Aamupäivällä lähdin innoissani järvelle pukien vain vähän vaatetta päälleni. Ihmettelin ukkelia hänen etsiessään jo pitkiä kalsareita jalkaansa. En ihmettelyt enää jonkun ajan kuluttua kun vilu viilteli jäsenissä. Tein muuten historiaa, sillä olin eka kertaa yksin veneellä ja myös haulikko mukanani virvelin lisäksi.
Ei ollut ainuttakaan hanhea koko järvessä, eikä myöskään makailemassa rannoilla. Ovat siis tajunneet meidän aikeet ja viettävät päivät pellolla syömässä meidän tavoittamattomissa. On siinä metsästyksessä kyllä oma viehätyksensä, vaikka ei sitten edes näe sitä saalista.
On alakuu, joten ei kalakaan käy pyydykseen. Ennen vanhaan olisivat vanhat sanoneet vain höperöiden yrittävän kalaan alakuun aikaan. Ja se kyllä varmaan edelleenkin pitää paikkansa.
Kotiin tultua kaivoin pakasteesta sellaisen ostetun kalaa ja äyriäisi sisältävän pussin, sekä vihanneksia pussin ja tein niistä keiton. Tuli syötyä aivan liikaa, mutta siinä nyt ei ole kalorioita kovin paljoa. On vaan ähkyn tuntuinen olo hetken, ei kuitenkaan dumpingiksi saakka liikaa.
Vadelmia kävin poimimassa reilun litran ja keitin ison purkillisen hilloa niistä. Minun herkkua on vadelmahillo lettujen ja uunijuuston kanssa. Tuo purkki kyllä riittäisi koko talveksi jos on vain minun nautiskeluista kysymys.
Jo iltapäivällä kävimme saunassa ja vielä tein vastan siihen riemuun ja ropsuttelin oikein kunnolla. Ihan tuntuu kuin olisi lauantai päivä, vaikka ei meillä ole enää aikoihin lauantai ollut mitenkään varma saunapäivä. Nyt on kiva mennä puhtaaseen petiin lukemaan ja höpöttämään ukkelin kanssa hänen metsästysreissua, tosin ei hänkään saanut mitään tänään. Mutta hän paloitteli edelliset saaliit oikein hyvin pakkaseen. Mitään luita sinne ei nyt laiteta.
Olo on varmaankin ihan samanlainen kuin satoja vuosia sitten ihmisillä, heidän saatuaan satoa talteen talven varalle.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti