Joulukuusi viedään pois pois pois...

...mutta ensi vuonna hän, saapuu lailla ystävän, ei voi toivo pettää.
Lauleskelin tuota vanhaa lapsuuden ajan laulua riisuessani joulukuusen aivan alasti ulos vietäväksi. Se on joka kerta jotenkin niin surumielinen tehtävä, että mielelläni sen antaisin toisille tehtäväksi. Tänä vuonnahan tehtävä on aivan liian aikaisin, sillä ennen loppiaista tai paremminkin Nuutin päivää emme sitä poista normaalisti. Nyt se meidän matka tekee monesta asiasta erilaisen kun matkustamme näin pian joulun jälkeen.

Meidän joulukuusessa on kaksi erikoista koristetta, joita olen säästänyt vuodesta toiseen perinteenä. Ne ovat lasten syntymisen jälkeen kakussa tai kukkapuskassa olleet koristeet. Sellaisia haikaroita nyytti suussaan. Toisessa sininen nauha ja toisessa punainen nauha. Joka vuosi ripustan ne ensin ylös latvaa vasten heti latvatähden ja kynttilöiden jälkeen. Siinä niitä laittaessani ikään kuin siunaan lapset ja heidän elämänsä vuodeksi kerrallaan.

Tänä vuonna olin eka kertaa kyllästynyt kirkkaisiin nauhoihin ja en niitä mielelläni edes kiertänyt kuuseen, tosin tein sen kuitenkin. Niistä nauhoista kun yleensä joka vuosi lasten kotona ollessa on ollut sanomista. Ajattelin, että tänä jouluna saavat kiertää niitä siten kuin haluavat minun puhumatta mitään. Ja ajatella, kukaan ei sanonut sanaakaan kuinka rumasti mamma on kuusen koristanut. Ei, se tuntui jotenkin oudolta, vai ovatko lapset jo aikuistuneet ja nämä vanhat traditiot alkavat heillekin kelpaamaan murisematta, he he.

Itseäni varten poistettiin ne nauhat pari päivää sitten ja olen saanut ihailla kuusta vain kynttilöihin, palloihin ja noihin haikarajuttuihin puettuna siihen saakka kun riisuin äsken kaikki viimeisetkin pois. Vielä on aavistuksen verran kuusen tuoksua sitä liikutellessa, vaikka neulaset tippuvat kuin syksyisestä lehtimetsästä myrskyn kourissa.

Ensi joulua varten minulla on kasvamassa useita kuusia omassa metsässä. Kävin niitä leikkelemässä viime kesänä ennen juhannusta. Sillä tavalla niistä tulee tuuheita ja kauniita. Täällä on kuusen vuosittainen kasvu niin valtavaa, että ilman tuota toimenpidettä on hankalaa löytää kunnon kuusta muutoin kuin ihan vahingossa. Yleensä vain aukealla, jossa on useampia kuusia samassa kasassa lähellä tosiansa. Sienestäessä yleensä näen ne kauneimmat, mutta en muista enää sitten joulukuulla kun on kuusen hakuaika ja lunta painona oksien päällä.

Monesti siis olen käynyt joulukuusivarkaissa. Siinä on aina oma viehätyksensä kuten lapsenakin. En tosin tiedä oliko lupaa kysytty kun lapsena joku raasu naapurin metsästä haettiin pariksi päiväksi mökin nurkkaan. Ei se kuusi sopinut olemaan kun mökki oli pieni jo muutenkin, mutta en muista silti yhtään jouluaattoa ilman kuusta. Ei se koskaan kyllä saanut yli uudenvuodenkaan olla, saatikka Nuutin päivään.

Ennenhän sanottiin hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Ja sitten alkoivat ne härkäviikot. Niistä en muista muuta kuin kovat pakkaset ja aurinkoiset talvipäivät. Tarinat pakkasukosta ja pakkasprinsessasta.

Meillä on käynyt niin, että joulutortut ovat unohtuneet täysin tuonne pakasteeseen!!! Oli niin monenlaista kahvileipää, ettei mieleenikään tullut niiden puuttuvan pöydästä siskonikin täällä ollessa. Eikä varmaan hänkään muistanut kun ei kysynyt. Tämä on kyllä jo melkoinen ihme, sillä nehän ovat aina olleet yksi tärkein osa joulun herkuista. Kai vanhuus ei tule yksin, eikä vahinko kello kaulassa.

Pitäisiköhän niitä joulutorttuja laittaa pussillinen mukaan matkalle koti-ikävän varalle, hi hi. Niin ja voinhan viedä niitä jatkorotinoina pojan perheelle ja tyttärellekin loppiaiseksi tuliaisena. Aika tavaran kaupitsee, joten tuskin niitä itse tarvitsen alkaa napostelemaan kuin yhden silloin tällöin. hi hi.