Olen tehnyt jotain väärin valokuvieni kanssa ja siksi löysin vasta nyt oikein ihanan puolukkaretkikuvan. Sitä en voi olla laittamatta teille ihailtavaksi vielä ennen Kotikatua. Se on ohjelma, joka alkaa viikon tai lopettaa sen. Mutta näitä kauniita luontokuvia ei katkaise viikot eikä vuodenajat, vaan voi katsella kun haluttaa ja mieleen muistuu syksyn ihana aika.
Ystäviä tavatessani näin sen tosi asian, että olin todella innostunut valokuvaamisesta nuorena -60 luvulla, mutta kun aina oli se rahapula ja kiellot, ettei saanut kuvata mielin määrin, niin se harrastus jäi johonkin. Oli tosi ihanaa nähdä kokonainen kuvasarja yhdeltä viikonlopulta. En muista, sisälsikö sen aikainen filmirulla 14 kuvaa, mutta jos niinkin oli, niin se rulla on todella arvokas. Kai elämäni onnellisimpia hetkiä ystäväni kanssa tuli kuvattua. Ja juuri se vapaus saada kuvata samaa kohdetta vaikka useamman kerran oli jotain suurta, josta kiitos ystävälleni Kaarinalle, joka lunasti kaiken.
Nimittäin löysin siitä kuvasarjasta sellaista tunnetta, jota ei muista kuvista löydy. Nuoruuden huumaa, ihmettelyä ja jopa uskaltamista sekä kuvaajana että kameran ojentajana jollekin toiselle. Aivan kuin minussa olisi jo silloin itänyt vahvempi minä mitä ymmärsin vuosiin. Ja mitkä vaatteet, aivan minua itseäni, eikä mitään tusina tavaraa silloinkaan, mitä siis nyt, hi hi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti