Kypsyykö ihminen?

Harmaa ja sateinen päivä oli tänäänkin. On Kaisan päivä ja täytyykin muistaa soittaa yksi puhelu vielä illan päälle. Päivä meni mukavasti Imatra sarjan kolmannen osan kanssa. Alan huomata väsymystä joidenkin toistuvien asioiden lukemisesta. Voin hyvin ymmärtää jos tämän blogin lukijakin väsyy näihin samanlaisiin kertomuksiin. Elämässä on melko paljon samanlaisia päiviä, halusipa tai ei. Ja siltikin kokemus tällaisen harmaan päivän kulumisesta voi olla niin erilainen päivästä toiseen.

En ole saanut aikaseksi alkaa etsimään kynttelikköjä ikkunoille tai jouluverhoja ikkunoihin. Jokin minua aivan kuin pidättää näinä pimeääkin pimeämpinä päivinä. Ukkeli siitä varmaan nauttii, sillä hän haluaa viivyttää valojen laittamista niin lähelle joulua kuin mahdollista. Jokohan olisin niin kypsä, että antaisinkin hänen hoitaa koko valojärjestelmästä huolehtimisen. Voisihan käydä niinkin, ettei niitä valoja olisi pihassa tulevana jouluna. Ei sentään näin pimeää enää monta päivää halua, vaikka hyvin vähän iltaisin käyn ulkona muulloin kuin saunailtoina.

Tuosta heräsikin mietintämyssyyn sanat kypsyys ja vanheneminen. Milloin olemme kypsiä aikuisia tai jo viisastuvia vanhenevia? Voiko sitä kypsyyttä mitata jollain yksinkertaisella testillä tai elämän tapahtumilla.

Jotenkin minusta tuntuu, ettei taida tämä elämä riittää kypsäksi kasvamiseen ja niinpä saamme erotakin tästä elämästä puolikypsinä tai jopa raakileina. Vai olisiko niin, että kun vanhuus astuu elämään kysymättä lupaa ja on pakko oppia kävelemään hiljaa ja jättää tämä kaikki arkinen aherrus vähemmälle niin sitten alkaa kypsyminen.

En tiedä kun en ole vielä vanha, enkä ole kypsäkään oikeastaan mihinkään. Tiedän sen siitä, että minäkin tunnen loukatuksi tulemista ja jään miettimään aivan liian kauan jotain ikävää tapahtunutta tajuamatta mistä on kysymys. Se kuluttaa energiaa aivan turhaan. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa jakaa ajatuksia ja päästä välillä selville vesille.

Tässä iässä tuntuu tosi tärkeältä tajuta omien läheisten ystävien tuki ja läheisyys. Tunnen olevani rikas, sillä minulla on monta ystävää, oikein läheistäkin. Saa olla oma itsensä tarvitsematta koko ajan pingottaa tai miettiä, osaanko käyttäytyä tai elää oikein. Ystävä kestää minun keskeneräisyyteni ja yhdessä tätä matkaa tehden saamme jakaa ilot ja surut.

Ehkäpä olisikin kysymyksen asettelu tehtävä toisin eli kysyä, onko kypsää ystävyyttä olemassa? Ja jos sitä on olemassa, miten sen voisi mitata. Oletko sinä pohdiskellut tällaisia näin pimeän vuoden ajan hämärässä?