Räntäinen kiirastorstai

On niin surkea ilma, että melkein itkettää tarvitsematta mennä kovin syviin Getsemanen ajatuksiin. Linnutkin pörhistelevät höyheniään ja osa punatulkuista on aivan kuin olisivat kasvaneet tuplakokoon. Ainoastaan mustarastas on yhtä aktiivinen kuin normaalisti, eikä sillä varmaan ole aikaa joutavaan saadakseen riittävästi ravintoa kevään elämää varten.

Minä valvoin yöllä neljä tuntia. Kokeilin monet keinot rentoutuksesta alkaen, mutta ei vaan uni tullut. Siispä päätin käydä asioita läpi, mitä vaan ajatuksissa alkoi pyörimään ja niitä olikin melkoinen määrä. Aamulla jo päivän valjetessa nukahdin uudelleen ja olisin halunnut nukkua vielä silloin kun pieni mies ilmoitti päivän alkaneen.

Suunnitelmissa oli tänään olla koko perheen voimin ukkelin apuna kun hän meinasi alkaa karsimaan ja katkomaan kaatamaansa koivua, Meille olisi pikkumiehen kanssa ollut risujen ajamista kekoon. Illalla suunnittelimme jo eväskassin mukaan ottamisesta alkaen kaikenlaista, mutta ei tuossa räntäsateessa ole kiva tehdä mitään. Saa koivu olla pyhän yli ihan rauhassa ja sitten ensi viikolla aloitamme sen puuhan edellyttäen hyvää säätä.

Pääsiäislammaspaisti odottaa paistajaa. Meinaan tehdä sellaista taatelilammasta tämän kerran. Luin sellaisesta ja aivan makuhermoja alkoi kummasti elähdyttämään se ohjeen lukeminen pelkästään. Muutoin en ole mitenkään touhunnut kuten yleensä on tapanani. En ole pessyt ikkunoita, en vaihtanut pääsiäisverhoja, en siivonnut joka nurkkaa, en hakenut pajunkissoja, enkä edes koivun oksia, en ole leiponut piirakoita, en mitään kahvileipää edes vierasvaralle, eli meidän elämä on ihan kuin olisi arki. Saa olla näin. Ehkäpä lauantaina kylillä ajellessa näemme jossain kirkossa pääsiäisyömessun ja piipahdamme sitä ylösnousemuksen riemua todistamaan mekin. Joku tietenkin voi ärsyyntyä tästä perinteiden vaalimisen unohtamisesta, mutta minulle ehkä ensi vuonna ne perinteet ovat aivan uudelleen ajankohtaisia ja puhuttelevia kuin että tekisin jotain vain tavan vuoksi kuuntelematta itseäni.