Vanha Tunturi tutummaksi

Sain pari vuotta sitten ystävältäni vanhan Tunturi merkkisen polkupyörän. Ukkelini laittoi sen kuntoon ja lähdin koeajolle. Se päättyi kiviraunioon ja sain kauhean pelon seurakseni siitä reissusta. Tänä keväänä olen kuntopyörää polkiessani katsellut samalla tuota polkupyörää ja puhellut itselleni päästäkseni eroon siitä pelosta.

Eilen se päivä viiimein koitti, että uskaltauduin hakemaan pyörän katoksesta. Ensin nousin hyvin varovaisesti sen päälle ja kiersin muutaman kerran pihaa kokeillen jarruja ja miten pääsen pois pyörästä pysähtyessäni. Se tuntui ensin tosi hankalalta. Onhan siitä 15v kun olen viimeksi ajanut enemmän polkupyörällä.

Viimein illan tullen uskaltauduin eka reissulle ja se oli mahtavaa! Tästä on pitkä alamäki, joten vauhtia on syytä hillitä ettei käy kuten edellisellä reissulla pari vuotta sitten. Nyt viiletin rauhallisemmin ja onnistuin kääntämään ihan rauhallisesti tuonne toiselle tielle. Koira oli aivan haltioissaan kun sai juosta täysillä edelläni. Hän vilkuili välillä taakseen ja kun huomasi minun olevan melko lähellä, kiristi vauhtia.

Koirat oppivat joitakin asioita nopeasti. Tänä aamuna hän tuli jo ennen kahdeksaa luokseni ja halusi lähteä lenkille kanssani. Yleensä se on hussen homma. Me lähdimme ja se oli oikein kiva reissu ennen aamiaista. Tullessa hain lehden eka kertaa polkupyörällä tuolta ½ km päästä postilaatikosta. Tuleekohan tästä uusi kuntoilulajini?