Väsynyt kantapää

Oli tosi kivat karaoketanssit reilun sadan km päässä eilen. Olimme sitä tilaisuutta odotelleet tangofestareista saakka saatuamme silloin infoa asiasta. Aloimme siis valmistautumaan lähtöön jo hyvissä ajoin ja neljältä starttasimme matkan.

Sain vuoron ajaa tämän kerran. Vähän jännitti pysyykö tie kuivana ja sulana mennen tullen. Mennessä pari kertaa laskeutui sumua kylmän tien pintaan ja jäätyi siihen, mutta vain ne kerrat ja kotimatkalla tie oli aivan kuiva ja sää oli muutenkin lauhtunut. Lähes täysi kuu oli kadonnut hymyilemään pilviverhon taakse.

Saavuimme pelipaikalle hyvissä ajoin ja se olikin viisasta, sillä meni kauan hakea paikkaa hyvin pienen kylän takaa. Väkeä oli enemmän kuin kukaan osasi odottaa, sillä olihan tämä eka kerta järjestää Munkforsissa tällaisesta suomalaiset karaoketanssit.

Illan emäntä ja isäntä, Pekka ja Aulikki hyörivät hikihatussa palvellen kaikkia iloisesti. Karaokeisäntä Olavi myhäili tyytyväisenä saadessaan laulajia melkoisen määrän illan aikana. Olikohan 24 laulajaa. Joten siinä olikin värkkääminen saada kaikille tasapuolisesti lauluvuoroja ja ettei samoja lauluja laulettu useampaa kertaa. Kyllä mekin vuoromme käytimme, ukkeli oikein komeasti ja minä raakkumalla vähän karkeammin tämän kerran, hi hi.

Minä sain nauttia tanssin riemusta koko illan. Tapasimme erään vanhan ystävänkin yllättäen ja se teki illasta vielä merkillisemmän. Minulla oli niin suuri ilo sydämessä, että tuntui kuin siivet olisin saanut alleni. Hikeä sain pyyhkiä ja harmitti kun en ottanut toisenlaisia vaatteita päälleni, sillä kuntoilua se oli parhaimmillaan saadessani liidellä ukkelin käsivarsilla nopeita kappaleita. Hän kyllä vie minua ihan kuten itse haluaa, enkä aina tiedä mitä on tulossa, mutta kaipa hän luottaa minun seuraavan mukana veipä miten vei. Vauhtia ei ainakaan puutu ja askelkuviot ovat hyvinkin yllättäviä. Jees, ei minulla ole mitään sitä vaihtelua vastaan.

Ainoastaan siinä vaiheessa alan vikisemään jos pitäisi istua kahdenkin pelin ajan paikallaan. Ei, se ei käy minulle, sillä jos istun hetken, en sitten enää pääse kuin vaivoin ylös ja siivet ovat kadonneet tai vaihtuneet sementin raskaaksi kivuksi selässä ja jalassa. Onneksi en ollut yksin tällainen tönkerö, vaan joukossa oli toisiakin ja niin sitten pysyin lähes koko ajan lattialla.

Olimme kahden aikaan yöllä kotona ja nukuttiin kymmeneen heräämättä kertaakaan. Eli varmaankin keho sai riittävän liikunnan ja mieli mukavan määrän ihmisten tapaamisesta hyviä energioita. Ennen nukahtamista kävi mielessä tapaamamme ystävän iloinen ilme ja koko tämä uusi elämä. Suuri kiitollisuus elämää ja Luojaa kohtaan täytti sydämeni täysin rauhallaan.