Jäämeri on nähty

Elämäni yksi haave on toteutunut saadessani upottaa jalat Jäämeren kylmään veteen muutama päivä sitten. On ollut tosi kivaa lähdettyämme sieltä Itä-Suomesta, jolloin hetkeksi sukulaisten tapaamiseen tuli taukoa ja lepoa.

Olen monesti sanonut, ettei mielestäni oikeaa Lappia ole kuin pieni kaistale Saariselän seudulla, ellei sitä ole sitten ylempänä Inaria. Kun Kaamanen ohitettiin, alkoi maisema muuttumaan vähitellen. Ensin loppui havupuut ja puusto vaihtui vaivaiskoivuun. Samalla maastokin sai uuden ilmeen. Niin pehmoisen oloisen, että olisin halunnut tehdä sinne pesän ellei noita sääskiä olisi niin valtavia määriä.

Minulle uutta oli nähdä ne valtavan kauniit tulvaniityt, joissa kullervoja kukki aivan keltaisenaan. Oli myös mahtavaa palata pihlajan kukintaan uudelleen. Jotenkin tajusin syvemmin sen suuren totuuden Lapin kesän lyhyestä, mutta niin intensiivisestä ajasta.

Näin myös uudelleen vuosikymmenten jälkeen keskiyön auringon loisteen, joka on todella mahtava näky ja kokemus. Useita valokuvaajia sattui samalle yöpymispaikalle tätä ihmettä kuvaamaan. Minä tyydyin kyllä kahteen kuvaan ja nekin otin camperin ikkunan läpi kun en viitsinyt alkaa pukemaan keskellä yötä vaatteita päälleni ulos menoa varten.

Sinä varmaankin mietit miten on painon kanssa käynyt näinkin pitkällä reissulla. En tiedä. Olettaisin kyllä sen nousseen vähän. Ei syömisten vuoksi, mutta nuo lonkerot ovat aivan valtavan hyviä kun viimeinkin löysin sellaisia muka light tuotteita, joita tulee sitten lipitettyä useampia illalla ennen nukkumaan menoa muistellessa päivän tapahtumia.

Poroja olen jo oppinut varomaan. Niistäkin on alkanut kehittyä turisteja ymmärtäviä, eivätkä poukkoile tielle kuten vielä vuosikymmeniä sitten. Aivan keskellä tietä saattavat tallustella menemään ja autoja saa mennä ohitse molemmin puolin porojen tästä menosta välittämättä. Onkohan kehitys hyvää vai pahaa, en tiedä.

Olimme juuri rannalla ja ehdin istua auringon säteiden lämmössä puolisen tuntia kun aurinko jäi tummien pilvien taakse. Siinä päätin istua koneella niin kauan, että saan teille terveiset lähetettyä. Ei tämäkään meinannut onnistua kun patterista loppui virtanen, mutta nyt kone on kytketty sähkölle ja ihmeekseni mitään ei kadonnut. Saan istua täällä nauttien olostani kun ukkeli vuorostaan hoitelee noita sukulaissuhteiden hoitojuttuja. Tosin saunaan menen kyllä ihan käskemättä illan päälle peseydyttyäni useamman kerran järvessä edellisen saunan jälkeen. Ja ei kun appelsiinilonkeron kimppuun!