Monta lukijaa

Katsoin ihmetellen lukijamäärää blogissani. Yli kolme sataa lukijaa kuukaudessa on mielestäni tällaiselle yksinkertaiselle kirjoittajalle melko paljon. Elleivät sitten ystäväni tee jekkua jatkuvasti ja lue aamuin illoin tai avaa ja sulje ihan huvikseen. Tuskin heillä riittää kiinnostusta sellaiseen minut tuntiessaan melko hyvin.

En tiedä onko tästä kirjoittamisesta kenellekään toiselle hyötyä kuin itselleni. Olen itsekäs ja tarvitsen tätä foorumia ihan tämän oman tilanteeni hallintaan. Sen verran löytyy minusta sellaista salaista laiskuutta vai miksikähän sitä voisi kutsua, että yksin ollessani en saa ruokailua kuriin ilman jotain porkkanaa. Se menisi siihen asuntola aikaiseen kaapista salaa syömiseen jotenkin.

Ei tosin äiti enää elä leipoen niitä ihania kanelipitkoja, jollainen saattoi tulla joskus silloin tällöin keskellä viikkoa isäpuoleni mukana hänen kylällä asioidessaan mopolla. Sitä makua en unohda varmaan koskaan. Salaa kavereilta sitä söin katkaisten pätkän silloin tällöin, mutta nuuka kun olen perusluonteeltani niin en raskinut itsekään kaikkea syödä saatikka tarjoilla kavereille ja aina siellä kaapissa oli vanhaa kuivunutta känttyä pätkä, josta tuli oma hajunsa minun tavaroihini ja huoneeseen. Sitä hajua huonetoverini inhosivat ja varmaan muistavat ikänsä.

Toinen sen aikainen juttu oli ostaa muutamalla kymmenellä pennillä tai jopa kokonaisella markalla berliinin makkaraa siivutettuna. Se oli jotenkin kauhean suurta juhlaa kunnes sipulitee oli halvempaa ja sitä sai siis enemmän markalla. Se sama himo istuu vielä edelleen mielessäni ja jos missä myydään suomalaista makkaraa siivuina, niin yleensä menetän malttini ja ostan sellaisen pakkauksen ja syön sen autolla ajellessa. Mieluiten vielä limsan kanssa.

Ystäväni muisteli katselleensa kaihoisasti kun olin ainakin kerran ostanut kaupasta suurimman omenan ja syönyt sen ihan kokonaan itse tarjoamatta kavereille siivuakaan. Olin varmaan melko itsekäs näissä syömisissä jo silloin. Ja kaukana kaikkea sopivaa määrää tai laatua.

Kotona kun kaikki piti jakaa. Omena laitettiin kolmeen tai neljään osaan, appelsiini neljään,jopa viiteen tarvittaessa, makkaraa siivutettuna ei ostettu ollenkaan,mutta kesällä heinäpellolle ostettiin alku vuosina kyröläistä pötkö ja myöhemmin rikastumisen myötä berliiniä pötkö ja isäpuoli siitä leikkasi sitten jokaiselle siivun tai kaksi. Ja se oli taivaallisen hyvää. Kai sitä samaa makua edelleen haen nähdessäni suomalaista makkaraa siivuina myynnissä, voi surkuhupaista lapsuuttani.

Jatkan tätä muistelemista joku toinen kerta, vaikka tämä varmaan on ihan tärkeää monille teistä lukijoistani, jotka suunnittelette leikkausta. En ole ainoa näiden väärien makuihanteiden kanssa elävä tässä maassa, saatikka maailmalla. Ikävä aiheuttaa ihmisen aivoissa rasvan, sokerin ja suolaisen halua ja nälkää. Sitä ikävää oli koko lapsuuteni aika eläessäni äidin uudessa perheessä sillä vuosikymmenellä.

Ihan vaan ajatuksena heilahti uusperheiden merkitys nyky yhteiskunnassa liikalihavuuden yhtenä kasvamisen syynä. Siinä olisi ehkä yksi haaste tutkimukselle lisää. Hyí,kun heti stressihormoonit ilahtuivat. Täytyy rentoutua siis.