Lapsenlapsi on kullanmuru

Jälleen kerran sain nauttia tämän kullanmurun seurasta ihan riittämiin. Mikä elohopea hän onkaan 18 kk ikäisenä! Sain ihanimman lempinimen tällä kertaa jostain syystä, sillä hän kutsui minua Mimmiksi ja kävi välillä sanomassa mimmi hempeällä äänellä ja töpsäytti pusun vielä päälle. Ei kukaan ole sanonut minua Mimmiksi niin ihanasti koskaan elämäni varrella ja tulen tämän kyllä muistamaan vielä haudassa levätessänikin.

On jännää nähdä ja kokea jälleen se sama asia kuin omien lasten kanssa, ettei lapsilla ole mitään kielimuureja. Vain meillä aikuisilla se on aivan järkyttävän vahva muuri. Emme olleet tavanneet neljään viikkoon niin luulin hänen unohtaneen kaiken suomenkieleen viittaavankin, mutta ei. Jatkoimme elämää siitä mihin viimeksi jäimme.

On poika tietenkin näinä viikkoina kehittynyt paljon. Mutta se mikä oli muuttunut eniten oli tämä kova puhuminen. Hän puhui lähes koko ajan, mutta sitä omaa kieltänsä. Kun siihen vastaili ja selitti vähän tekemistä ja olemista niin aivan kuin olisimme ymmärtäneet täysin toisiamme.

Tämän päivän huippujuttu oli meille ukille ja mummille sana hyvä. Sitä hän toisteli syötyään suklaapuuroa oikein popsimalla melkoisen annoksen. Eihän sellaista saisi lapselle varmaan syöttää tämän päivän ohjeistuksen mukaan, mutta täällä mummilassa on vapaus tehdä vähän sitä sun tätä. Hyvä ja hyvää oli sitten se sana aina lähtöön saakka. Mummillekin hän toisteli vielä autosta hyvää ja kai tarkoitti olevan hyvä kun pääsee viimeinkin jo kotiin isin ja äidin luo.

Hiljaista on nyt mökissä. Siivoukset saa odottaa hetkisen ja lepuutan itseäni tässä kirjoittamalla pääni tyhjäksi. Ikäväkin alkaa jo nyt kaihertamaan, sillä seuraavaan tapaamisen on taas ehkä pari viikkoa. Ehdin levätä ja kuntoilla toisella tavalla. Kai kuntoliikuntaa tuli silti lähes se normaali tarve täyteen, ainakin väsymyksestä päätellen. Hyvää.