Lapsenlapsi virkistää

Meillä on jälleen ilo saada pitää tätä virkistävää ilopilleriä luonamme muutaman päivän ajan. Vasta reilu vuorokausi on menossa ja minulta alkaa virta vähenemään vinhaa vauhtia, vaikka mieli kyllä virkistyykin.

Huomen aamulla lähden uimahallille ja saan muutaman tunnin omaa aikaa yön lisäksi. Samalla voin käydä ostoksillakin niin pärjäämme sitten jonkin aikaa eväillä. Olen jo pakannut laukun valmiiksi, etten tarvitse aamulla muuta kuin pukea päälle ja lähteä juotuani kupillisen kuumaa teetä. Aamiaisen syön siellä ihan rauhassa kun urakka on valmis.

Sain itsestäni irti perjantaina sen verran että tein eräälle tuttavalle vietäväksi syksykorin ulkoeteisessä pidettäväksi. Oli tosi kiva pitkästä aikaa kulkea metsässä ja katsella sillä silmällä luonnon antimia. Ja ilokseni löysin karhunsammaltakin kukassa hieman. Siitä on kauan kun viimeksi olen sen ihmeen nähnyt, vaikka kai sitäkin vuosittain jossain tapahtuu.

Olen saanut nauttia tyttären synttäreille tekemästäni syyskorista rapulla reilun viikon, mutta äsken aloin ihmettelemään, miksi se ämpäri on nurin. Ensin olin jo syyttämässä lasta ja koiraa ja jopa ukkelia mielessäni, mutta sitten näinkin ihmeekseni kaikkien pihlajanmarjojen olevan poissa ja kavion jälkiä piha täynnä. Hirvi mokoma hoksasi herkutella marjoilla ja siinä kaatui koko sankko nurin. Olipa vielä lähtiessään alkanut syömään myös syreenipensaasta tuoreimpia latvoja. Eli niiltä ei säily mikään tässä pihassa.

Jos siis meinaan jotain kivaa pitää rapulla, kai on lähdettävä etsimään joku vanha kori ja tehdä siihen jonkinlainen syyskori metsän anneista. Kuistilla on kyllä kaksi vaasia täynnä jo aikaa sitten keräämiäni syyskukkasia. Vaasit olivat ensin monta viikkoa sisällä kunnes alkoivat tiputtamaan lehtiä. Niinpä vein ne kuistille tyhjentääkseni ne pois, mutta se lehtien kellastuminen lakkasi ja vähällä vaivalla niistä tuli ihan kauniit tuohon kuistin pöydälle.

Kaupoissa on jos minkä värisiä kanervia tänä syksynä. Jostain syystä olen jo niihin kyllästynyt, enkä ole ostanut ensimmäistäkään koko syksynä. Eipä silti, ei ole ollut vielä mieleistäni säätä alkaa laittamaan mitään pihalla talvikuntoon. Minkä enimpiä olen leikellyt ja vienyt kompostiin. Jätän suurimman osan perennoista leikkaamatta, sillä ehtiihän ne keväälläkin ja paremmin talvehtivat kun on sitä omaa suojaa keventämässä lumen painoa. Näin ainakin nämä kylän vanhemmat naiset ovat opettaneet.

Mutta yritän tässä laittaa kuvan siitä syyskorista toisillekin katsottavaksi. Ja sitten lähden pikkupojan kanssa kävelylle. Hänellä on niin paljon ylimääräistä energiaa, että varmaan jaksaa kanssani tehdä kilometrin tai parin lenkin tuonne vastamäkeenkin. Jospa hän löytäisi jotain kivaa meidän omaan koriin laitettavaksi kun alan jotain keräämään minäkin.