon heikkoutta, tosin pysyin pystyssä juuri ja juuri. Sitten meidän takarajalla tulikin tänkapå eteen, sillä toinen jälki vei jyrkästi suoraan alas ja toinen suoraan ylös. Kokeilin ylös, mutta en jaksanut sauvoa, joten oli käännyttävä alas, jolloin arvannetkin seurauksen.

Sukset lähtivät sellaisella vauhdilla sitä jyrkkää alaspäin ja minut valtasi aivan kauhea pelko kaatumisesta. Niinpä ainoana keinona oli yrittää kääntää koko meno ulos jäljeltä hankea kohti. Se onnistui nipin napin ja aivan viime hetkessä sain väistettyä kaatumisen. Kyllä siinä kirosin ukkelin ajattelemattomuuden ajaa juuri pahimmista paikoista tietäen miten heikko olen laskemaan mäkiä. Viimekin vuonna tuossa kohtaa jouduin usein kiertämään hangen kautta päästäkseni mieliladulleni vähän kauemmaksi.

Niinpä käänsin sukset kotia kohti ja nautin tuon tasaisen pätkän kun jaloista se pelosta ja jännityksestä syntynyt vapina hetken päästä hellitti. Nyt on ukkeli ajamassa uutta jälkeä moottorikelkalla. En kyllä enää tänään lähde sitä kokeilemaan, sillä varmaan jo tästäkin vartin menosta on lihakset jäykkänä aamulla vaikka tästä saunaan olenkin lähdössä pehmittämään niitä ihan kohta.

Ainakin se kropan kutina lakkasi toistaiseksi. Mutta ikävä rinnassa nostelee päätänsä aivan kauheasti. Sitä lisäsi vielä se kun naapurin koira oli käyttäytynyt kovin kummallisesti aamulla eli aivan samalla tavalla kun Herman sinne joskus salaa meni tarkastelemaan tilannetta ja Puffe sen huomasi. Silloin tuli pienestä koirasta iso ja valtavan vihainen. Näin siis oli aamulla ja H. ei ymmärtänyt mistä moinen johtui, sillä mitään ei näkynyt missään. Sanoin, että kai Herman kävi samalla reissulla sielläkin kun kerran oli täälläkin sitä kakkua katselemassa. Kyynelet se sai pintaan ja saa vieläkin. Kai on alettava soittelemaan tuhkauurnan jälkeen, jospa Herman haluaa tulla kotiin uurnassa ja siksi tätä elämää näin paljon hänen koettavaksi. Jos ovat vaikka unohtaneet soittaa kiireiden vuoksi sieltä klinikalta. Autokuume laski kovasti joka tapauksessa.