Neljäs vuorokausi

Eilinen päivä meni jo paljon paremmin, enkä tarvinnut itkeä tuntikausia. Varmaan se tuhkaamisen päätös ja Hermannin kropan vienti olivat hyvä juttu. En tosin mihinkään kyennyt keskittymään ja lepäilinkin lähes koko päivän. Nyt tuntuu kroppa jo hieman kevyemmältä ja se sementin oloinen jäykkyys on vähentynyt huomattavasti.

Näin jälleen unta Hermannista. Olimme retkellä tuolla suuren vaaran päällä. Aurinko lämmitti aivan valtavan suuria puolukkamättäitä. Istuin kannon nokassa ja Herman tuli siihen viereen makaamaan ja odottamaan omaa osuuttaan eväistä, joita aloimme syömään. Hän alkoi puhumaan ihan kuin ihminen minulle. Hän sanoi, ettei minun oikeastaan tarvitse poimia näin paljon marjoja, riittää kun poimin vain itselle ja käyn hänen kanssaan nauttimassa luonnossa. Silloin tajusin hänen kuolleen, sillä eiväthän koirat puhu. Heräsin ja kyyneleet valuivat tyynylle.

Juuri eilen autossa puhuin Jormalle, että minulle tulee olemaan kaikkein vaikeinta lähteä marjametsään ilman kaveria. Kai unessa oli suuri totuus, sillä en todellakaan tarvitse poimia niin paljon marjoja kuin mitä olen tehnyt nyt vuosien ajan saatuani selän parempaan kuntoon. Aamulla miettiessäni tätä unta tarkemmin täytti mieleni suuri rauha. Uskon hänen puhuvan minulle sieltä koirien taivaasta milloin unessa milloin ihan muuten vain. Olimmehan sellainen pari, joka ymmärsi toinen toistansa ja minä ainakin uskoin pystyväni puhumaan hänen kanssaan jo aivan siitä kun hän oli pentu. Tosin se puhe oli toisella aaltopituudella verrattuna tähän öiseen uneen ja siinä kuulemaani puheeseen.

Kauhukseni huomasin etten ole säästänyt yhtään valokuvaa tähän uudelle koneelle Hermannista! Eräs ystävä pyysi lähettämään hänelle muistoksi kuvan, mutta nyt saan etsiä levykkeiltä niitä löytääkseni kuvia. Olen kyllä hänestä paljon kuvia ottanut ja niitä varmasti löytyy, mutta en ole vielä siihen urakkaan valmis.

Tänään lähdemme eka kertaa kyläilemään ja ollaan ehkä parikin yötä poissa kotoa. On ensin auton kopperoni katsastus ja sieltä mennään ensin tyttären luo, käydään illalla ulkona syömässä ja ollaan hänen luonaan yötä. Huomenna käydään vähän shoppailemassa ja sitten mennään pojan luo illalliselle. Jos sitten jaksamme lähteä pariksi tunniksi karaoketansseihin niin tehdään vielä sekin ja joko ajellaan kotiin tai jäädään pojan luo yöksi. Voitaisiin sitten tulla sunnuntaina Lucaksen kanssa kotiin ja hän voisi olla täällä pari päivää. Tosin minusta ei ole laulajaksi tällä kertaa. Kokeilin yhtenä iltana tässä kotona ja kaikki se kaipuu joka lauluista nousee saa minut ulisemaan, eikä sitä ulinaa viitsi koko kansalle näyttää.