Luminen maisema

On siis helmikuu lopussa, päivä on jatkunut ja illan sinertävä hämy saapunut kevään merkkinä. Minä vaan en ole ollenkaan vedossa kuten luonteen piirteisiini kuuluu kevään lapsena. Saattaisin nukkua kellon ympäri ja enemmänkin, mutta järki sanoo sen olevan tuhoisaa mielelleni. Niinpä pakotin itseni nousemaan kahdeksan jälkeen tänäkin aamuna.

Vihdoinkin sain lakanat koneeseen ja ukkeli lupasi huolehtia lopun sänkyjen ja makuuhuoneen siivouksesta pölyjen pyyhkimistä vaille. En viitsi edes sanoa, montako yötä on samoissa lakanoissa nukuttu. Onneksi on välillä oltu muuallakin yötä.

Linnut ikkunan takana seuraavat kyllä elämääni varmaankin melko tarkoin. Ylös noustuani oli sellainen oikea lumipurku, kuten lapsena sanottiin. Suuria hiutaleita sakeana tippui taivaalta niin raskaan näköisenä maahan, mutta lakkasi jo aikaa sitten. Silloin linnutkin näkivät minut istumassa tässä koneella alkoivat "puhumaan" ja kyselemään, eikä sitä aamuruokaa tänään jo tulisi tarjolle.

Lähdin ulos ja pukeuduin lumitöitä varten kevyesti. Vein linnuille ruokaa, mutta ruokapaikka oli ensin siistittävä tasaiseksi. Sitten aloin kolaamaan lunta. Lähes tunnin uurastettuani piha on suurimmaksi osaksi valmis, sillä ukkeli oli aloittanut jo lehteä hakiessaan rappujen edestä. Hyvä olikin niin, sillä vallit alkavat olla niin korkeat etten enää jaksa saada lunta niin ylös tässä rappujen edessä. Onneksi lumi ei ollut kuitenkaan märkää kuten epäilin lähtiessäni ulos. On edelleen nipin napin miinuksen puolella niin lumikin oli edelleen kevyttä.

Flunssan oireet kylläkin kiihtyvät, nokka vuotaa, kurkkua kutittaa ja päätä pakottaa. Toivottavasti menisi jo ohitse huomiseen ennenkuin Lucas tulee tänne meidän iloksi muutamaksi päivää vanhempien tehdessä muuttoa.

Minua odottaa mukava puuha. Tein eilen perunavelliä ja nyt siitä lopusta leivon rieskaa. En ole aikoihin leiponut rieskaa ja nyt sitä alkoi haluttamaan joku päivä sitten kun siskoni kanssa puhuttiin jostain muusta ruokaan liittyvästä. Eihän se perunavelli ole mitään ravintorikasta ruokaa, mutta joskus haluttaa niitä lapsuusajan eväitä maistella ja etenkin kun veljeni oli aikeissa tulla käymään ajattelin hänet yllättää perunavellillä. Ei sitten tullutkaan ja nyt on sekä sienisalaattia, marjapuuroa ja kohta myös perunarieskaa millä herkutella.

Joskohan tuo leipomisen himo voittaisi tämän sitkeyden ja saisin puhtia aloittaa sen samalla kun lämmitän pannua ja kuuntelen radiota. Muuten vieläkin yritin pukeutua ihan hiljaa, ettei vain Herman heräisi ja olisi mukaan lähdössä kunnes tajusin, ettei hän enää kipaise rappuja alas kuullessaan vielä vanhanakin minun pukeutumisesta aiheutuvan äänen. Ikävä hipaisi kipeästi.