Eilen viimeinkin sain pitää sylissäni tätä kahdeksatta maailman ihmettä eli toista lastenlastani Liamia. Veimme ison veljen, Lucaksen kotiin hänen kaksi vuorokautta kestäneeltä mummolareissultaan. Nyt tunnen olevani ihan oikeasti kahden mussukan mummi. On se vaan jännää miten rinnoissa alkaa aivan kuin kiristelemään kun saa tuollaista pientä vauvaa pitää sylissä. Kai olen herkkä..
Ihmeen nauttimisesta ajelimme karaoketansseihin. Siellä oli oikein kivaa. Sain sekä laulaa että tanssia. Viimeinkin alkaa ääni olla lähes normaali sen syksyisen yskän jälkeen. Toki vieläkin on matkaa ihan puhtaisiin ääniin, jos niitä enää koskaan tuleekaan. Joka tapauksessa laulaminen on kivaa. Tapasimme myös eka kertaa erään meidän entisen työntekijän ja oli kiva vaihtaa ajatuksia yli 15 vuoden jälkeen.
Ajelimme sitten illan päälle kotiin, sillä lähdimme kotimatkalle nautittuamme yli neljä tuntia sitä menoa. Koirahan oli mukana ja vahti autossa. Pelkäsimme hänen paleltuvan autoon, sillä eihän autoa voi tyhjäkäyttää niin kauan, että se lämpenisi. Ihan hyvä valinta olikin lähteä ajoissa kotiin, sillä tulihan siinä ihan riittävästi liikuntaa ja oli kuitenkin yli puolen yön ennenkuin pääsimme kaivautumaan omaan sänkyyn.
Tänään onkin sitten lepopäivä kaiken kovan rasituksen jälkeen. Ulkona paukkuu pakkanen. Yöllä ajellessa mittari näytti -28-30, mutta täällä oli vain - 25.6. Hui, on sekin kylmää. Herman ei ole elämänsä aikana tarvinnut kokea näin kylmää ja hänelle tuottaa hieman vaikeuksia saada riittävästi liikuntaa tehdäkseen kunnon jätökset. Näkee kuinka tassuja alkaa paleltamaan nopeasti ja hän haluaa lämpimään vanhoilla päivillään ihmetellen talvea varmaankin, jos koira osaa ihmetellä.
Ukkeli aikoo kyllä pakkasesta huolimatta lähteä savustamaan kirjolohia ja pari rautua. Ne kalat siis eivät olleet mitään nieriöitä vaan rautuja, joita tapaninpäivänä ongittiin. Kiitos eräälle tarkkasilmäiselle lukijalle tiedosta. Eilen jäi kaksi perunaa ukkelia varten, joten en tarvitse tehdä muuta kuin kiehauttaa tai käyttää mikrossa kasviksia lisukkeeksi.
Laukku alkaa olla pakattu vaatteiden suhteen, mutta vielä jotain pientä sieltä puuttuu, kuten lääkeet ja peseytymistarpeet. Gabinlaukussa on jo vaihtovaatteet ja crocsit. Vaihdan ne koneessa sitten kun on sopiva aika ja lämmintä riittävästi. Minunhan on aivan turhaa yrittääkään mitään tavallisia kenkiä jalkaan pitkän lentomatkan jälkeen. Jalat ovat aina turvoksissa. Enkä enää sitä virhettä tee, että laitan jalkaan lentosukat. Sain niistä kauhean kivun viikkokausiksi polvitaipeeseen yhdellä ja ainoalla reissulla ne jalassa. Crocsit ovat riittävän leveät ja isot turvonneisiinkin jalkoihin ja ne eivät myöskään hiota kuten umpinaiset kengät.
Olen tässä miettinyt uskallanko käyttää nukahtamislääkettä matkalla. Nimittäin edellisellä reissulla nukahdin kyllä hyvin, mutta herättyäni oli niin kauhea olo että luulin kuolevani. Olin kompuroinut kyllä vessaan, mutta sinne jäin kun en jaksanut nousta mihinkään. Viimein poika tuli auttamaan kun alkoi ihmetellä mihin äiti katosi. Pääsin vessasta ulos hänen avustamanaan ja oli pakko jäädä siihen pienelle sohvalle keräämään voimia ja saamaan happea vielä hetkeksi. Hyvin hämärästi muistan jotain pientä siitä vessareissusta. Tuli sellainen äkillinen verenpaineen lasku tämän GBP leikkauksen seurauksena. Tämä sama voi uusiutua usein lentomatkoilla. Nyt tiedän pyytää saada ylimääräistä happea tai ellen itse kykene pyytämään niin ukkeli voi pyytää lentoemäntää asentamaan naamarin naamalleni joksikin aikaa. Se tunne on kauhea.
Nyt on lämmitys koemielessä sähköllä, sillä en saa rauhaa ennenkuin se on kunnolla kokeiltu tässä kovassa pakkasessa. En halua jättää sitä epävarmuuden varaan kotimiehelle, sillä hän ei osaa eikä ehdi oppia puilla lämmityksen taitoa yhdellä lämmityskerralla. Ellei sähkövaraaja jaksa antaa riittävää lämpöä, ehdimme ostaa pari sähköelementtiä huomenna varalle. Se on suurin huoleni enää ennen lähtöä.
Kävimme eilen tutustumassa myös koirahotelliin. Se on oikein hyvä vaihtoehto jos kotimiehelle sattuu jotain tai ellei hän jaksa olla täällä koko aikaa niin voi viedä Hermannin sinne. Oli oikein siistiä, lämmintä ja onhan siellä myös seuraa toisista koirista, vaikka koirat erillään ovatkin. Vaikutti hyvin taitavalta tämä koirahotellin emäntä ja sen näki, että hänellä on hyvä ja rakastava ote eläimiin, joita hänellä itselläänkin oli melkoinen määrä sekä sisällä että ulkona lapsilauman lisäksi. Siispä Hermannin suhteen ei ole mitään paineita ja huolta.
Pistinpä tähän eilen otetun kuvan kurttuisesta mummista kahden mussukan kanssa. Tämä on sitä parasta palkintoa elämästä. Ja juuri tämän vuoksi jokainen oma ryppy tuntuu ihan ansaitulta ja kallisarvoiselta, hi hi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti