Lepopäivä

Eilinen urakointi vei kaikki voimat vähäksi aikaa, joten tänään olen vaan lekotellut. Asensin yhden ohjelman myös koneelle ja nyt tämä kirjoittaminen onnistuu paljon paremmin. Se oli ainoa vaihtoehto tähän ongelmaan toistaiseksi, eikä kukaan ymmärrä miksi on näin.

Olen kuunnellut hengellistä musiikkia koko päivän ajatellen ystävääni, joka taistelee vaikean sairauden kanssa saamatta tietää edes mistä on kysymys ja päivä päivältä voimat vähenevät ja toivottomuus kasvaa. Epäillään kyllä luusyöpää, mutta tutkimukset ovat kesken ja vastaus vaan viipyy jostain syystä. Tulee tietenkin pelko siitäkin, ehtiikö enää mitään hoitoa edes aloittaa. On surullinen olo.

Huomenna on sitten uusi päivä ja uudet haasteet. Kotimies tulee jo aikaisin aamusta ja haetaan junalta. Sitten saunomme ja lähdemme ajelemaan kohti Karlskogaa. Käyn etsimässä itselleni pari hyvin hengittävää puseroa tansseihin. Mennään sitten jo illalla erään tädin luo yöksi ja lauantai aamuna alkaa tanssikurssi klo 9. Näin pääsen valvomatta koko yötä kun en kovin aikaisin aamusta tarvitse nousta. Saa nähdä sitten, jaksammeko vielä jäädä tansseihin illaksi vai ajellaanko kotiin jo kurssin jälkeen tai viimeistään kahvitauon aikana puolessa välissä tanssi iltaa. Jos jaksamme tanssia niin jäämme sitten myös toiseksi yöksi sinne. Eihän meillä ole mitään kiirettä kotiin ennen sunnuntai iltaa.

Tämä matkalle lähtö tuo hieman lohtua tähän muuten niin surulliseen oloon. Ei toki ajatuksia täysin varmaan sielläkään saa pois ystävästä ja odotamme hänen soittavan mikä hetki hyvänsä olipa yö tai päivä. Elämä on tällaista meille kaikille, vuorotellen iloa ja vuorotellen surua. Aivan kuin vanhassa räsymatossa raidat. Tosin kaikkea tarvitaan, eihän elämän matto muuten niin kaunis olisi.

Näissä merkeissä toivon teille lukijoilleni kivaa viikonloppua ja kynttilöiden valaisemaa pimeintä vuoden aikaa. Toivottavasti kuullaan taas ensi viikolla ja jos olisi jo parempi mielikin sitten, ainahan sitä saa toivoa parasta niin kauan kuin elämää on.